Ake, Pike, Pera ja mä eli PiKe-alueen lanu-päivä Jyväskylässä

Jos koulutuspäivän avaa Aleksis Salusjärven puheenvuoro, päivästä ei voi tulla huono. Näin oli asia myös tänään 7.11.2018 Jyväskylässä järjestetyssä Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueen lasten- ja nuortenkirjastotyön päivässä, LaNu-foorumissa.

Ylestä ja Kiiltomadosta tuttu, lukutaitofoorumin ja Lukuliike-hankkeen aktiivi ja asiantuntija Aleksis muistutti kuulijoitaan, kuinka lukemaan innostajan pitäisi löytää lukijalleen relevantit tekstit, ne joiden takia kannattaa osata lukea. Siinä missä nuoriin miehiin Jyväskylässä puree räppi, Joensuussa on otettava käyttöön mörinähevi.

Samaa ideaa olivat ilahduttavasti käyttäneet mm. pietarsaarelaiset yläkoulun äikän opet: runoutta käsiteltäessä oppilaita muistutettiin, että heistä suurin osa harrastaa jonkin sortin lyriikkaa päivittäin musiikkia kuunnellessaan.

Piken koordinaattori-Jarkko on kirjoittanut lisää Aleksin esityksestä

Lukuliike on myös löykkiöläisistä aivan mahtava hanke ja Aleksis kumppaneineen tekevät arvokasta työtä. Hankkeeseen saadaan jatkossa (jokohan se oli varmaa?) koordinaattori, jolloin toivottavasti tieto koulujen ja kirjastojenkin välillä kulkee nykyistä sutjakkaammin. Kaikissa kunnissa kirjastot eivät taida esimerkiksi olla tietoisia, mitkä koulut ovat saaneet rahaa koulukirjastonsa kehittämiseen. Yleisillä kirjastoilla voisi olla sellaistakin osaamista, joka auttaisi koulun kirjastotoiminnan kehittämisessä. Tavoitteet ovat yhteiset.

Loppu Pike-kirjastojen lanu-päivästä pohdittiin alueen yhteisiä toimintalinjoja, suunnitelmia, tulevia keskustelujen ja koulutusten aiheita. Runkona toimi vauhdikkaasti koottu sisällysluettelo yhteiseksi lanu-työn käsikirjaksi, huolto-oppaaksi tai ohjenuoraksi.

Keskustelu poiki – kuten oli tarkoituskin – useita sivujuonteita, joihin jatkossa tarttua. Minkälaisia yhteisiä suuntaviivoja on mahdollista kirjata itsenäisille kunnille? Mistä asioista voidaan esittää suosituksia? Voidaanko ison alueen kirjastoja ohjeistaa toimimaan samalla tavalla esimerkiksi vinkkareiden etätyön suhteen?

Siitä oltiin yhtä mieltä, että osaamista voitaisiin jakaa, vertaisilta oppia ja kokemuksia parhaista käytännöistä vaihtaa nykyistä enemmän. Osaamiskartoitus ja -rekisteri sekä erikoisosaajien kierrätys herättivät keskustelua. Vaikka sijaiskäytännöistä ja vastavuoroisuudesta voi olla hankalaa sopia, luovuttaa ei kannata, kannusti työskentelyosuuden vetäjä Päivi Jokitalo. Sen sijaan kannattaa arvioida, mitä toiminta edellyttää, ja kirjata sitten ylös, mitä kaikkea saataisinkaan aikaan, jos käytössä olisi x määrä resurssia y.  Joukkovoima on tässäkin taatusti järeämpi ase kuin oman kunnan yksi tai kaksi lanu-ammattilaista.

Tässä yhteydessä vetäjä muistutti, että kannattaa painottaa, että kyseessä on kehittämisalueen lanu-kirjastotyön asiantuntijoiden yhteisen pohdinnan tulos. Siis ammattilaisten, joilla on juuri tähän alueeseen liittyvää erityisosaamista työnimekkeistä ja titteleistä riippumatta.

Myös vinkkauksesta puhuttiin, totta kai. Vinkkarit ovat kunnianhimoista väkeä ja tietenkin hyvä niin. Tavoitetasoa voi kuitenkin usein piirun verran laskea, jotta valmistautuminen olisi hitusen kevyempää. Myös tässä vertaistuki ja keskustelu voisi auttaa: tämä on omissa vinkkauksissa toiminut, näin olen tehnyt, ai sinullekin on käynyt niin! Vinkkaussettejä jaetaan jo Facebookissa toimivassa Vinkkarien vertaistukiryhmässä.

Vinkkauksen lisäksi on muitakin tapoja puhua kirjoista ja tarinoista: luonteva läsnäolo kirjastosalissa, asiakkaiden parissa, voi poikia keskusteluja ja suositteluja, joissa kaava on kirjavinkkiä vapaampi.

Tällaiseksi muotoutui ensimmäisessä tapaamisessa yhteisen oppaan sisällysluettelo:

  • 1. Kirjastotyön merkitys, tavoitteet ja asema
  • 2. Tilat
  • 3. Henkilöstö, osaaminen ja asiakaspalvelu
  • 4. Kokoelmat ja aineistot
  • 5. Kumppanuudet ja yhteistyö
  • 6. Lukemisen edistäminen

Otsikot saavat täytettä ja sisältöä tulevina aikoina, kun Pike-LaNu-asiantuntijoiden verkottuminen etenee!

Mainokset

Hei, me tuunataan! (Yhdessä)

OPS-uudistusta monilukutaidon sekä kirjaston ja koulun yhteistyön vinkkelistä tarkasteleva ops-kiertue rantautui tänään Uuteenkaupunkiin. Enemmistö 30+ osallistujasta oli opetustoimen väkeä, mukana oli tusinan verran kirjastohenkilöstöä.

Paikalla oli kuntia, joissa yhteistyö on jo vankalla pohjalla ja kirjaston edustus mukana myös ops-suunnittelussa. Näin on esimerkiksi Kaarinassa. Mainio lähtölaukaus saatiin Uudessakaupungissa, jonka tuoreet kirjastokasvot tapasivat silmätysten kaupungin opettajia.

Vaikka lakiteksteistä ja tavoitejargonista aloitettiin, käytäntöjenkin pohtimiseen ennätettiin päivän aikana. Toki muutamassa tunnissa ehtii vain raapaista erinäisiä pintoja, mutta sekin voi edistää asioita.

Yhteistyösopimuksiin / paikallisiin opseihin / toimintasuunnitelmiin kirjattavaksi esitettiin vastuu- ja yhteyshenkilöt, eri luokka-asteiden tavoitteet, maininnat yhteisistä suunnittelu- ja koulutustilaisuuksista, tiedotuksesta ja viestinnästä, mutta myös itse suunnitelman päivittämisestä. Hyvä käytäntö olisi kokoontua kerran vuodessa, sovitun osapuolen aloitteesta, arvioimaan mennyttä kautta ja ideoimaan tulevaa – tämä siis muiden tapaamisten lisäksi. Aikapulan voi selättää vain hyvällä suunittelulla.

_MG_9316Keskusteluissa vaihdettiin hyviä käytäntöjä: kuinka meillä vinkataan, mitä koululle on tarjolla, minkälaiset tiedonhaun opastukset ovat toimineet ja missä yhteydessä. Kokeiltavaksi ehdotettiin myös molemminpuolisia kirjavinkkaustuokioita: opettajat ovat päivittäin koululaisten kanssa tekemisissä, myös heillä on vihjeitä ja vinkkejä sopivasta lukemisesta. Miksei voisi tehdä kuten mm. Oulussa: vinkata koululaisille JA opettajille, opastaa pedagogeista vinkkareita. Työ ei silti kirjaston vinkkareilta lopu.

Peruslukutaito ja kirjojen lukeminen on jatkossakin tarpeellinen taito, eivätkä ’perinteiset’ lukuharrastuksen edistämis- ja innostamiskonstit katoa, vaikka uutta tulee lisäksi.
Kun oppilaiden tekemä itsearviointi lisääntyy ja oppimistulosten arviointia muutenkin pohditaan uudistusten yhteydessä, esiin nousivat myös lukudiplomeihin liittyvät kysymykset. Kun tavoite on rohkaista lukemaan jatkossakin, pelotetaanko heikommat lukijat vaikeilla kysymyksillä? Kuinka tärkeää on kontrolloida juuri lukudiplomien yhteydessä tekstien ymmärrystä tai varmistaa luetun määrää?

Toki lukudiplomit toimivat hyvin, kun harjoitellaan mekaanista lukutaitoa: määrä on silloin tärkeä, jotta taito automatisoituu. Miten luettua pitäisi käsitellä? Keskustellaanko oppilaiden lukukokemuksista, onko foorumeita, joilla he voivat niitä jakaa? Tarvitaanko tämän lisäksi kontrollikysymyksiä? Voisiko lukija valita, miten osoittaa lukeneisuutensa? Ehkä joku valitsisi kysymyslomakkeen, toinen lyhyen arvion tallentamisen vaikkapa verkkokirjastoon.

2012-08-17 15.01.55Päivän päätteeksi tarkasteltiin, miten yhdessä voitaisiin parhaiten toteuttaa monialaisia, opetusta eheyttäviä oppimiskokonaisuuksia. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat, mutta pidempikestoinen teeman tai ilmiön tarkastelu vaatii osapuolilta suunnittelua.

Oppiaineita yhdistävänä käsittelyn kohteena voi olla kotiseutu, ilmasto, molekyyligastronomia tai vaikkapa kirjaston tuunaus kuten mynämäkeläishankkeessa: http://tmikitola.fi/new/wp-content/uploads/2014/10/Tuunaakirjastoraportti2.pdf

Vetäjän(kin) päässä vielä sinkoilee irtonaisia ajatuksenpätkiä päivän jäljiltä, lisää sitten, kun asettuvat paremmin uomiinsa.