Nuorten kirjasto: viihtyisyyttä ja viherkasveja, ekologista ja paikallista

Vuoden 2019 parasta antia ovat olleet nuoret: löykkiöläisten viime vuosien kokemukset amk-opetuksesta pitävät mielialan korkealla, ajatukset valppaina ja tuntosarvet tanassa.

Mikään ei myöskään voisi lämmittää enempää kuin vastavalmistuneen opiskelijan kiitokset menneistä lähiopetuspäivistä (”Parhaimmat tunnit ja kurssit oli aina täynnä post it -lappuja!”) tai Mediakasvatus ja monilukutaito -kurssilaisten kommentit innostavasta opetuksesta.

Innostava, pirteä, rento ja rohkaiseva – niin tuntuu hyvältä tulla nähdyksi. ”Ryhmäpohdinnatkaan ei sun tunneilla tunnu niin ärsyttäviltä”, on myös mieluista kuultavaa.

Harvassa tilanteessa ammattilainen myöskään oppii yhtä paljon kuin opiskelijoiden kanssa keskustellessaan: asiat on pakko selittää itselleen niin, että ne saa avautumaan toisille. Tuorein silmin vakiintuneita totuuksia tarkastelevat oppijat pakottavat myös perustelemaan, kyseenalaistamaan ja ihmettelemään, mikä nyrjäyttelee opettajan ajatuksia uusiin asentoihin.

Viime viikkoina Löykkiön henkilökunta on myös päässyt mukaan nuorten asiakasiltoihin kirjastoissa niin Varsinais-Suomessa kuin Pohjanmaan suunnallakin. Sanomme vain: nuoret ❤️ . Olimmeko itse koskaan yhtä sanavalmiita, vastuullisia ja ajattelevia?

Kun nuorilta kysyy, mitä he kirjastolta toivovat, saa vastauksia heidän omasta näkökulmastaan, mutta myös huolenpitoa toisista kohderyhmistä: muistakaa lapset, ajatelkaa aikuisiakin, vanhukset tarvitsevat huomiota. Paikallisten nuorisovaltuustojen jäsenet ovat toki valikoitunut joukko teinejä, mutta kuitenkin edustava otos.

Ja nuoret pohtivat vakavissaan ja paneutuen, minkälainen kirjasto heidän tarpeitaan parhaiten palvelisi. Monet tarpeista eivät tietenkään yllätä, vaan vahvistavat jo oletettua: tarvitaan rauhaa ja hiljaisuutta, tilaa lukemiseen, läksyille, opiskeluun. Tarvitaan myös mukavia pesiä hengailuun, yhdessäoloon, viihtymiseen.

Enemmän värejä ja pehmeyttä, vähemmän valmiiksi suunniteltua virastomaista design-tilaa. Olohuoneistamista. Enemmän omia juttuja: nuorten omaa taidetta, valokuvia, tekstejä, vähemmän valkoisia seiniä ja kirkkaita loisteputkia. Nuoret kaipaavat huonekasveja, ekologisuutta, paikallisväriä. Kierrätyskalusteita, oman paikkakunnan tuotantoa, vihreyttä. Nuoret ideoivat ennakkoluulottomasti, kuinka kannattamattoman kirjastokahvilan tilalle voisi tarjota palvelua osana yrittäjyyskursseja.

Omaa, nykyistä kirjastoa kuvaillaan sanoilla karu, ankea, tyly, mutta kiitostakin annetaan: hyvä aineistovalikoima (mutta enemmän ei-angloamerikkalaista kaunoa), söpöt lastennurkkaukset, mukavat nojatuolit ja sisään lankeava luonnonvalo mainitaan erikseen.

Tässä referoidut mielipiteet koskevat hyvin erilaisia kirjastoja: kirjastoksi remontoitua pankkia ja parikymmentä vuotta sitten kirjastoksi suunniteltua uudisrakennusta. Kokoluokkakin on kovin erilainen. Ja kuitenkin molemmat rakennukset ovat nuorten silmissä laitoksia, joiden viihtyvyydessä on toivomisen varaa.

Kaikkia toiveita ei tietenkään voi nykyisissä puitteissa, olemassaolevin resurssein toteuttaa, minkä nuoretkin hyvin ymmärtävät.

Paljon voi silti tehdä: hankkia seinälle ison liitutaulun, järjestää nuorille kirjoitus- ja maalauspajoja ja -kilpailuja, esitellä nuorten omia valokuvia infotauluilla, kalustaa sopivan nurkan säkkituoleilla, löhöpatjoilla, istuinryhmillä. Pyytää nuoria suunnittelemaan ohjelmaa, joka kiinnostaa oman ikäisiä, kertoa, kuinka hankintaehdotuksia tehdään, tarjota pelejä pelattaviksi.

Asiakasillan seurantasuunnitelmaan on syytä myös kirjata, milloin nuvaan ollaan yhteydessä ja kerrotaan

a) mitä toiveista on toteutettu
b) mitä ei voida toteuttaa ja miksi

Turvallista verkkoelämää lapsille ja aikuisille

Älä pelottele nuoria! Ruotsalainen opettaja ja tutkija Elza Dunkels muistuttaa aikuisia rationaalisen suhtautumisen tärkeydestä, kun mietimme nuorten – ja omaamme – digihyvinvointia ja -osaamista.

Mediapaniikki ja uhkakuvat painottavat sitä, mikä verkon ja somen käytössä voi mennä pieleen ja (aikuisten) keskustelu on usein tunnepitoista, polarisoivaa ja anekdootteihin perustuvaa. Iso vastuu ja valta annetaan medialle keskustelussa joka koskee erilaisia medioita.

Dunkels on mainio puhuja, joka pistää kuulijan pohtimaan omaa asennettaan ja ennakkoluulojaan. Lähdekritiikki ja mediakriittisyys joutuvat koetukselle etenkin erilaisia tutkimustuloksia arvioidessa. Hän huomauttaa, että keskustelussa neutraalit sanat esitetään usein huonossa valossa: some aiheuttaa dopamiiniriippuvuutta, ikään kuin dopamiini olisi vaarallista, vaikka se onkin ihmiselle elintärkeää. Riippuvuus ei myöskään liity laitteeseen, yhtä lailla voisi sanoa äidille, että taidatpa olla emotionaalisesti riippuvainen lapsistasi, kun tarkistat tämän tästä, missä he liikkuvat ja mitä heillä on sanottavanaan.

Älypuhelimet esitetään nuorten pahoinvoinnin syynä, vaikka kiistatonta syy-yhteyttä mobiililaitteen ja pahoinvoinnin välillä eivät tutkijat ole löytäneet. Monet huonosti voivat käyttävät älypuhelimia, mutta niin käyttävät myös ne, jotka eivät voi huonosti.

Ääriesimerkit johtavat helposti sääntelyyn ja rajoituksiin. Aikuiset kieltävä laitteita / appeja / sisältöjä. Ajatellaan, että kun ruudut ja some poistetaan yhtälöstä, nuoret voivat paremmin. Dunkelsin mukaan ratkaisu on helppo ja väärä. Sen sijaan hän antaa aikuisille selkeät ohjeet:

• Älä kiellä, ettei käyttö siirry salaiseksi
• Lupaa kuunnella kaikkea, mitä nuorella on kerrottavanaan – kun lapsen ei tarvi suojella vanhempiaan, uhkaukset vanhemmille kertomisesta eivät esimerkiksi hyväksikäyttötapauksissa ja groomauksessa toimi
• Kuuntele lapsia ja nuoria, älä mediaa
• Asenna samat sovellukset itsellesi
• Opettele hakemaan tietoa ja tarkista tosiasiat joka kerta

Älä siis tuomitse tai arvostele, kun lapsi kertoo, mihin on verkossa törmännyt! Älä muistuta, että sovellus oli kielletty tai ruutuaika ylitetty.

Tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten digitaalista itseluottamusta, ei vetää mattoa alta ympäristössä, jossa he kuitenkin toimivat.

Kieltämällä siirrät vastuun lapselle ja hän jää yksin, kun snäpin tai instan käyttö kielletään. Turvalliset aikuiset ovat tarpeen, sellaiset, joille tiukan paikan tullen voi avautua.

Dunkelsin lapsille antamat ohjeet toimivat nekin myös aikuisten kohdalla:

1. Älä levitä sellaista, minkä todenperäisyydestä et ole täysin varma
2. Puhu ikävistä / pelottavista / hämmentävistä sisällöistä aikuisen kanssa
3. Etsi tietoa: pitääkö väite paikkaansa?

Vihapuheesta, verkkovihasta ja somekiusaamisesta puhutaan nuorten kanssa, mutta ongelmana ovat kuitenkin usein aikuiset. Pitäisi puhua myös siitä, miten verkossa ollaan kilttejä! Katsokaapa nuorten kommentteja toisilleen päivitysten yhteydessä: oot kyllä upea, ihana sinä, olet nätti, hieno kuva! Ja ennen kuin sanot, että jopa on ulkonäkökeskeistä kommentointia, keskity vaan kauniisiin sanoihin. (Toisen jutun aihe onkin se, miksi me aikuiset väheksymme nuorten, etenkin tyttöjen, verkkosisältöjä kuten vaikkapa selfie-kuvia – omakuvia kun aikuiset ovat kuitenkin aina saaneet tehdä valokuvaamalla , maalaamalla ja piirtämällä.)

#nätkärlek’iä teillekin kaikille!