Kun saapuu syys: loppukesän lukuvinkit

Kesän lopussa ammuttiin raketteja ja järjestettiin rapujuhlia ja hiivittiin metsässä.
(Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu)

Elokuun pimeinä iltoina kesä alkaa olla ohi. Aaro Hongan 1960-luvun loppupuolen kaupunkilaispoikien elämää kuvaavasta kirjasta Hurja Kunnari löytyy juhlahetki, päiviin juuri ennen koulunalkua sijoittuva sadonkorjuun aika, joka todennäköisimmin ei kovinkaan monen nykynuorukaisen maailmaan kuulu.

Suvi oli soutanut satamaansa, elokuun viimeinen päivä oli tullut. Nopsat ihmiskädet korjasivat puutarhojen vihanneksia, poimivat marjoja ja tarttuivat halukkaasti hedelmiin. [–]. Pitkin päivää nähtiin Kyttälän kaduilla hilpeitä koululaisia, jotka olivat jo saaneet kylläkseen pitkästä lomasta ja odottivat luokkakumppaniensa tapaamista. Monet väittivät vieläkin kaihoilevansa kesää, mutta se oli lähinnä tapoihin kuuluvaa puhetta, silmien virkeys sen selvästi ilmaisi.

Sato oli korjattava talteen.

Valoa elokuun yöhön

Pohjanmaalta ja erityisesti Pietarsaaren seudulta aikanaan käynnistynyt mökkikauden päätösjuhla, venetsialaiset, esiintyy niin Kaarlo Haapasen vuosisadan alkupuoliskolle sijoittuvassa Pietarsaari-trilogiassa ja Lars Sundin sotienjälkeisessä kaupungissa kuin Tommi Liimatan 1980-1990-lukujen Jeppiksessä.

1940-luvun lopulla syksyn tulon aistii Lars Sundin Kolme sisarta ja yksi kertoja -romaanissa muun muassa juuri venetsialaisten lähestymisestä, silloin ”Östanpån huvilaväki juhlii kesän päättymistä kokkotulilla ja torvimusiikilla”. Kaikilla ei tietenkään huvilaan ole varaa, joten on selvää, että mökkikauden päätös koskee ennen kaikkea varakkaampaa väkeä. Muut seuraavat juhlaa etäämmältä. Pursiseuran syysjuhla osuu samaan ajankohtaan ja sitä vietetäänkin ”perinteisesti rapuillallisen, ilotulituksen ja tanssin merkeissä”. Ranta koristellaan lyhdyin kuten venetsialaisissa edelleenkin, raketteja ammutaan vielä tänäänkin kuin kymmeniä vuosia sitten ”niin, että elokuun yö muuttuu päiväksi”.

Venetsialaiskateus

Tommi Liimatan Jeppis-kirjoista käy ilmi, että 1980-luvun loppupuolella venetsialaiset herättävät jopa kateutta pietarsaarelaislasten pohjoissuomalaisissa sukulaisissa. Sen pietarsaarelaispoika ymmärtää. ”Venetsialaiset on joka vuosi tuttu ja samankaavainen, mutta mitä sitten, ei jouluunkaan kyllästy.”

Ne joilla ei ole kesämökkiä, pääsevät paukuttelemaan raketteja kaupungin rannoilla, mikä onkin juhlassa parasta. Pojat osaavat jo arvioida, miten perhetausta vaikuttaa juhlimisintoon: omakotiasujat eivät pommittele yhtä innokkaasti kuin kerrostalojen lapset. Mahtaako myös olla niin, että kesämökkejä on enemmän omakotitaloissa asuvilla ja venetsialaisviikonloppu vietetään silloin huvilalla, eikä kaupungin yleisillä rannoilla. Tärkeä juhla on joka tapauksessa kyseessä:

”Vaikee kuvitella että uuenvuojen paukuttelu nousis mun asteikossa tän yli, Hiltska mietti. – Elokuun iltojen pimeys on niin toisellaista ko joulukuun pimeys.” ”Täällä mäki haluun olla Venetsialaisina”, kuuluu myös Tommin tuomio, tosin jokunen vuosi myöhemmin.

Venetsialaisviikonlopusta toivotaan yleisesti sopivan kuivaa, jotta pommittelu onnistuu: liian kuivana viikonloppuna kielletään kokot ja tulitteet, rankkasateella pommittaminen on vaikeaa, eikä erityisen mukavaa. Oikeastaan tulituslupa on vain yhdelle illalle, mutta pojat venyttävät sitä sekä alusta että lopusta. ”Heinäsirkkoja, satelliitteja, kiinareita, minitykkäreitä ja perhosia. Markan raketteja, pari tykinjyskyä, noitapillejä. Mattarit olivat halpoja ja niitä piti olla paljon [-].”

Isän iltavuoron päätyttyä päästään asiaan: pommikuorman kanssa ajetaan joko hiekkakuopille, Vanhaan satamaan, Larsmon puolelle tai Fäbodan hiekkarantaan – siellä näkisi myös kesämökkiläisten ilotulitteet, mutta toisaalta tuuli häiritsisi omia räjäytyksiä. Nyt suunnataan siis hiekkakuopille. Paluumatkalla Pursiseuran ravintolasta loistavat lyhdyt, ”musiikkia, naurua ja kilinää, kauempana jo harventunutta pamahtelua.” Kun pojat kasvavat, on ilmeisesti myös mielikuvitus kehittynyt, koska 13-vuotiaat keksivät jo työntää pikku paukkuja sienten lakkeihin. ”Kun pani minitykkärin, sienestä tuli niin pientä silppua että Eskon ruohonleikkurikin jäi toiseksi.”

Teksti on julkaistu kirjassa Juhlan jäljet : kaunokirjalliset todisteet. Päivit Algmren & Jokitalo. Avain, 2017

Kirjalliset kävelypiirit

Kunhan kävelysäät tästä paranevat, Löykkiössä aloitetaan Skotlannin ja Amerikan malliin kävelevä lukupiiri! Kokemukset toiminnasta merten takaa ovat rohkaisevia: kunto kasvaa, kirjallisuus yhdistää ja arempikin uskaltautuu mukaan kirjaston järjestämään toimintaan.

Kyse on siis lukupiirin ja kuntokävelyn yhdistelmästä. Ryhmät tapaavat ensin luontopolulla ja kokoontuvat sitten sisätiloihin jatkamaan keskustelua, onpa kävelyitä järjestetty isoissa kauppakeskuksissakin ennen liikkeiden avaamista.

We are tackling social isolation and promoting reading as a social activity and it’s clear to see the benefits gained from sharing reading experiences.

Tavoitteena on paitsi lukuharrastuksen edistäminen, myös kunnon kohottaminen tai ylläpitäminen. Erityisen tärkeää näissä ryhmissä on kuitenkin yhteisöllinen lukeminen ja lukukokemusten jakamisen sivutuotteena syntyvä yhteenkuuluvuden tunne ja sosiaalinen ulottuvuus.

Skotlantilaisryhmien ohjaajat raportoivat huonokuntoisista tuen avulla liikkuvista osallistujista, joiden itseluottamus on kohentunut ja kunto parantunut kävelevän lukupiirin avulla. Kotiinsa eristynyt masennuspotilas on rohkaistunut mukaan ja löytänyt uusia ystäviä.

Skotlannissa kirjastot ovat kouluttaneet henkilökuntaa terveyskävelyiden ohjaajiksi, osa on erikoistunut dementikkojen ohjaamiseen. Kävelyitä on järjestetty myös lastenvaunujen kanssa liikkuville vanhemmille sekä työssäkäyvien lounastauon mittaisina miniversioina, joiden päätteeksi juodaan voileipäkahvit.

Facebookin Programming Librarian Interest Group-ryhmässä aiheesta käytiin vilkasta keskustelua tammi-helmikuun vaihteessa.

Amerikkalaisversioissa oli käsitelty kävelyillä novelleja, yhden hankkeen nimi on Library Moon Walk! Winnipegin kirjastossa Kanadassa kävelyhankkeita on ollut useampiakin, niistä voi lukea lisää Kirsten Wurmannin Take a Walk! Innovative Programming from Winnipeg Public Library  –artikkelista.

Osallistujien kommentit ovat rohkaisevaa ja liikuttavaa lukemista – https://princh.com/library-walk-on-build-healthier-and-happier-communities-with-reading/