Kuulijasta keskustelijaksi, kohteesta vertaiseksi

Powerpoint symboloi puhujan valtaa

Kesällä 2013 järjestettyä brittiläistä LibCampiä kuvattiin tilaisuudeksi, jossa ei ole “ennaltamäärättyä ohjelmaa, eikä pääpuhujia. Se on Powerpoint-vapaa vyöhyke.” Samaan ilmaisuun oli edellisvuonna päädytty Löykkiön kirjastossa, keskusteluissa Cyc4lib-järjestäjien Mace Ojalan ja Jukka Pennasen kanssa.

Lienee yhdentekevää, kuka määritelmän ensimmäisenä lausui ääneen, mutta se tarttui nopeasti ja muodostui myös Powerpoint-vapaa vyöhyke – nimisen kirjan punaiseksi langaksi. Viittaus Powerpointiin on kommentti uudenlaisten tilaisuuksien ja toimintamuotojen puolesta; sellaisten, joissa osaamista ja ajattelua jaetaan ja edistetään yhdessä.

Powerpoint on usein suhteellisen yksisuuntaisen viestinnän ilmentymä: yksi esittää, muut kuuntelevat. Powerpoint symboloi massaluentoja ja suuria konferensseja, joissa aikaa on korkeintaan yleisökysymyksille, ei varsinaiselle keskustelulle. “Mikään ei tapa motivaatiota ja innostusta kuten 300-paikkainen auditorio ja PowerPoint-esitys.” Twitterissä liikkuneen meemin perusteella motivaatio ja innostus eivät ole ainoita uhreja: “Joka kerta, kun joku lukee esityksensä suoraan (Powerpointeista) lavalla, kuolee panda”.

Kyse ei ole siitä ovatko ppt-esitykset hyviä vai vähemmän vaikuttavia, eikä siitä onko yhdellä dialla liikaa tekstiä ja niukasti havainnollisuutta. Kyse on viestintätavan ja tilaisuuksien logiikan eroista: kenellä on sananvalta ja tulkintaoikeus, puhujalla vai osallistujilla; kuka jakaa puheenvuorot.

Kritiikistä huolimatta löykkiöläiset ovat kaikkia suuruusluokkia ja lajityyppejä edustavien ammatillisten kokoontumisten ystäviä. Innoituksen hetkiä on koettu IFLA:n WLIC-kongressissa ja ahaa-elämyksiä kirjastopäivillä.

Perinteisillä konferensseilla on tehtävänsä alaan vaikuttavien trendien esittelijöinä ja ammattikunnan yhteisyyden ilmentäjinä. Ne tarjoavat mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja keskusteluihin, mutta useimmiten virallisen ohjelman ulkopuolella.

Kaikki opetuskaan ei voi perustua vertaisoppimiseen. Luentosalissa, seminaarihuoneessa ja paneelikeskustelussa kuitenkin on selvää, kenellä on puheenvuoro ja kuka puolestaan on yleisöä. Esittäjä on auktoriteetti, kuulija kohde. Monenkeskeinen, vuorotellen, yhdessä ja erilaisina muodostelmina joustavasti etenevä seminaari tai hankekokous helpottaa jakamista ja uusien ideoiden syntyä. Epäkonferenssien puolestapuhujat muistuttavat, ettei oppiminen ei lopu, kun kello lyö neljä tai väki purkautuu koulutustilasta kahville. Epävirallisissa tilanteissa tapahtuu niissäkin oppimista.

PPT-vapaa vyöhyke -kirjan esittelemät esimerkit muistuttavat paljon puhuttujen muinaisten kreikkalaisten käyttämää seminaarin kantamuotoa, taimitarhaa, jossa siemenestä kasvatetaan yhdessä suurempaa. Ennen kaikkea Powerpoint symbolina liittyy kirjan keskeiseen teemaan, oppimiseen.

Miten voimme olla samalla kertaa oppilaita ja opettajia, asiantuntijoita ja tiedon vastaanottajia? Kuinka erilaisten joukkojen jäsenten osaaminen muuttuu yhteiseksi? Millainen johtaminen, yhteistyömuodot, ympäristöt ja tilat tukevat tätä? Miten osallistujat sitoutetaan verkostotoimintaan? Voiko perinteisten konferenssien korokkeelta esiintyvät puhujat korvata keskustelua rohkaisevammalla mallilla?

Epäkonferenssit, asiakkaiden makerspace-verstaat ja innovaatiot

Perinteisissä konferensseissa aiheet, niiden käsittelytavat ja kestot on määrätty ennalta, eikä suunnitelmia muuteta kesken kaiken. Samanlainen toimintatapa liittyy yleensä myös kehittämishankkeisiin ja verkostoyhteistyöhönkin.

Uusissa verkostoissa, epäkonferensseissa, kokeilevassa kehittämisessä ja kollaboratiivisesti johdetuissa ympäristöissä suunnitelmat, aikataulut ja tavoitteet määritellään yhdessä. Valmista agendaa ei välttämättä edes ole tai ainakin se on avoin muutoksille.

Samaan ilmiöön liittyviä prisman sivuja ovat myös avoimet ja etenkin osallistavat innovaatiot. Muutoinkin kirjassa esiteltäviä kohteita yhdistää sana yhdessä! Toinen yhdistävä seikka on, ettei epä-alkuisissa asioissa ja osallistavissa ja avoimissa yhteistyökuvioissa lopputulos ole aina se, mitä ennalta ajateltiin.

Asiakkaille tarjottavissa makerspace-tiloissa ja värkkäämistyöpajoissa syntyy odottamattomia tuloksia, uusia verkostoja, tuoreita toimintamuotoja. Loppu ei ole selvillä aloitettaessa. Tämä ei tee hankkeista tai koulutuksista hyödyttömiä.

Keskeistä on toiminta yhdessä ja tasavertaisina. Silloin voivat toteutua osallistaminen ja osallistuminen, joissa saadaan aikaan enemmän kuin yksilötyönä. Näin voidaan toimia yhtä lailla kirjaston sisällä, kirjastojen kesken, kirjaston ja kumppaneiden välillä ja asiakkaiden kanssa. Tärkeää on, että asiantuntijoita eivät ole vain etabloituneet spesialistit ja kokeneimmat ammattilaiset.

Osaamistaan voivat jakaa ja muiden tietämystä rikastaa myös nuoret, uudet, maallikot, kumppanit ja käyttäjät.

Teksti on kirjasta Päivi Jokitalo: Powerpoint-vapaa vyöhyke. Avain, 2013

Samaa tematiikkaa on käsitelty hiljattain mm. blogitekstissä Seminaari on kuollut – eläköön kohtaaminen https://www.sitra.fi/blogit/seminaari-kuollut-elakoon-kohtaaminen/

Paluu tulevaisuuteen

Jyväskylän tulevaisuustyöpajassa käsiteltiin samoja suuria teemoja kuin kirjastolain uudistamisessakin: saavutettavuus, osallisuus, osaaminen, yhteistyö ja kehittäminen.

Tilastot kartalle!

Päivä aloitettiin maakunnan ajankohtaisilla kuulumisilla. Sekä hankeavustuspäätökset että tilastot ovat valmistuneet ja molempia konkretisoidaan ja elävöitetään visualisoinnilla. Yllätysvieras E. Lounasvuori pääsi tuoreeltaan esittelemään hienoa ja näppärää http://visualisointi.kirjastot.fi/tilastot/ -palvelua.

Valmiiden tunnuslukujen lisäksi paljon puhuvia graafisia esityksiä voi luoda myös itse kehittelemistään tunnusluvuista. Näillä sekä erilaisilla karttanäkymillä voi mainiosti värittää ja tiivistää toimintakertomuksia, hankeraportteja, päättäjille suunnattuja infografiikoita. Löykkiöläiset innostuivat mahdollisuuksista!

Puolistrukturoitu epäkonferenssi

Työpajaan oli ennakkoon ehdotettu tusinan verran erikokoisia keskustelunaiheita: ops2016 ja kirjaston ja koulun yhteistyö, monilukutaito, osaamistarpeet, tilankäyttö, poikien lukuharrastus, muistisairaat asiakkaina, omatoimi- ja monitoimikirjastot, erikoisosaamisen hyödyntäminen alueellisesti, aineistojen siirtyminen verkkoon.

Tilaisuudesta reklamoitiin aivan aiheellisesti, ettei ennakkomarkkinoinnista huolimatta ollut kyse epäkonferenssista. Alustajan puheenvuoro oli runsaan tunnin mittainen ja lukuisilla powerpointeilla höystetty (vaikka sama puhuja on kirjoittanut Powerpoint-vapaa vyöhyke -nimisen teoksen). Päivi Jii oli pyrkinyt kokoamaan puheenvuoroonsa näkökulmia ennalta esitettyihin teemoihin ja siten helpottamaan iltapäivän keskustelusessioiden käynnistymistä.

Seuraavissa vastaavissa tilaisuuksissa onkin syytä muistuttaa, että päivä oli ‘puolistrukturoitu epäkonferenssi’, jossa vain osa päivästä toimii alkuperäisen idean mukaan itseohjautuvana asiantuntijoiden ryhmätyöskentelynä. Aiheet on kuitenkin koottu niiltä, jotka ovat ilmoittautuneet mukaan. Tämä tähtää siihen, että keskustelua käydään ajankohtaisista, arjessa askarruttavista kysymyksistä. Vertaiskeskusteluissa voi jakaa kokemuksia, vinkkejä, kehittää jatkokysymyksiä, sopia asian käsittelystä lähitulevaisuudessa.

Konkurssitaitoja tarvitaan

Tunnin mittaisissa keskustelusessioissa ei isoja kysymyksiä ratkaista, mutta asioiden ytimeen pureuduttiin monessa ryhmässä. Päivän aikana muistutettiin taas siitä, että epäonnistumisistakin on opittavaa – etenkin, jos ne jaetaan naapurien kanssa: älä tee näin.

Konkurssitaitoja ei tarvita talousvaikeuksista toipumiseen, vaan ponnistusten jatkamiseen, kun suunniteltu lopputulos ei ole toteutunut. Kuinka suosta noustaan, miten dokumentoidaan epäonnisemmat vaiheet, millä tavoin käsitellään yhdessä vastoinkäymiset?

Osallistujat totesivat, että muutos on hyväksyttävä pysyväksi olotilaksi. Tarvitaan valmiuksia jatkuvaan kouluttautumiseen, heittäytymiseen, epätäydellisyyden hyväksymiseen. Jos luovumme jostakin tai teemme sataprosenttisen suorituksen sijaan 70-prosenttisella laadulla, kärsiikö asiakkaan saama palvelu? Ellei kärsi, on löytynyt luopumisen paikka. Kaikkia välineitä tai tiedonlähteitä ei enää myöskään voida hallita, mutta asiakkaat voi ottaa avuksi! Tästä pohdinta eteneekin notkeasti toiseen teemaan, osallistamiseen.

Kirjaston ystävät ja satunnaiset kaverit

Ryhmissä mietittiin asiakaskunnan eroja. Eri kohderyhmät vaativat erilaisia osallistamisen tapoja. Asiakkaissa on aktiviisia ja vähemmän aktiivisia, niitä jotka haluavat äänensä kuuluville ja heitä, joiden mielipidettä on hankalampi saada esille. Erilaiset aktivointitavat ovat tarpeen.

Toki kannattaa hyödyntää käyttäjät, jotka sitoutuvat raateihin, mutta paikkansa on myös ajankohtaisten asioiden ympärillä
käytävillä ad hoc -keskusteluilla. Entä kirjaston ystävät, miten heidän kanssaan viestitään ja pidetään keskustelukanavia yllä? Onko kunnassa kahvinkeittäjiä tilaisuuksiin, hyllyjen siistijöitä omatoimikirjastoihin?

Omatoimiset ja monitoimiset

Tuskin missään kunnassa on vältytty omatoimiaukiolojen pohtimiselta. Jos kyse on lisäpalvelusta, suunta on käyttäjän
kannalta hyvä: miksi kokoelmat ja tilat suljettaisiin kuntalaisilta, kun useat kuitenkin käyttävät kirjastoa omatoimisesti jo nyt?

Kun kulunvalvonta- ja turvallisuuskysymykset on ratkottu, suunnittelussa on mietittävä esillepanoa, mahdollisia muutoksia hyllyjärjestykseen, kokoelman käytön helpottamista. Kokoelma- ja muun ammatillisen työn osuus on tarpeen avata myös päättäjille – ja käyttäjille – jottei omatoimiaukiolo näyttäydy pelkkänä säästötoimenpiteenä.

Hengaajat ja läppärityöläiset

Kirjastojen valtti, hiljaisuus, on nykymaailmassa kovaa valuuttaa. Kuitenkin kirjastoissa myös tapahtuu: tehdään ryhmätöitä, hengataan kavereiden kanssa, keskustellaan. Uusien opsien mukaan opiskelevista saattaa kymmenen vuoden kuluessa kasvaa erilaisia kirjastonkäyttäjiä kuin tämänhetkisistä yläkoululaisista. Miten onnistutaan tarjoamaan tilaa kaikkiin tarpeisiin? Samakin käyttäjä saattaa eri aikoina toivoa erilaista äänimaisemaa.

Keskusteluissa todettiin, että kirjaston on ja sen tulee pysyä demokraattisena, turvallisena tilana. Juupas-eipäs-hiljaisuuskeskustelua kannattaakin käydä yhdessä kuntalaisten kanssa: mitä kaivataan ja mihin aikaan.

Mukana oli myös tieteellisten kirjastojen edustajia, joiden kertomasta kävi ilmi, että amk- ja yo-kirjastoissakin viihdytään. Kirjastossa on varmasti mukavaa, jos sohvilla loikoillaan ja säkkituoleissa chillataan.

Jyväskylässä onkin mietitty, kuinka eri kirjastosektoreiden tarjoamat tilat inventoitaisiin ja kuvailtaisiin asiakasystävällisesti. Voisiko verkkoon koota hakemiston, josta löytyy tieto siitä, miten kirjastoa voi käyttää? Minkälaisia työtiloja on tarjolla, missä kopiokoneet, tulostimet, avoimet verkot. Saako yliopiston tai ammattikorkeakoulun kirjastoon mennä?

Opsia ikä kaikki

Uudet opetussuunnitelmien perusteet kiinnostivat, mutta kaikissa kunnissa kirjastolla ei ole tietoa uudistuksen vaiheista. Miten mukaan? Kenen kanssa keskusteluun? Pitääkö kirjaston opettaa arjen taitoja? Kuuluuko kirjastonkäyttö niihin?

Näihin kysymyksiin löytyy vastauksia yhteisissä keskusteluissa opetustoimen kanssa. Nyt on aika tunkeutua opettajankokouksiin, pirauttaa johtavalle rehtorille, viedä opettajanhuoneen ilmoitustaululle juliste yhteystietoineen ja kysellä, milloin ops-työryhmä kokoontuu!

Jälkikirjoitus

Kiitokset Kannonkosken kirjaston piakkoin eläköityvälle Pekka Termoselle, joka avasi epäkonferenssiosuuden vakuuttavalla salamapuheellaan! Antoisia lukuhetkiä ja vapaavalintaista ajanvietettä toivottaa Löykkiön kirjaston henkilökunta!