Juhannuksen taikoja ja tapoja

Teksti on peräisin kirjasta Juhlan jäljet : kaunokirjalliset todisteet. Päivit Almgren & Jokitalo. Avain, 2018

Mittumaarin taikoja ja tapoja

Kotimaiseen juhannukseen kuuluu – myös kirjallisuudessa – muutama tuttu ja toistuva elementti:

Juhannushäät

Keskikesän häitä ja morsianta kuvaa Inka Nousiainen kirjassaan Kirkkaat päivä
ja ilta:

”Juhlapäiväksi sää kaunistui, ja kaunis oli Varpukin, eikä Iida väsynyt katsomaan ystävänsä onnellisia kasvoja ja valkoista pukua ja nilkkoja jotka lipuivat sen alta esiin keveinä kuin vesi.”

Koivut

ƒ Olli Jalosen Poikakirjassa kuvataan juhannuksen kauppareissua:

”Kivirappujen molemmin puolin on kiinnitetty koivunlimoja juhannuksen kunniaksi niin että osuuskauppaan noustaan vaaleanvihreän lehväkäytävän läpi.”

Kokko

On epäilemättä hyvä, jos kokon sytyttää vapaapalokunnan päällikkö, kuten Emma Juslinin kirjassa Frida ja Frida. Kun tuli leimahtaa, 13-vuotias Selma toivoo, ”että oksat ovat jo kuolleet, sillä elävältä palaminen on tuskin mukavaa”. Kokolla istuminen on kuitenkin sekä lämmintä että turvallista.

Kuohuviini

Uusi tulokas. Sopii myös muihin vuodenaikoihin.

Luonto ja sen ihasteluƒ

Sillanpään maalaileva kuvaus kesäyöstä aloittaa Ihmiset suviyössä -romaanin ja
asettaa sen lyyrisen sävyn:

”Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa.”

Sauna

”Pahoittelen luonnollista asuamme”, sanoo saunasta tulevan iäkkään ja alastoman pariskunnan naispuolinen osapuoli. Sauna on jo lämmitetty, kun Julia ja Erik tulevat naapurihuvilalle juhannuksenviettoon Philip Teirin kirjassa Tällä tavalla maailma loppuu. Saunassa ja uimassa käydään pitkin iltaa ja yötä erilaisissa kokoonpanoissa. Juhannuspäivänä Julia ja Erik kylpevät omassa mökkisaunassaan, hikoilevat pois edellispäivän juhlien rasitukset. Uinnin jälkeen elämä on parhaimmillaan. ”Tämä on ehkä ihan parasta, oikeasti”.

Tanssit

Sillanpään 1920-1930-lukujen kesäyössä Arvid ja Helka, Hannu ja Selma hurauttavat autolla rantaravintolaan, jossa orkesteri jo soittaa tanssimusiikkia. Paikan isäntä etsii seurueelle parhaan paikan: ”verannan lasinen ulkopyörylä vapautui juuri. Sopisiko sinne?” Ja ulkopyörylään asettuvat nuoret seurustelemaan ja aterioimaan, tanssimaankin.

Mainokset

Kaunokirjallisia ohjeita ja varoituksia juhannuksenviettoon

Kesälomiin ja -juhliin kasautuu usein liikaakin paineita ja odotuksia. Varoittavia sanoja löytyy kirjallisuudesta. (Teksti on peräisin kirjasta Juhlan jäljet – kaunokirjalliset todisteet. Päivit Almgren & Jokitalo. Avain, 2018)

Toisenlaisesta keskikesän juhlasta käynnistyy Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, joka avaa kaunokirjallisuudessa harvoin nähdyn ikkunan lestadiolaisuuteen.

”Suviseurat! Isoteltta ja juhlaportti. Neliökilometrin pelto ja 70 000 ihmistä.”

Juhlakoneistoon kuuluu kenttäravintola (”30 000 pitsaa illassa”!) ja jätteiden kierrätys, joista mikä tahansa kesätapahtuma tai rockfestivaali olisi kateellinen. Nykyaikaiseen tapaan seurojen ohjelman saa tekstiviestillä puhelimeen, radiolähetystä voivat kuunnella ne, jotka eivät pääse tai mahdu telttaan sanan äärelle. Alueelle johdattava juhlaportti on tärkeä nähtävyys ja näissäkin kesäjuhlissa maistuu lapsille jäätelö ja kaikille makkara. Suviseuroilla koetaan liikutuksen hetkiä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Niille mahtuu myös ahdistusta ja etenkin suurperheiden äitien väsymystä.

Kaiken kaikkiaan juhannukseen ladataan monenlaisia odotuksia. Kun Antti tekee Eve Hietamiehen Hammaskeiju-kirjassa uuden parisuhteen alkumetreillä suunnitelmia siitä, mitä Ennin ja tämän tyttären Tertun sekä hänen oman poikansa Paavon kanssa jatkossa puuhattaisiin, osa haavekuvista liittyy keskikesään.

”Mennään ensi juhannuksena Reposten mökille. Syödään mansikkakakkua ja poltetaan menneen vuoden vanhat synnit juhannuskokossa. Kun lapset nukahtavat, istutaan Reposten kanssa terassilla, kuunnellaan radiosta Kesäillan valssia, juodaan kahvit ja konjakit.”

Sauna, uinti, käen kukkumiset ja hyttyset kuuluvat myös kuvaan.

Tove Janssonin Vaarallinen juhannus -kirjasta lukija oppii myös, mikä onkaan juhlinnan perimmäinen olemus. Vilijaana on kovasti apeana odottanut enoa ja tämän rouvaa, jotka hän monivuotisen velvollisuuden painamana on jälleen kutsunut juhannuksen viettoon. Tulevatkohan vieraat tänäkään vuonna? Onneksi Muumipeikko ja Niiskuneiti ovat paikalla pohtimassa asiaa. Kun Vilijaanalle selviää, ettei hänen tarvitse kutsua juhliinsa ketään, joka ei ole hauska, alkaa hänkin odottaa tulevaa juhannusta:

”Eikä kukaan sure, vaikka minä loppuikäni juhlin kenen kanssa haluan? Vaikka emme olekaan sukulaisia?”

Kun Muumipeikko vakuuttaa, että näin on, Vilijaanan olo huojentuu.

”Näinkö yksinkertaista se on! hän sanoi. Voi, miten ihanaa. Nyt me vietämme ensimmäisen iloisen juhannuksen mikä minulla koskaan on ollut, ja miten me sen vietämme! Voi hyvät ystävät, antakaa minun olla mukana jossakin jännittävässä!”

Ja railakas juhla siitä tuleekin! Kokkoon vaan kaikki kiellot ja estelyt, niin Muu- milaaksossa kuin Suomen suvessakin:

”Juhannuskokko paloi. Se ryntäsi ryskyen julisteiden kimppuun, joissa oli ’Laulaminen kielletty’, ’Kukkien poimiminen kielletty’, ja ’Nurmella istuminen kielletty’ [–] Vilijaana lauloi. Hän tanssi laihoilla jaloillaan kokon ympärillä ja pieksi hiillosta oksalla. – Ei koskaan enää enoa, hän lauloi. Ei koskaan enää rouvaa! Ei koskaan, koskaan enää! Pimpulapampulapum!”

Näin sitä juhannusta tulisi viettää!