Kirjasto tunnustaa värejä

Kallion kirjasto ristii queer-aiheisen hyllynsä käyttäjien ehdotusten perusteella, Kuopiossa paikallinen Seta ja kirjasto ovat edistäneet hbt-aiheisen kirjallisuuden sisällönkuvailua yhteisellä hankkeella.

Kirjasto on kaikkien, sen ovi auki jokaiselle, on asiakas sitten nuori tai vanha, suomen-, ruotsin- tai muunkielinen, tykkää omasta tai toisesta sukupuolesta, määrittelee itsensä kuinka tahansa.

Moni kirjasto on jo päättänyt, että käyttäjäkunnan moninaisuuden pitää näkyä. Alussa hbt-aineistojen näkyvyydellä ja esilletuonnilla voi olla tämä päämäärä: pidämme myös ihmisten sukupuoli- ja seksuaali-identiteettien monimuotoisuutta ja hyväksymistä tärkeänä. Sitten kun asia on itsestäänselvyys, erillisen hyllyn merkitys voi olla toinen; se auttaa aiheeseen liittyvän aineiston löytymisessä.

Kirjastot ja hbt-asiakkaat ja -aineistot ovat aiheena Kirjastolehden ja Kulttuuria kaikille -palvelun artikkeleissa joulukuulta. Myös Etelä-Afrikassa elokuussa 2015 järjestettävään kirjastoalan kansainväliseen kongressiin kaivataan hbt-aiheisia kontribuutioita, joissa teemaa voidaan käsitellä eri näkökulmista:

• LGBTQ special collections
• Library as safe space
• Library service to LGBTQ patrons in Africa
• Library service to rainbow families
• Outreach/partnerships with community organizations
• Promoting inclusive access

Ehdotukset tiivistelmineen on toimitettava tammikuun loppuun mennessä: http://www.ifla.org/node/9268

Makkaraa poliitikoille

Pitkään kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa toiminut turkulainen Nana Korpelainen muistuttaa, että tieto on hyvien päätösten perusta. Ja tietoa päätöksenteon pohjaksi tarvitaan nimenomaan lautakunnissa, valtuustotyöskentely on jo toimialojen yksityiskohdista etäämpänä. (Eikä tietoa kirjastoista ja niiden palveluista tarvita ainoastaan lautakunnissa, vaan myös kuntalaisille on syytä edelleen avata kirjastotoimen antia ja sisältöjä.)

Kirjastojen ammattitaito ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla, ellei kaverina ole lautakunta, jossa ollaan asioista kärryillä, huomauttaa Nana. Niukka tiedonjakelu ei toimi vallankäytön välineenä, se vain synnyttää vastareaktioita, mutta tämä metodi ei Nanan mukaan kirjastoalan esittelijöitä ole vaivannut.

Korpelainen on sitä mieltä, että tietoa lautakunnan toimialoista on aluksi tarjottava paljon ja laajasti. Haastavaa tämä tietenkin on uusien luottamushenkilöiden kohdalla, kun lähdetään jos nyt ei nollatasosta, niin kuitenkin suppeista pohjatiedoista alan suhteen. Tietoa on hyvä tarjota ja on parempi, että kirjasto sitä antaa, eikä lautakunnan jäsen itse joudu sitä keräämään. Itsenäisestä tiedonhankinnasta ei seuraa dialogia!

Asioiden esittely lautakunnassa voi toimia koulutuksena ja perehdytyksenä ja esimerkit muualla tehtyistä ratkaisuista edistävät valistunutta päätöksentekoa. Kirjasto on toisaalta palvelu, johon useilla lautakunnan jäsenillä on läheisempi ja lämpimämpi suhde kuin vaikkapa vesilaitoksen palveluihin. Aina kirjastoasioista päättävä lautakunta ei kuitenkaan ole ollut luottamushenkilön aktiivisen valinnan kohde, vaan sinne on ’joutunut’. Erityisesti silloin viestinnällä on suuri rooli.

Kirjastolain avaaminen, lautakunnan jäsenten tutustuttaminen toisiinsa (samaan tapaan kuin ekaluokkalaisten), kokousasiakirjojen löytyminen ovat lautakuntatyöskentelyn osa-alueita, joissa kirjastoa tarvitaan. Tämän jälkeen voi ryhtyä kouluttamaan jäseniä kirjastoasioissa: mitkä ovat tavoitteet, mitkä reunaehdot, mitä tarjotaan tänään, mitä huomenna. Nanan mielestä ei olisi lainkaan hullu ajatus kuljettaa lautakunnan jäseniä tutustumassa kaikkiin kunnan  kirjastopisteisiin, samaan tapaan kuin Risto Kolasen esimerkissä aamupäivällä. Näin voisi tehdä muulloikin kuin poikkeusoloissa.

Enempi on parempi, on Nana Korpelaisen vinkki lautakuntien opastamiseen. Takahuoneet ja sisätyöt ovat mielenkiintoisia, ’kaikki haluavat sinne, mihin kirjastokortilla ei pääse’. Eikä tässä vielä kaikki! Se, että tiedetään kaikki omasta kaupungista, ei ole tarpeeksi. Suunnitelmat, kirjastoverkkopäätökset, hankkeet ovat tärkeitä, mutta lisää tarvitaan. Innostavinta ei aina se, mitä omassa kaupungissa oli tehty. Mitä voisi tehdä, mitä on tehty muualla! Kirjastolehti oli luottamushennkilölle tärkeä asioita avartava tiedonlähde.

Miten saadaan päättäjän ja virkamiehen tieto kohtaamaan? Poliitikko on Nanan sanoin helppo eläin, vähän kuin koirat, jotka tekevät makkaranpalalla mitä vaan (makkara vaihdettava muuhun herkkuun kuten tietoon). Päättäjä ei halua tietää vähemmän kuin toimittaja tai kuntalainen; päättäjä haluaa olla lausunnoissan asiantunteva. Toinen mistä poliitikot pitävät, on julkisuus ja huomio. Hyödynnä, kirjastoammattilainen, tätä! Kutsukaa päättäjät – yksilöinä – kertomaan lempikirjoistaan. Jos saat paikalle tiedotusvälineet, saat myös poliitikot. Ellei kiinnostus muuten herää, tässä on keino saada päättäjien huomio. (Silloin herää usein myös tiedonjano!)