Diversiteettiä kirjastoon

Kun teknologiayritys Vincitin perustaja Mikko Kuitunen halusi palkata firmaansa 26 mikon seuraksi ‘paremman mikon’ nro 27, virisi tervetullut keskustelu organisaatioiden henkilökunnan monimuotoisuudesta. Yrityksille on eduksi, jos työntekijöihin kuuluu miehiä ja naisia, nuoria ja kokeneempia, jos henkilöstön koulutustaustat, kansalaisuudet, maailmankuvat ja elämäntilanteet ovat erilaisia. Silloin asioita katsotaan useista kulmista, löydetään ongelmiin erilaisia ratkaisuja, osataan asettua useammanlaisten asiakkaiden asemaan kehittämistyössä.

Mutta mitä tehdä, kun kirjastossa tiskin molemmin puolin on edelleen usein keski-ikäinen nainen? Itsensä kaltaista asiakaspalvelijaa on yleensä helpompi lähestyä.

iEC4rUijRyS6oRojjCNLagKuinka moni keski-ikäinen mies kysyy nuorelta naiselta digi-apua? Uskaltaako ei-suomenkielinen teinipoika aikuisen naisen juttusille? Kun tunnistaa itsensä henkilökunnasta, olonsa tuntee ehkä tervetulleemmaksi kuin silloin, kun työntekijät ovat ihan eri-ikäisiä, -näköisiä, -kielisiä ja -sukupuolisia kuin itse.

Tavoitetaanko erilaiset asiakasryhmät, jos kaikille kirjasto ei ole itsestäänselvä ja tuttu palvelupaikka?

Henkilökunnan koostumusta ei tietenkään voi kertaheitolla lähteä muokkaamaan asiakaskunnan näköiseksi, eikä jokaiselle kohderyhmälle ja vähemmistölle voi palkata edustusta. Mutta kirjaston kuvaannolliset ovet ja ikkunat voi muuten avata selälleen diversiteetin tulla: mennään kirjastosta ulos ja päästetään sinne muut sisään.

Tästä on jo paljon mainioita ja innostavia esimerkkejä.

Jos kirjaston toiminta-alueella on paikkoja, joissa ihmiset viettävät pitkiä aikoja jonottaen ja odottaen, kenties koko perheen voimin, voisiko kirjasto jalkautua sinne? Löytyykö lähimaastosta tiloja, jonne lähetetään sopivimmat henkilökunnan jäsenet ja kohdennetaan tietynlaista palvelua ja aineistoja? New Yorkissa tämä paikka on itsepalvelupesula, jossa pyykkäyksen äärellä voi vierähtää pitkä tovi. Brooklyniläispesulassa vietetään sunnuntai-iltapäivisin satuhetkiä, joissa kirjaston henkilökunta lukee lapsille parin tunnin ajan. Kuulijat vaihtuvat, tarinat helpottavat vanhempien pyykinpesuhetkeä.

Toisensuuntaisesta liikenteestä on maailmalta paljon esimerkkejä: (muun muassa) San Fransiscossa kirjastoon on palkattu sosiaalityöntekijöitä, jotka tavoittavat asunnottomat ja apua tarvitsevat luontevasti, tilassa, joka ei leimaa avuntarvitsijaa. Kaikki autettavat eivät myöskään löydä eivätkä etsiydy varsinaisille vastaanotoille. Kirjastossa jaetaan tietoa, ohjataan oikeiden viranomaisten puheille, neuvotaan avustusten hakemisessa.

IMG_9301Samansuuntaiset perustelut on varmasti Suomen oloissa uraauurtavalla Kuopion kirjaston palvelulla, jossa aikuissosiaalityön työntekijät ovat yhdessä Kelan kanssa olleet tavattavissa kirjastossa.

Toimialojen yhteistyö hyvinvointikeskuksissa, joissa moniammatillinen työyhteisö edistää asiakkaiden asiaa, lisääntyvät meillä myös koko ajan. Kaikilla osaajilla on edelleen oma tonttinsa ja oma suhteensa asiakaskuntaan, mutta yhteispelillä palvelusta voidaan saada saumattomampaa.

Hyvä tapa avittaa henkilökunnan monimuotoisuutta onkin yhteistyö mahdollisimman monenlaisten toimijoiden kanssa.  Kun nuorisotoimen, varhaiskasvatuksen, sosiaalityön tai työpajojen henkilökunta käy tutuksi, kaikki oppivat uutta.

Asiakkaille toisten ammattiryhmien läsnäolo on signaali paitsi siitä, että työntekijät ovat yhteistyötaitoisia, myös siitä, että yhteisellä asialla ollaan: käytössä on paras asiantuntemus asiakkaan parhaaksi.

 

Mainokset

Nuorten kirjasto: viihtyisyyttä ja viherkasveja, ekologista ja paikallista

Vuoden 2019 parasta antia ovat olleet nuoret: löykkiöläisten viime vuosien kokemukset amk-opetuksesta pitävät mielialan korkealla, ajatukset valppaina ja tuntosarvet tanassa.

Mikään ei myöskään voisi lämmittää enempää kuin vastavalmistuneen opiskelijan kiitokset menneistä lähiopetuspäivistä (”Parhaimmat tunnit ja kurssit oli aina täynnä post it -lappuja!”) tai Mediakasvatus ja monilukutaito -kurssilaisten kommentit innostavasta opetuksesta.

Innostava, pirteä, rento ja rohkaiseva – niin tuntuu hyvältä tulla nähdyksi. ”Ryhmäpohdinnatkaan ei sun tunneilla tunnu niin ärsyttäviltä”, on myös mieluista kuultavaa.

Harvassa tilanteessa ammattilainen myöskään oppii yhtä paljon kuin opiskelijoiden kanssa keskustellessaan: asiat on pakko selittää itselleen niin, että ne saa avautumaan toisille. Tuorein silmin vakiintuneita totuuksia tarkastelevat oppijat pakottavat myös perustelemaan, kyseenalaistamaan ja ihmettelemään, mikä nyrjäyttelee opettajan ajatuksia uusiin asentoihin.

Viime viikkoina Löykkiön henkilökunta on myös päässyt mukaan nuorten asiakasiltoihin kirjastoissa niin Varsinais-Suomessa kuin Pohjanmaan suunnallakin. Sanomme vain: nuoret ❤️ . Olimmeko itse koskaan yhtä sanavalmiita, vastuullisia ja ajattelevia?

Kun nuorilta kysyy, mitä he kirjastolta toivovat, saa vastauksia heidän omasta näkökulmastaan, mutta myös huolenpitoa toisista kohderyhmistä: muistakaa lapset, ajatelkaa aikuisiakin, vanhukset tarvitsevat huomiota. Paikallisten nuorisovaltuustojen jäsenet ovat toki valikoitunut joukko teinejä, mutta kuitenkin edustava otos.

Ja nuoret pohtivat vakavissaan ja paneutuen, minkälainen kirjasto heidän tarpeitaan parhaiten palvelisi. Monet tarpeista eivät tietenkään yllätä, vaan vahvistavat jo oletettua: tarvitaan rauhaa ja hiljaisuutta, tilaa lukemiseen, läksyille, opiskeluun. Tarvitaan myös mukavia pesiä hengailuun, yhdessäoloon, viihtymiseen.

Enemmän värejä ja pehmeyttä, vähemmän valmiiksi suunniteltua virastomaista design-tilaa. Olohuoneistamista. Enemmän omia juttuja: nuorten omaa taidetta, valokuvia, tekstejä, vähemmän valkoisia seiniä ja kirkkaita loisteputkia. Nuoret kaipaavat huonekasveja, ekologisuutta, paikallisväriä. Kierrätyskalusteita, oman paikkakunnan tuotantoa, vihreyttä. Nuoret ideoivat ennakkoluulottomasti, kuinka kannattamattoman kirjastokahvilan tilalle voisi tarjota palvelua osana yrittäjyyskursseja.

Omaa, nykyistä kirjastoa kuvaillaan sanoilla karu, ankea, tyly, mutta kiitostakin annetaan: hyvä aineistovalikoima (mutta enemmän ei-angloamerikkalaista kaunoa), söpöt lastennurkkaukset, mukavat nojatuolit ja sisään lankeava luonnonvalo mainitaan erikseen.

Tässä referoidut mielipiteet koskevat hyvin erilaisia kirjastoja: kirjastoksi remontoitua pankkia ja parikymmentä vuotta sitten kirjastoksi suunniteltua uudisrakennusta. Kokoluokkakin on kovin erilainen. Ja kuitenkin molemmat rakennukset ovat nuorten silmissä laitoksia, joiden viihtyvyydessä on toivomisen varaa.

Kaikkia toiveita ei tietenkään voi nykyisissä puitteissa, olemassaolevin resurssein toteuttaa, minkä nuoretkin hyvin ymmärtävät.

Paljon voi silti tehdä: hankkia seinälle ison liitutaulun, järjestää nuorille kirjoitus- ja maalauspajoja ja -kilpailuja, esitellä nuorten omia valokuvia infotauluilla, kalustaa sopivan nurkan säkkituoleilla, löhöpatjoilla, istuinryhmillä. Pyytää nuoria suunnittelemaan ohjelmaa, joka kiinnostaa oman ikäisiä, kertoa, kuinka hankintaehdotuksia tehdään, tarjota pelejä pelattaviksi.

Asiakasillan seurantasuunnitelmaan on syytä myös kirjata, milloin nuvaan ollaan yhteydessä ja kerrotaan

a) mitä toiveista on toteutettu
b) mitä ei voida toteuttaa ja miksi