Vuoden 2019 parasta antia ovat olleet nuoret: löykkiöläisten viime vuosien kokemukset amk-opetuksesta pitävät mielialan korkealla, ajatukset valppaina ja tuntosarvet tanassa.
Mikään ei myöskään voisi lämmittää enempää kuin vastavalmistuneen opiskelijan kiitokset menneistä lähiopetuspäivistä (”Parhaimmat tunnit ja kurssit oli aina täynnä post it -lappuja!”) tai Mediakasvatus ja monilukutaito -kurssilaisten kommentit innostavasta opetuksesta.
Innostava, pirteä, rento ja rohkaiseva – niin tuntuu hyvältä tulla nähdyksi. ”Ryhmäpohdinnatkaan ei sun tunneilla tunnu niin ärsyttäviltä”, on myös mieluista kuultavaa.
Harvassa tilanteessa ammattilainen myöskään oppii yhtä paljon kuin opiskelijoiden kanssa keskustellessaan: asiat on pakko selittää itselleen niin, että ne saa avautumaan toisille. Tuorein silmin vakiintuneita totuuksia tarkastelevat oppijat pakottavat myös perustelemaan, kyseenalaistamaan ja ihmettelemään, mikä nyrjäyttelee opettajan ajatuksia uusiin asentoihin.
Viime viikkoina Löykkiön henkilökunta on myös päässyt mukaan nuorten asiakasiltoihin kirjastoissa niin Varsinais-Suomessa kuin Pohjanmaan suunnallakin. Sanomme vain: nuoret ❤️ . Olimmeko itse koskaan yhtä sanavalmiita, vastuullisia ja ajattelevia?
Kun nuorilta kysyy, mitä he kirjastolta toivovat, saa vastauksia heidän omasta näkökulmastaan, mutta myös huolenpitoa toisista kohderyhmistä: muistakaa lapset, ajatelkaa aikuisiakin, vanhukset tarvitsevat huomiota. Paikallisten nuorisovaltuustojen jäsenet ovat toki valikoitunut joukko teinejä, mutta kuitenkin edustava otos.
Ja nuoret pohtivat vakavissaan ja paneutuen, minkälainen kirjasto heidän tarpeitaan parhaiten palvelisi. Monet tarpeista eivät tietenkään yllätä, vaan vahvistavat jo oletettua: tarvitaan rauhaa ja hiljaisuutta, tilaa lukemiseen, läksyille, opiskeluun. Tarvitaan myös mukavia pesiä hengailuun, yhdessäoloon, viihtymiseen.
Enemmän värejä ja pehmeyttä, vähemmän valmiiksi suunniteltua virastomaista design-tilaa. Olohuoneistamista. Enemmän omia juttuja: nuorten omaa taidetta, valokuvia, tekstejä, vähemmän valkoisia seiniä ja kirkkaita loisteputkia. Nuoret kaipaavat huonekasveja, ekologisuutta, paikallisväriä. Kierrätyskalusteita, oman paikkakunnan tuotantoa, vihreyttä. Nuoret ideoivat ennakkoluulottomasti, kuinka kannattamattoman kirjastokahvilan tilalle voisi tarjota palvelua osana yrittäjyyskursseja.
Omaa, nykyistä kirjastoa kuvaillaan sanoilla karu, ankea, tyly, mutta kiitostakin annetaan: hyvä aineistovalikoima (mutta enemmän ei-angloamerikkalaista kaunoa), söpöt lastennurkkaukset, mukavat nojatuolit ja sisään lankeava luonnonvalo mainitaan erikseen.
Tässä referoidut mielipiteet koskevat hyvin erilaisia kirjastoja: kirjastoksi remontoitua pankkia ja parikymmentä vuotta sitten kirjastoksi suunniteltua uudisrakennusta. Kokoluokkakin on kovin erilainen. Ja kuitenkin molemmat rakennukset ovat nuorten silmissä laitoksia, joiden viihtyvyydessä on toivomisen varaa.
Kaikkia toiveita ei tietenkään voi nykyisissä puitteissa, olemassaolevin resurssein toteuttaa, minkä nuoretkin hyvin ymmärtävät.
Paljon voi silti tehdä: hankkia seinälle ison liitutaulun, järjestää nuorille kirjoitus- ja maalauspajoja ja -kilpailuja, esitellä nuorten omia valokuvia infotauluilla, kalustaa sopivan nurkan säkkituoleilla, löhöpatjoilla, istuinryhmillä. Pyytää nuoria suunnittelemaan ohjelmaa, joka kiinnostaa oman ikäisiä, kertoa, kuinka hankintaehdotuksia tehdään, tarjota pelejä pelattaviksi.
Asiakasillan seurantasuunnitelmaan on syytä myös kirjata, milloin nuvaan ollaan yhteydessä ja kerrotaan
a) mitä toiveista on toteutettu
b) mitä ei voida toteuttaa ja miksi
Löykkiön kirjastossa tapahtuu 
Olohuonetta meilläkin tavoitellaan ja tavallaan nuorten toiveet, varsinkin siitä omasta sopesta/tilasta, haluttaisiin toteuttaa. Paljon on jo tehtykin! Meiltä löytyy mm. pelit ja vehkeet ties minkälaiseen pelailuun, elokuviakin pääsi katselemaan porukalla jos halusi, läksyjä pääsi tekemään rauhassa pieneen kokoushuoneeseen ja bändikämppääkin suunniteltiin. Nuortenosastolle ollaan haluttu esim. säkkituoleja ylikovaa jo vaikka kuinka kauan (me työntekijät ainakin xD) ja muutenkin tehdä siitä, tai jostain muusta tilasta, hengailupaikka.
Ongelmaksi, varsinkin nuorten omalle tilalle, on ensinnäkin tullut tilan puute mutta lisäksi ilkivalta, ikävä kyllä 😦 Tälläkin hetkellä istumapaikkoja joudutaan välillä siirtelemään tai viemään jopa pois. Milloin on jotain kaadettu tuoleille niin, että niitä saa siivooja olla koko ajan putsaamassa, saati sitten milloin ne kirjaston syrjäisimmät nurkat on laumojen jäljiltä taas niin järkyttävässä kunnossa, että oikein itseäkin hävettää. Roskikset toki vieressä, mutta niitä ei käytetä. Papereita, karkkeja, nuuskapusseja, energiajuomaa, tölkkejä, pulloja, ties missä, puhumattakaan kirjojen kaltoin kohtelusta, remuamisesta, kirjaston omaisuuden rikkomisesta ja kiroilusta niin, että koko kirjasto kaikuu. Siihen päälle vielä tupakointi ulko-ovien välittömässä läheisyydessä. Ei ihme, että välillä meinaa mennä hermo kun saa kymmeniä kertoja viikossa sanoa samoista asioista samoille ihmisille.
Erillistä tilaa emme pysty tällä hetkellä tarjoamaan ja vaikka pystyisimmekin, niin olisiko se sitten aina yhden tietyn lauman valtaamana? Meillä se näin saattaisi ollakin, ainakin mitä nykyistä reviirikäyttäytymistä kirjastossa on seurannut. Ne edellä mainitut säkkituolit olisi mahtava hankinta! Mutta sitä pelkää, että ainakin tämän lauman kanssa, kestäisivätkö edes viikkoakaan ennen kuin säkkituolin sisälmykset leijailisivat pitkin kirjaston käytäviä. Paikalliset nuorisovaltuuston jäsenet ovatkin varmasti niitä fiksuja jotka tätä olohuonetta osaavatkin käyttää. Mutta se muu lauma, jotka hengaavat kirjastossa puolet aukioloajasta joka päivä, koska muuta paikkaa ei ehkä ole, ovatkin sitten asia erikseen. Se on surullista, että tämän pienen lauman takia muutkaan nuoret eivät tällöin saa nauttia olohuonemaisesta kirjastosta.
Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin! Nämä laumat ovat silti enemmän kuin tervetulleita! Ja välillä kun heitä ei näy, iskee melkein huoli, että ei kai ole sattunut mitään. Suurin osa tästä laumasta on kuitenkin oikein mukavaa porukkaa. Mutta mukavampaa olisi heillä ja meillä jos käyttäytyminen olisi muut huomioon ottavaa ja kirjastoa, rakennusta, työntekijöitä, muita asiakkaita ja omia kavereita, kunnioittavaa. Se onkin sitten tuhannen taalan kysymys, että miten tämä saataisiin aikaiseksi. Hetkellistä parannusta on ollut huomattavissa mutta lauma tuntuu aina taantuvan takaisin lähtökuoppiin.
Mitään taikakeinoa näihin tilanteisiin tuskin onkaan. Keskustelut nuorten kanssa, eri kokoisissa ryhmissä? Etsivä nuorisotyö ja kunnan nuorisopalvelu avuksi? Kun nuoret huomaavat, että aikuiset ammattilaiset seuraavat, välittävät, tuntevat heidät ja aikuiset lisäksi keskustelevat keskenään, tilanne ehkä ajan kanssa rauhoittuu?