Vuoden 2019 parasta antia ovat olleet nuoret: löykkiöläisten viime vuosien kokemukset amk-opetuksesta pitävät mielialan korkealla, ajatukset valppaina ja tuntosarvet tanassa.
Mikään ei myöskään voisi lämmittää enempää kuin vastavalmistuneen opiskelijan kiitokset menneistä lähiopetuspäivistä (”Parhaimmat tunnit ja kurssit oli aina täynnä post it -lappuja!”) tai Mediakasvatus ja monilukutaito -kurssilaisten kommentit innostavasta opetuksesta.
Innostava, pirteä, rento ja rohkaiseva – niin tuntuu hyvältä tulla nähdyksi. ”Ryhmäpohdinnatkaan ei sun tunneilla tunnu niin ärsyttäviltä”, on myös mieluista kuultavaa.
Harvassa tilanteessa ammattilainen myöskään oppii yhtä paljon kuin opiskelijoiden kanssa keskustellessaan: asiat on pakko selittää itselleen niin, että ne saa avautumaan toisille. Tuorein silmin vakiintuneita totuuksia tarkastelevat oppijat pakottavat myös perustelemaan, kyseenalaistamaan ja ihmettelemään, mikä nyrjäyttelee opettajan ajatuksia uusiin asentoihin.
Viime viikkoina Löykkiön henkilökunta on myös päässyt mukaan nuorten asiakasiltoihin kirjastoissa niin Varsinais-Suomessa kuin Pohjanmaan suunnallakin. Sanomme vain: nuoret ❤️ . Olimmeko itse koskaan yhtä sanavalmiita, vastuullisia ja ajattelevia?
Kun nuorilta kysyy, mitä he kirjastolta toivovat, saa vastauksia heidän omasta näkökulmastaan, mutta myös huolenpitoa toisista kohderyhmistä: muistakaa lapset, ajatelkaa aikuisiakin, vanhukset tarvitsevat huomiota. Paikallisten nuorisovaltuustojen jäsenet ovat toki valikoitunut joukko teinejä, mutta kuitenkin edustava otos.
Ja nuoret pohtivat vakavissaan ja paneutuen, minkälainen kirjasto heidän tarpeitaan parhaiten palvelisi. Monet tarpeista eivät tietenkään yllätä, vaan vahvistavat jo oletettua: tarvitaan rauhaa ja hiljaisuutta, tilaa lukemiseen, läksyille, opiskeluun. Tarvitaan myös mukavia pesiä hengailuun, yhdessäoloon, viihtymiseen.
Enemmän värejä ja pehmeyttä, vähemmän valmiiksi suunniteltua virastomaista design-tilaa. Olohuoneistamista. Enemmän omia juttuja: nuorten omaa taidetta, valokuvia, tekstejä, vähemmän valkoisia seiniä ja kirkkaita loisteputkia. Nuoret kaipaavat huonekasveja, ekologisuutta, paikallisväriä. Kierrätyskalusteita, oman paikkakunnan tuotantoa, vihreyttä. Nuoret ideoivat ennakkoluulottomasti, kuinka kannattamattoman kirjastokahvilan tilalle voisi tarjota palvelua osana yrittäjyyskursseja.
Omaa, nykyistä kirjastoa kuvaillaan sanoilla karu, ankea, tyly, mutta kiitostakin annetaan: hyvä aineistovalikoima (mutta enemmän ei-angloamerikkalaista kaunoa), söpöt lastennurkkaukset, mukavat nojatuolit ja sisään lankeava luonnonvalo mainitaan erikseen.
Tässä referoidut mielipiteet koskevat hyvin erilaisia kirjastoja: kirjastoksi remontoitua pankkia ja parikymmentä vuotta sitten kirjastoksi suunniteltua uudisrakennusta. Kokoluokkakin on kovin erilainen. Ja kuitenkin molemmat rakennukset ovat nuorten silmissä laitoksia, joiden viihtyvyydessä on toivomisen varaa.
Kaikkia toiveita ei tietenkään voi nykyisissä puitteissa, olemassaolevin resurssein toteuttaa, minkä nuoretkin hyvin ymmärtävät.
Paljon voi silti tehdä: hankkia seinälle ison liitutaulun, järjestää nuorille kirjoitus- ja maalauspajoja ja -kilpailuja, esitellä nuorten omia valokuvia infotauluilla, kalustaa sopivan nurkan säkkituoleilla, löhöpatjoilla, istuinryhmillä. Pyytää nuoria suunnittelemaan ohjelmaa, joka kiinnostaa oman ikäisiä, kertoa, kuinka hankintaehdotuksia tehdään, tarjota pelejä pelattaviksi.
Asiakasillan seurantasuunnitelmaan on syytä myös kirjata, milloin nuvaan ollaan yhteydessä ja kerrotaan
a) mitä toiveista on toteutettu
b) mitä ei voida toteuttaa ja miksi
Löykkiön kirjastossa tapahtuu 