Turvallista verkkoelämää lapsille ja aikuisille

Älä pelottele nuoria! Ruotsalainen opettaja ja tutkija Elza Dunkels muistuttaa aikuisia rationaalisen suhtautumisen tärkeydestä, kun mietimme nuorten – ja omaamme – digihyvinvointia ja -osaamista.

Mediapaniikki ja uhkakuvat painottavat sitä, mikä verkon ja somen käytössä voi mennä pieleen ja (aikuisten) keskustelu on usein tunnepitoista, polarisoivaa ja anekdootteihin perustuvaa. Iso vastuu ja valta annetaan medialle keskustelussa joka koskee erilaisia medioita.

Dunkels on mainio puhuja, joka pistää kuulijan pohtimaan omaa asennettaan ja ennakkoluulojaan. Lähdekritiikki ja mediakriittisyys joutuvat koetukselle etenkin erilaisia tutkimustuloksia arvioidessa. Hän huomauttaa, että keskustelussa neutraalit sanat esitetään usein huonossa valossa: some aiheuttaa dopamiiniriippuvuutta, ikään kuin dopamiini olisi vaarallista, vaikka se onkin ihmiselle elintärkeää. Riippuvuus ei myöskään liity laitteeseen, yhtä lailla voisi sanoa äidille, että taidatpa olla emotionaalisesti riippuvainen lapsistasi, kun tarkistat tämän tästä, missä he liikkuvat ja mitä heillä on sanottavanaan.

Älypuhelimet esitetään nuorten pahoinvoinnin syynä, vaikka kiistatonta syy-yhteyttä mobiililaitteen ja pahoinvoinnin välillä eivät tutkijat ole löytäneet. Monet huonosti voivat käyttävät älypuhelimia, mutta niin käyttävät myös ne, jotka eivät voi huonosti.

Ääriesimerkit johtavat helposti sääntelyyn ja rajoituksiin. Aikuiset kieltävä laitteita / appeja / sisältöjä. Ajatellaan, että kun ruudut ja some poistetaan yhtälöstä, nuoret voivat paremmin. Dunkelsin mukaan ratkaisu on helppo ja väärä. Sen sijaan hän antaa aikuisille selkeät ohjeet:

• Älä kiellä, ettei käyttö siirry salaiseksi
• Lupaa kuunnella kaikkea, mitä nuorella on kerrottavanaan – kun lapsen ei tarvi suojella vanhempiaan, uhkaukset vanhemmille kertomisesta eivät esimerkiksi hyväksikäyttötapauksissa ja groomauksessa toimi
• Kuuntele lapsia ja nuoria, älä mediaa
• Asenna samat sovellukset itsellesi
• Opettele hakemaan tietoa ja tarkista tosiasiat joka kerta

Älä siis tuomitse tai arvostele, kun lapsi kertoo, mihin on verkossa törmännyt! Älä muistuta, että sovellus oli kielletty tai ruutuaika ylitetty.

Tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten digitaalista itseluottamusta, ei vetää mattoa alta ympäristössä, jossa he kuitenkin toimivat.

Kieltämällä siirrät vastuun lapselle ja hän jää yksin, kun snäpin tai instan käyttö kielletään. Turvalliset aikuiset ovat tarpeen, sellaiset, joille tiukan paikan tullen voi avautua.

Dunkelsin lapsille antamat ohjeet toimivat nekin myös aikuisten kohdalla:

1. Älä levitä sellaista, minkä todenperäisyydestä et ole täysin varma
2. Puhu ikävistä / pelottavista / hämmentävistä sisällöistä aikuisen kanssa
3. Etsi tietoa: pitääkö väite paikkaansa?

Vihapuheesta, verkkovihasta ja somekiusaamisesta puhutaan nuorten kanssa, mutta ongelmana ovat kuitenkin usein aikuiset. Pitäisi puhua myös siitä, miten verkossa ollaan kilttejä! Katsokaapa nuorten kommentteja toisilleen päivitysten yhteydessä: oot kyllä upea, ihana sinä, olet nätti, hieno kuva! Ja ennen kuin sanot, että jopa on ulkonäkökeskeistä kommentointia, keskity vaan kauniisiin sanoihin. (Toisen jutun aihe onkin se, miksi me aikuiset väheksymme nuorten, etenkin tyttöjen, verkkosisältöjä kuten vaikkapa selfie-kuvia – omakuvia kun aikuiset ovat kuitenkin aina saaneet tehdä valokuvaamalla , maalaamalla ja piirtämällä.)

#nätkärlek’iä teillekin kaikille!

Luukku 23: Visuaalisen kulttuurin monilukukirja

Monilukutaito, monilukumalli, monikulttuurisuus, kulttuurinen moninaisuus ja muut moni-sanat esiintyvät moneen (!) kertaan Visuaalisen kulttuurin monilukukirjassa. Räsänen asettaa visuaalisen kulttuurin monilukutaidon osasina rinnakkain kuvanlukutaidon, medialukutaidon sekä ympäristönlukutaidon.

Kirjan tekijä Marjo Räsänen toteaa, että kirjassa sivutaan kuvataiteen lisäksi musiikin, käsityön sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta. Kiinnostavaa lukemista myös kirjastoammattilaisille siis.

Kirja käynnistyy taidepedagogiikan ja kuvataidekasvatuksen tarkastelulla ja jatkuu taiteen ja kulttuurisen moninaisuuden välisen suhteen pohdinnalla. Kiinnostavaa on mm. kulttuurienvälisen kompetenssin määrittely – kulttuurisesta lukutaidostakin joskus puhutaan. Myös kulttuuri-identiteetin rakentumista ja identiteettityötä koskevat tekstit avasivat kokonaisuutta löykkiöläisille.

Koska useille keski-ikäisille ja sitä varttuneemmille kirjastoammattilaisille visuaalinen kulttuuri ja kuvanlukutaito ovat kirjallisia tekstejä vieraampia ilmaisumuotoja, Räsäsen teos on tervetullut tuki monilukutaitojen ohjaukseen ja mediakasvatukseen.

Vaikka kirja teoreettisesti painottuneena sisältää määritelmiä, selvennyksiä ja lähteitä, siitä on silti käytännön mediakasvatustyötä tekevälle iloa.

Esimerkiksi luku vastaan lukemisesta tulkintana voi innostaa stereotypioiden purkamiseen tähtääviin lukemisen tapoihin:

Vallalla oleva kielteinen kuvasto voidaan korvata myönteisillä kuvilla [–] Lähestymistapa kyseenalaistaa ihmisten tyypittelyn ja korostaa merkitysten monitulkintaisuutta. Se tunnustaa erot ja arvostaa moninaisuutta.

Myös ympäristön viestit, rakennusten ja esineiden kieli, ovat mukana tässä monilukukirjassa, jota ainakin Löykkiössä luetaan vielä pitkään ja tarkasti.