Nuorten kirjasto: viihtyisyyttä ja viherkasveja, ekologista ja paikallista

Vuoden 2019 parasta antia ovat olleet nuoret: löykkiöläisten viime vuosien kokemukset amk-opetuksesta pitävät mielialan korkealla, ajatukset valppaina ja tuntosarvet tanassa.

Mikään ei myöskään voisi lämmittää enempää kuin vastavalmistuneen opiskelijan kiitokset menneistä lähiopetuspäivistä (”Parhaimmat tunnit ja kurssit oli aina täynnä post it -lappuja!”) tai Mediakasvatus ja monilukutaito -kurssilaisten kommentit innostavasta opetuksesta.

Innostava, pirteä, rento ja rohkaiseva – niin tuntuu hyvältä tulla nähdyksi. ”Ryhmäpohdinnatkaan ei sun tunneilla tunnu niin ärsyttäviltä”, on myös mieluista kuultavaa.

Harvassa tilanteessa ammattilainen myöskään oppii yhtä paljon kuin opiskelijoiden kanssa keskustellessaan: asiat on pakko selittää itselleen niin, että ne saa avautumaan toisille. Tuorein silmin vakiintuneita totuuksia tarkastelevat oppijat pakottavat myös perustelemaan, kyseenalaistamaan ja ihmettelemään, mikä nyrjäyttelee opettajan ajatuksia uusiin asentoihin.

Viime viikkoina Löykkiön henkilökunta on myös päässyt mukaan nuorten asiakasiltoihin kirjastoissa niin Varsinais-Suomessa kuin Pohjanmaan suunnallakin. Sanomme vain: nuoret ❤️ . Olimmeko itse koskaan yhtä sanavalmiita, vastuullisia ja ajattelevia?

Kun nuorilta kysyy, mitä he kirjastolta toivovat, saa vastauksia heidän omasta näkökulmastaan, mutta myös huolenpitoa toisista kohderyhmistä: muistakaa lapset, ajatelkaa aikuisiakin, vanhukset tarvitsevat huomiota. Paikallisten nuorisovaltuustojen jäsenet ovat toki valikoitunut joukko teinejä, mutta kuitenkin edustava otos.

Ja nuoret pohtivat vakavissaan ja paneutuen, minkälainen kirjasto heidän tarpeitaan parhaiten palvelisi. Monet tarpeista eivät tietenkään yllätä, vaan vahvistavat jo oletettua: tarvitaan rauhaa ja hiljaisuutta, tilaa lukemiseen, läksyille, opiskeluun. Tarvitaan myös mukavia pesiä hengailuun, yhdessäoloon, viihtymiseen.

Enemmän värejä ja pehmeyttä, vähemmän valmiiksi suunniteltua virastomaista design-tilaa. Olohuoneistamista. Enemmän omia juttuja: nuorten omaa taidetta, valokuvia, tekstejä, vähemmän valkoisia seiniä ja kirkkaita loisteputkia. Nuoret kaipaavat huonekasveja, ekologisuutta, paikallisväriä. Kierrätyskalusteita, oman paikkakunnan tuotantoa, vihreyttä. Nuoret ideoivat ennakkoluulottomasti, kuinka kannattamattoman kirjastokahvilan tilalle voisi tarjota palvelua osana yrittäjyyskursseja.

Omaa, nykyistä kirjastoa kuvaillaan sanoilla karu, ankea, tyly, mutta kiitostakin annetaan: hyvä aineistovalikoima (mutta enemmän ei-angloamerikkalaista kaunoa), söpöt lastennurkkaukset, mukavat nojatuolit ja sisään lankeava luonnonvalo mainitaan erikseen.

Tässä referoidut mielipiteet koskevat hyvin erilaisia kirjastoja: kirjastoksi remontoitua pankkia ja parikymmentä vuotta sitten kirjastoksi suunniteltua uudisrakennusta. Kokoluokkakin on kovin erilainen. Ja kuitenkin molemmat rakennukset ovat nuorten silmissä laitoksia, joiden viihtyvyydessä on toivomisen varaa.

Kaikkia toiveita ei tietenkään voi nykyisissä puitteissa, olemassaolevin resurssein toteuttaa, minkä nuoretkin hyvin ymmärtävät.

Paljon voi silti tehdä: hankkia seinälle ison liitutaulun, järjestää nuorille kirjoitus- ja maalauspajoja ja -kilpailuja, esitellä nuorten omia valokuvia infotauluilla, kalustaa sopivan nurkan säkkituoleilla, löhöpatjoilla, istuinryhmillä. Pyytää nuoria suunnittelemaan ohjelmaa, joka kiinnostaa oman ikäisiä, kertoa, kuinka hankintaehdotuksia tehdään, tarjota pelejä pelattaviksi.

Asiakasillan seurantasuunnitelmaan on syytä myös kirjata, milloin nuvaan ollaan yhteydessä ja kerrotaan

a) mitä toiveista on toteutettu
b) mitä ei voida toteuttaa ja miksi

Tarinat kirjastoista, tarinat ihmisistä?

Kirjastoissa on lukemattomia tarinoita, sen kaikki tietävät. Ja kyllä, lukemattomia sanan monissa merkityksissä. Mutta missä kuulemme kirjastoissa syntyviä tarinoita, missä kerrotaan kirjastojen alulle panemista tapahtumaketjuista, kirjastojen edesauttamista kohtaamisista? 

Ryan Holidayn blogijuttu Good Things Happen in Book Stores vakuuttaa lukijan kirjakauppojen tarpeellisuudesta: kirjakaupoista tarttuu mukaan enemmän kuin kirjoja, sieltä kävijä löytää sisältöä elämäänsä, merkityksiä, joskus jopa elämänkumppanin. 

Löykkiöläiset ovat aivan samaa mieltä. Kivijalkakirjakaupat ovat ihania. Päämäärätön selailu viihtyisässä tilassa on ihanaa. On mahtavaa, kun samalla voi halutessaan istahtaa upottavaan nojatuoliin, unohtua lueskelemaan, hymyillä samanmielisille kanssa-asiakkaille ja ehkä juoda kupin kahvia.

Tällaisiin kirjakauppohin Löykkiön kirjaston henkilökunta on osunut Reykjavikissa, New Yorkissa, Amsterdamissa ja Oxfordissa, Suomessa entistä harvemmin. 

Holidayn blogikirjoitus todistaa, kuinka kirjakaupat ovat kirjailijan asialla. Ne nostavat esiin kirjoittajia, jotka muuten jäisivät myyntimenestysten varjoon. Kirjakaupat ovat tietenkin myös lukijan asialla: ne kuratoivat julkaisutulvaa, esittelevät, valikoivat, tarjoavat teoksille kontekstin.

Bookstores also host events. Bookstores get kids hooked on reading with weekly story time. Ethnic bookstores provide community for refugees and immigrants; feminist bookstores are a launching pad for political activism; for over a century, Christian Science Reading Rooms have provided a quiet place for prayer and study. Porter’s Square Books in Boston recently launched its own “writer in residence” program. Recovery Cafe and Bookstore in Florida hosts meetings for recovering addicts.

Holiday kirjoittaa kauniisti kirjakaupoista, joiden kirjailijaillat, kirjallisuustapahtumat, ja satutunnit yhdistävät erilaisia asiakkaita, kirjakaupoista, jotka toimivat maahanmuuttajien kohtaamispaikkoina, yhteiskunnallisen keskustelun näyttämöinä, hiljentymisen tiloina, joihin kaikki ovat tervetulleita uskonnollisesta, poliittisesta tai etnisestä taustasta ja elämäntilanteesta riippumatta. 

Blogiteksti kertoo kirjakauppojen vaikuttavuudesta, joka ylittää niiden kaupallisen ulottuvuuden. Se esittelee kirjakaupat ihmisyyden tyyssijoina, joissa kaikki tarinat ovat läsnä ja joissa koko ajan syntyy uusia tarinoita. Kaikki edellä mainittu pätee myös kirjastoihin. 

Näitä tarinoita meidän pitäisi muistaa kertoa myös kirjastoista: kuinka moni nuori on kohdannut kirjaston kirjoissa kaltaisensa, kuinka moni maahanmuuttaja saanut kielikahvilassa ja läksykerhossa kosketuksen ympäröivään yhteiskuntaan, kuinka moni apua tarvitseva saanut opastusta verkkopalveluiden tai vastahankitun tabletin käytössä. Nämä tarinat avaavat tilastoja ja konkretisoivat hankeraportteja.