Nuorten kirjasto: viihtyisyyttä ja viherkasveja, ekologista ja paikallista

Vuoden 2019 parasta antia ovat olleet nuoret: löykkiöläisten viime vuosien kokemukset amk-opetuksesta pitävät mielialan korkealla, ajatukset valppaina ja tuntosarvet tanassa.

Mikään ei myöskään voisi lämmittää enempää kuin vastavalmistuneen opiskelijan kiitokset menneistä lähiopetuspäivistä (”Parhaimmat tunnit ja kurssit oli aina täynnä post it -lappuja!”) tai Mediakasvatus ja monilukutaito -kurssilaisten kommentit innostavasta opetuksesta.

Innostava, pirteä, rento ja rohkaiseva – niin tuntuu hyvältä tulla nähdyksi. ”Ryhmäpohdinnatkaan ei sun tunneilla tunnu niin ärsyttäviltä”, on myös mieluista kuultavaa.

Harvassa tilanteessa ammattilainen myöskään oppii yhtä paljon kuin opiskelijoiden kanssa keskustellessaan: asiat on pakko selittää itselleen niin, että ne saa avautumaan toisille. Tuorein silmin vakiintuneita totuuksia tarkastelevat oppijat pakottavat myös perustelemaan, kyseenalaistamaan ja ihmettelemään, mikä nyrjäyttelee opettajan ajatuksia uusiin asentoihin.

Viime viikkoina Löykkiön henkilökunta on myös päässyt mukaan nuorten asiakasiltoihin kirjastoissa niin Varsinais-Suomessa kuin Pohjanmaan suunnallakin. Sanomme vain: nuoret ❤️ . Olimmeko itse koskaan yhtä sanavalmiita, vastuullisia ja ajattelevia?

Kun nuorilta kysyy, mitä he kirjastolta toivovat, saa vastauksia heidän omasta näkökulmastaan, mutta myös huolenpitoa toisista kohderyhmistä: muistakaa lapset, ajatelkaa aikuisiakin, vanhukset tarvitsevat huomiota. Paikallisten nuorisovaltuustojen jäsenet ovat toki valikoitunut joukko teinejä, mutta kuitenkin edustava otos.

Ja nuoret pohtivat vakavissaan ja paneutuen, minkälainen kirjasto heidän tarpeitaan parhaiten palvelisi. Monet tarpeista eivät tietenkään yllätä, vaan vahvistavat jo oletettua: tarvitaan rauhaa ja hiljaisuutta, tilaa lukemiseen, läksyille, opiskeluun. Tarvitaan myös mukavia pesiä hengailuun, yhdessäoloon, viihtymiseen.

Enemmän värejä ja pehmeyttä, vähemmän valmiiksi suunniteltua virastomaista design-tilaa. Olohuoneistamista. Enemmän omia juttuja: nuorten omaa taidetta, valokuvia, tekstejä, vähemmän valkoisia seiniä ja kirkkaita loisteputkia. Nuoret kaipaavat huonekasveja, ekologisuutta, paikallisväriä. Kierrätyskalusteita, oman paikkakunnan tuotantoa, vihreyttä. Nuoret ideoivat ennakkoluulottomasti, kuinka kannattamattoman kirjastokahvilan tilalle voisi tarjota palvelua osana yrittäjyyskursseja.

Omaa, nykyistä kirjastoa kuvaillaan sanoilla karu, ankea, tyly, mutta kiitostakin annetaan: hyvä aineistovalikoima (mutta enemmän ei-angloamerikkalaista kaunoa), söpöt lastennurkkaukset, mukavat nojatuolit ja sisään lankeava luonnonvalo mainitaan erikseen.

Tässä referoidut mielipiteet koskevat hyvin erilaisia kirjastoja: kirjastoksi remontoitua pankkia ja parikymmentä vuotta sitten kirjastoksi suunniteltua uudisrakennusta. Kokoluokkakin on kovin erilainen. Ja kuitenkin molemmat rakennukset ovat nuorten silmissä laitoksia, joiden viihtyvyydessä on toivomisen varaa.

Kaikkia toiveita ei tietenkään voi nykyisissä puitteissa, olemassaolevin resurssein toteuttaa, minkä nuoretkin hyvin ymmärtävät.

Paljon voi silti tehdä: hankkia seinälle ison liitutaulun, järjestää nuorille kirjoitus- ja maalauspajoja ja -kilpailuja, esitellä nuorten omia valokuvia infotauluilla, kalustaa sopivan nurkan säkkituoleilla, löhöpatjoilla, istuinryhmillä. Pyytää nuoria suunnittelemaan ohjelmaa, joka kiinnostaa oman ikäisiä, kertoa, kuinka hankintaehdotuksia tehdään, tarjota pelejä pelattaviksi.

Asiakasillan seurantasuunnitelmaan on syytä myös kirjata, milloin nuvaan ollaan yhteydessä ja kerrotaan

a) mitä toiveista on toteutettu
b) mitä ei voida toteuttaa ja miksi

Kansalaisyhteiskunnan napa

Balderin salissa kävi kuhina, kun kolmisenkymmentä kirjastoammattilaista paneutui kirjastolain uudistamiseen viiden teeman kautta. Ryhmissä pohdittiin lakiin ja asetukseen liittyviä tarpeita

1. saavutettavuuden, maksuttomuuden, tasa-arvon ja kirjastoverkon
2. kehittämisen, strategisen ajattelun ja arvioinnin
3. osallistamisen ja kirjastojen yhteiskunnallisen roolin
4. osaamisen ja kirjastoammatillisuuden sekä
5. yhteistyön ja kumppanuuksien

näkökulmista.

 

Mitä, miksi, minkä tiedon perusteella?

Kustakin kysymyskimpusta pyrittiin listaamaan aiheen keskeiset kysymykset ja ilmentymät sekä erottelemaan ne, joihin pitäisi ottaa kantaa lakipykälissä. Tarkoitus oli pohtia myös miksi: mitä tapahtuu, ellei asiasta säädetä.

Aamupäivän alueellisissa puheenvuoroissa ja alustavassa keskustelussa tuli jo ilmi tilanteita, joihin kirjastoissa toivottaisiin kättä pidempää.

Ellei lakiteksti velvoita, mikä sitten? Kuinka kunnat saadaan noudattamaan annettuja asetuksia? Mikä avuksi, jos aluehallinnon interventioista huolimatta kuntaan ei palkata kirjastotoimenjohtajaa tai henkilötyövuodet laahaavat puolessa laatusuositukseen nähden?

Millaisia voisivat olla kepit ja porkkanat? Miten todennetaan, että kunnissa toteutetaan lain määräyksiä?

Ministeriö toivoi keskusteluissa käsiteltävän myös mahdollisia alueellisia erityistarpeita. Mainituiksi tulivat kielivähemmistöjen ja muiden erityisryhmien palvelut. Onko resursseja ja osaamista mahdollista keskittää maakuntakirjastoihin?

Ehdotuksia halutaan myös siitä, missä kysymyksissä käyttäjien kuuleminen on tarpeen. Missä asukas- ja asiakastieto tuottaa lisäarvoa, jota ei asiantuntijalausunnoista saada? (Löykkiöläisten kanta on selvä: asukas-, asiakas- ja asiantuntijatiedon yhdistelmä on optimaalinen. Mikään näistä ei yksin riitä.)

 

Kirjastokupla ja tasa-arvo

Aamupäivän kolme puheenvuoroa täydensivät mainiosti toisiaan. Gunnar Högnäs Turusta, Laura From Humppilasta ja Elina Koivisto Kouvolasta tarkastelivat kirjastotodellisuutta erikokoisten kirjastojen horisontista.

Monet asiat ovat kovin suhteellisia, jotkut erityisen. Näin on laita esimerkiksi varausmaksujen. Jos Humppilassa rahaa kertyy vuosittain 1000 euroa, osuus 22 000 kokonaisbudjetista on merkittävä. Pääkaupunkiseudulla varausmaksuista luopuminen ei suurten kuntien yhteenliittymässä näy yhtä drastisesti.

Lapsilta kielletty?

Gunnar oli omassa osuudessaan jo muistuttanut, kuinka asiakkaiden tasa-arvo ei kaikilta osin toteudu, kun kirjastojen käytännöt vaihtelevat. Omatoimikirjastot eivät kaikkialla palvele lapsia ja nuoria, vaan laajennetut aukioloajat ovat aikuisten herkkua. Kuinka kirjastolaki voisi edistää tasapuolista palvelujen tarjontaa?

Kouvolan terveisissä kysyttiin myös tulevaisuustyöpajojen osallistujia askarruttaneita kysymyksiä. Onko mahdollista ottaa kantaa kirjastotilojen maksuttomuuteen myös kumppanuuspalveluiden osalta? Jos Löykkiö voi kutsua paikalliset martat ja mannerheimin lastensuojeluliittolaiset tuottamaan palvelusisältöjä ilman perittäviä maksuja ja vuokria, mutta naapurikunta joutuu vastaavasta rahastamaan, kärsii kuntalaisten välinen tasa-arvo asuinkunnan perusteella.

Yhteistyötä kaikilla rintamilla

Kaikkia ryhmiä puhutti yhteistyö. Itsenäiset, pienet kirjastosaarekkeet eivät pärjää. Tarvitaan paikallisia yhteistyötahoja sekä kirjastojen välistä yhteistoimintaa eri alueilla.

Miten kimpat, maakunnallinen toiminta tai alueelliset vastuut voidaan käsitellä lakiuudistuksen yhteydessä? Resursseja (erityisesti osaamista) on jaettava.

Alueellinen näkökulma tuli puheeksi myös pätevyysvaatimusten ja henkilöstön määrän yhteydessä. Millä mekanismilla voitaisiin huomioida henkilöstömäärityksissä alueellinen yhteistyö? Mille yksikölle säädöksiä tehdään, jos jatkossa itsenäisiä, yksittäisiä toimijoita on vähän ja käytännössä toimitaan erilaisissa yhteistyömuodostelmissa? Säädetäänkö asioista kirjastoyksikkö-, kunta- vai kimppatasoa ajatellen?

Kirjastolaista täsmäase

Arviointia ja kehittämistä pohtinut ryhmä totesi säädösten olevan tärkeitä myös päättäjäviestinnän ja -vaikuttamisen kannalta. Kirjastolaki voi olla myös näppärä väline kuntien painostamiseen. Sen pitäisi olla tasavertaisten kirjastopalveludien taustatuki. Mikä on peruspalvelu, on kysymys, joka vaatii kirkastamista.

Keskusteluissa pohdittiin myös asiakaspalautteen hyödyntämistä. Tarkastajat muistuttivat aluehallinnon vuosittain tuottamasta peruspalvelujen arvioinnista, jossa yleensä keskitytään tiettyyn teemaan. Seuraavaksi tarkastellaan todennäköisesti palveluiden saatavuutta.

Monistepumaska ei kuitenkaan päättäjiä ajatellen ole paras muoto esittää tietoja kirjastojen tilasta. Tilastoja on helppo visualisoida valmiin työkalun kanssa, jonkinmoista infografiikkaa olisi syytä tuottaa myös arvioinnin tuloksista. Tehokkain tapa olisi yhdistää arviointi ja käyttäjän ääni.

Iloinen uutinen oli, että Kuntaliitto ja keskuskirjasto tuottavat vielä tänä vuonna aineistoa kirjastojen vaikuttavuudesta. Aihe on vaativa, mutta välttämätön.

Strategiseksi arvopohjaksi ryhmä ehdotti norjalaismallia: käsitystä kirjastosta yhteiskuntarauhan säilyttäjänä. Samansuuntaisia ajatuskulkuja oli muissakin ryhmissä: kirjasto on kansalaisyhteiskunnan napa.

Lisää #uusikirjasto -pohdintoja ensi viikolla Tampereella järjestettävän työpajapäivän jälkeen.