Kuulijasta keskustelijaksi, kohteesta vertaiseksi

Powerpoint symboloi puhujan valtaa

Kesällä 2013 järjestettyä brittiläistä LibCampiä kuvattiin tilaisuudeksi, jossa ei ole “ennaltamäärättyä ohjelmaa, eikä pääpuhujia. Se on Powerpoint-vapaa vyöhyke.” Samaan ilmaisuun oli edellisvuonna päädytty Löykkiön kirjastossa, keskusteluissa Cyc4lib-järjestäjien Mace Ojalan ja Jukka Pennasen kanssa.

Lienee yhdentekevää, kuka määritelmän ensimmäisenä lausui ääneen, mutta se tarttui nopeasti ja muodostui myös Powerpoint-vapaa vyöhyke – nimisen kirjan punaiseksi langaksi. Viittaus Powerpointiin on kommentti uudenlaisten tilaisuuksien ja toimintamuotojen puolesta; sellaisten, joissa osaamista ja ajattelua jaetaan ja edistetään yhdessä.

Powerpoint on usein suhteellisen yksisuuntaisen viestinnän ilmentymä: yksi esittää, muut kuuntelevat. Powerpoint symboloi massaluentoja ja suuria konferensseja, joissa aikaa on korkeintaan yleisökysymyksille, ei varsinaiselle keskustelulle. “Mikään ei tapa motivaatiota ja innostusta kuten 300-paikkainen auditorio ja PowerPoint-esitys.” Twitterissä liikkuneen meemin perusteella motivaatio ja innostus eivät ole ainoita uhreja: “Joka kerta, kun joku lukee esityksensä suoraan (Powerpointeista) lavalla, kuolee panda”.

Kyse ei ole siitä ovatko ppt-esitykset hyviä vai vähemmän vaikuttavia, eikä siitä onko yhdellä dialla liikaa tekstiä ja niukasti havainnollisuutta. Kyse on viestintätavan ja tilaisuuksien logiikan eroista: kenellä on sananvalta ja tulkintaoikeus, puhujalla vai osallistujilla; kuka jakaa puheenvuorot.

Kritiikistä huolimatta löykkiöläiset ovat kaikkia suuruusluokkia ja lajityyppejä edustavien ammatillisten kokoontumisten ystäviä. Innoituksen hetkiä on koettu IFLA:n WLIC-kongressissa ja ahaa-elämyksiä kirjastopäivillä.

Perinteisillä konferensseilla on tehtävänsä alaan vaikuttavien trendien esittelijöinä ja ammattikunnan yhteisyyden ilmentäjinä. Ne tarjoavat mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja keskusteluihin, mutta useimmiten virallisen ohjelman ulkopuolella.

Kaikki opetuskaan ei voi perustua vertaisoppimiseen. Luentosalissa, seminaarihuoneessa ja paneelikeskustelussa kuitenkin on selvää, kenellä on puheenvuoro ja kuka puolestaan on yleisöä. Esittäjä on auktoriteetti, kuulija kohde. Monenkeskeinen, vuorotellen, yhdessä ja erilaisina muodostelmina joustavasti etenevä seminaari tai hankekokous helpottaa jakamista ja uusien ideoiden syntyä. Epäkonferenssien puolestapuhujat muistuttavat, ettei oppiminen ei lopu, kun kello lyö neljä tai väki purkautuu koulutustilasta kahville. Epävirallisissa tilanteissa tapahtuu niissäkin oppimista.

PPT-vapaa vyöhyke -kirjan esittelemät esimerkit muistuttavat paljon puhuttujen muinaisten kreikkalaisten käyttämää seminaarin kantamuotoa, taimitarhaa, jossa siemenestä kasvatetaan yhdessä suurempaa. Ennen kaikkea Powerpoint symbolina liittyy kirjan keskeiseen teemaan, oppimiseen.

Miten voimme olla samalla kertaa oppilaita ja opettajia, asiantuntijoita ja tiedon vastaanottajia? Kuinka erilaisten joukkojen jäsenten osaaminen muuttuu yhteiseksi? Millainen johtaminen, yhteistyömuodot, ympäristöt ja tilat tukevat tätä? Miten osallistujat sitoutetaan verkostotoimintaan? Voiko perinteisten konferenssien korokkeelta esiintyvät puhujat korvata keskustelua rohkaisevammalla mallilla?

Epäkonferenssit, asiakkaiden makerspace-verstaat ja innovaatiot

Perinteisissä konferensseissa aiheet, niiden käsittelytavat ja kestot on määrätty ennalta, eikä suunnitelmia muuteta kesken kaiken. Samanlainen toimintatapa liittyy yleensä myös kehittämishankkeisiin ja verkostoyhteistyöhönkin.

Uusissa verkostoissa, epäkonferensseissa, kokeilevassa kehittämisessä ja kollaboratiivisesti johdetuissa ympäristöissä suunnitelmat, aikataulut ja tavoitteet määritellään yhdessä. Valmista agendaa ei välttämättä edes ole tai ainakin se on avoin muutoksille.

Samaan ilmiöön liittyviä prisman sivuja ovat myös avoimet ja etenkin osallistavat innovaatiot. Muutoinkin kirjassa esiteltäviä kohteita yhdistää sana yhdessä! Toinen yhdistävä seikka on, ettei epä-alkuisissa asioissa ja osallistavissa ja avoimissa yhteistyökuvioissa lopputulos ole aina se, mitä ennalta ajateltiin.

Asiakkaille tarjottavissa makerspace-tiloissa ja värkkäämistyöpajoissa syntyy odottamattomia tuloksia, uusia verkostoja, tuoreita toimintamuotoja. Loppu ei ole selvillä aloitettaessa. Tämä ei tee hankkeista tai koulutuksista hyödyttömiä.

Keskeistä on toiminta yhdessä ja tasavertaisina. Silloin voivat toteutua osallistaminen ja osallistuminen, joissa saadaan aikaan enemmän kuin yksilötyönä. Näin voidaan toimia yhtä lailla kirjaston sisällä, kirjastojen kesken, kirjaston ja kumppaneiden välillä ja asiakkaiden kanssa. Tärkeää on, että asiantuntijoita eivät ole vain etabloituneet spesialistit ja kokeneimmat ammattilaiset.

Osaamistaan voivat jakaa ja muiden tietämystä rikastaa myös nuoret, uudet, maallikot, kumppanit ja käyttäjät.

Teksti on kirjasta Päivi Jokitalo: Powerpoint-vapaa vyöhyke. Avain, 2013

Samaa tematiikkaa on käsitelty hiljattain mm. blogitekstissä Seminaari on kuollut – eläköön kohtaaminen https://www.sitra.fi/blogit/seminaari-kuollut-elakoon-kohtaaminen/

Apila tarjoaa monikäyttöistä ravintoa

Seinäjoen Apila on – kuten kasvimaailman kaimansa – monikäyttöinen ja ravitseva. Tänään se toimii ELY-keskuksen järjestämän kirjastorakentamisseminaarin paikkana. Löykkiöläisistä Apila on edelleen *ihana*, vaikka kirjastomaailmastakin on kantautunut arvioita, joissa hämmästellään kirjahyllyjen vähyyttä ja aineistojen maastoutumista hulppeaan tilaan. Asian toinen puoli on, että löykkiöläisten tukholmalainen kollega puolestaan kummasteli suomalaisten kirjastojen korkeita ja tiheitä hyllyrivistöjä, joihin uppoavat niin uutuudet kuin kuriositeetitkin.  Ratkaisu on Seinäjoella harkittu. Yksi hyllyrivi poistettiin suunnitelmista ja tilalle lisättiin pöytiä ja tuoleja Amsterdamin tutustumismatkan tuloksena. Siellä kaupungin uudessa pääkirjastossa istui paljon väkeä työskentelemässä, yksin ja yhdessä.

Kirjastotoimenjohtaja Mervi Heikkilä esitteli aamupäivällä Apilan syntyä. Vaikka sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, siihen toiseenkin puolikkaaseen on hänen mukaansa sisältynyt melkoinen määrä työtä. Etukäteen tarkasteltiin sekä nuorten että ei-käyttäjien toiveita ja tarpeita SeAMKin opinnäytteissä.

Suunnittelun erityinen haaste oli uudisrakennuksen yhdistäminen vieressä sijaitsevaan Aalto-keskukseen, jossa osa pääkirjastoa tulee edelleen sijaitsemaan. Toinen pyrkimys tilasuunnittelussa on ollut asiakkaiden aktivoiminen osallistumaan: tilassa tapahtuu, siellä järjestetään näyttelyitä ja ratkaisut ovat monikäyttöisiä. Musiikki- ja nuorten osastoille johtavat portaat toimivat myös lukupaikkana ja katsomona.

Työpaikkademokratiaa harjoitettiin suunnittelussa. Kokouksia järjestettiin tiuhaan ja muun muassa henkilökunnan toimistotilojen kappien ovista käytiin tiukka äänestys, jonka rulo-puolue voitti ja liukuovien kannattajat hävisivät.

********

Apila postimerkissä: http://www.seinajoki.fi/ajankohtaista/tiedotteet/seinajoelle_oma_postimerkki.html 

Rissanen, Ilkka ja Santamaa, Touko (2010) Seinäjoen pääkirjaston ei-käyttäjät. SeAMK. Kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelma. https://publications.theseus.fi/handle/10024/22440