Loistava Elena Ferrante

Joskus ylenpalttinen kirjajulkisuus ja ylistys lyövät jarrut päälle: voiko romaani todella olla kaikkea tätä (ja mitä sitten, jos tekijä on pseudonyymi ja anonyymi). Seuraa merkittävä viive arvioiden ja kirjan lukemisen välillä. 


Nyt teos oli kuitenkin tyrkyllä lomahotellin hyllyssä, eikä tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. 


Kyllä, hypetys on paikallaan. Kirjan voi lukea sodanjälkeisen Italian, Napolin kaupungin, italialaistyttöjen ja -naisten elämän, ristiriitaisen mutta elämänmittaisen ystävyyden kuvauksena. 

Ja se vie mukanaan. 

Soittavatko tytöt lokkenlollia?

Kesäkuinen Uumajan visiitti oli monin tavoin antoisa. Erityisesti löykkiöläisiä kiinnosti kolmivuotinen Rättighetscentrum Västerbottenin vetämä Brytiga Böcker -hanke, johon Uumajan lisäksi on osallistunut yhdeksän muuta kunnankirjastoa.

Hankkeen tavoitteena on ennaltaehkäistä syrjintää käyttämällä työkaluina kirjoja. Kohderyhmä, 3-12-vuotiaat, tutustuu aikuisten johdolla kirjoihin, joista he tunnistavat itsensä – ja toisensa: lapset ja aikuiset, joiden etninen tausta, lähtömaa, uskonto, ihonväri tai yhteiskuntaluokka on erilainen (tai sama kuin itsellä!), perheet, joissa on äiti ja isä, kaksi äitiä, kaksi isää tai vain yksi jompaa kumpaa sorttia. Käsittelyssä ovat myös eri-ikäiset ihmiset ja erilaiset vähemmistöt kuten liikuntaesteiset.

Lasten kanssa tarkastellaan normikriittisesti myös sukupuolirooleja ja olemisen malleja: millaiset vaatteet kirjojen tytöille ja pojille on piirretty, mitä leikkejä he leikkivät, voisivatko asiat olla toisinkin ja miksi?

Keskustelu on tarpeen, vaikka kotona moninaisuutta pidettäisiinkin hyvänä. Löykkiön kirjastonjohtajan naapurissa asuu reipas ja reflektoiva nelivuotias tyttölapsi, joka marssii usein sisään kertomaan kuulumisiaan. Lähes joka kerta hänen kanssaan istahdetaan lukemaan kuvakirjoja, joista onkin herännyt vilkasta mielipiteenvaihtoa.

Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä pieni naapuri kuitenkin kysyi kodin toiselta rouvashenkilöltä, onko tämä poika vai tyttö. Pienen arvuuttelun jälkeen selvisi syy ihmettelyyn: poikahan naapurintädin täytyy olla, koska eivät tytöt soita lokkenlollia! Pienen vierailijan isä soittaa tätibasistin kanssa samassa bändissä rumpuja, äiti puolestaan ei lokkenlolliin osallistu soittamalla, joten näin täytyy olla yleisemminkin: pojat soittavat, tytöt eivät. Vanhemmat eivät tätä sukupuolitettua jakoa ole tarjonneet, ihan omin päin oli päättelyketju syntynyt. Sittemmin on toisen naapurintädin, kirjastonjohtajan, kanssa löydetty luettavaksi kirjoja, joissa tytöt myös pelaavat lätkää ja soittavat sähkökitaraa, kukin oman valintansa mukaan.

Toinen Brytiga Böcker -kohderyhmä ovat tietenkin kirjastoissa lasten kanssa työskentelevät aikuiset, joille on suunnattu koulutusta ja aineistoja ihmisoikeustyön ja normikriittisen työtavan tueksi. Löykkiössä otetaan aineistoista oppia!