Kun saapuu syys: loppukesän lukuvinkit

Kesän lopussa ammuttiin raketteja ja järjestettiin rapujuhlia ja hiivittiin metsässä.
(Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu)

Elokuun pimeinä iltoina kesä alkaa olla ohi. Aaro Hongan 1960-luvun loppupuolen kaupunkilaispoikien elämää kuvaavasta kirjasta Hurja Kunnari löytyy juhlahetki, päiviin juuri ennen koulunalkua sijoittuva sadonkorjuun aika, joka todennäköisimmin ei kovinkaan monen nykynuorukaisen maailmaan kuulu.

Suvi oli soutanut satamaansa, elokuun viimeinen päivä oli tullut. Nopsat ihmiskädet korjasivat puutarhojen vihanneksia, poimivat marjoja ja tarttuivat halukkaasti hedelmiin. [–]. Pitkin päivää nähtiin Kyttälän kaduilla hilpeitä koululaisia, jotka olivat jo saaneet kylläkseen pitkästä lomasta ja odottivat luokkakumppaniensa tapaamista. Monet väittivät vieläkin kaihoilevansa kesää, mutta se oli lähinnä tapoihin kuuluvaa puhetta, silmien virkeys sen selvästi ilmaisi.

Sato oli korjattava talteen.

Valoa elokuun yöhön

Pohjanmaalta ja erityisesti Pietarsaaren seudulta aikanaan käynnistynyt mökkikauden päätösjuhla, venetsialaiset, esiintyy niin Kaarlo Haapasen vuosisadan alkupuoliskolle sijoittuvassa Pietarsaari-trilogiassa ja Lars Sundin sotienjälkeisessä kaupungissa kuin Tommi Liimatan 1980-1990-lukujen Jeppiksessä.

1940-luvun lopulla syksyn tulon aistii Lars Sundin Kolme sisarta ja yksi kertoja -romaanissa muun muassa juuri venetsialaisten lähestymisestä, silloin ”Östanpån huvilaväki juhlii kesän päättymistä kokkotulilla ja torvimusiikilla”. Kaikilla ei tietenkään huvilaan ole varaa, joten on selvää, että mökkikauden päätös koskee ennen kaikkea varakkaampaa väkeä. Muut seuraavat juhlaa etäämmältä. Pursiseuran syysjuhla osuu samaan ajankohtaan ja sitä vietetäänkin ”perinteisesti rapuillallisen, ilotulituksen ja tanssin merkeissä”. Ranta koristellaan lyhdyin kuten venetsialaisissa edelleenkin, raketteja ammutaan vielä tänäänkin kuin kymmeniä vuosia sitten ”niin, että elokuun yö muuttuu päiväksi”.

Venetsialaiskateus

Tommi Liimatan Jeppis-kirjoista käy ilmi, että 1980-luvun loppupuolella venetsialaiset herättävät jopa kateutta pietarsaarelaislasten pohjoissuomalaisissa sukulaisissa. Sen pietarsaarelaispoika ymmärtää. ”Venetsialaiset on joka vuosi tuttu ja samankaavainen, mutta mitä sitten, ei jouluunkaan kyllästy.”

Ne joilla ei ole kesämökkiä, pääsevät paukuttelemaan raketteja kaupungin rannoilla, mikä onkin juhlassa parasta. Pojat osaavat jo arvioida, miten perhetausta vaikuttaa juhlimisintoon: omakotiasujat eivät pommittele yhtä innokkaasti kuin kerrostalojen lapset. Mahtaako myös olla niin, että kesämökkejä on enemmän omakotitaloissa asuvilla ja venetsialaisviikonloppu vietetään silloin huvilalla, eikä kaupungin yleisillä rannoilla. Tärkeä juhla on joka tapauksessa kyseessä:

”Vaikee kuvitella että uuenvuojen paukuttelu nousis mun asteikossa tän yli, Hiltska mietti. – Elokuun iltojen pimeys on niin toisellaista ko joulukuun pimeys.” ”Täällä mäki haluun olla Venetsialaisina”, kuuluu myös Tommin tuomio, tosin jokunen vuosi myöhemmin.

Venetsialaisviikonlopusta toivotaan yleisesti sopivan kuivaa, jotta pommittelu onnistuu: liian kuivana viikonloppuna kielletään kokot ja tulitteet, rankkasateella pommittaminen on vaikeaa, eikä erityisen mukavaa. Oikeastaan tulituslupa on vain yhdelle illalle, mutta pojat venyttävät sitä sekä alusta että lopusta. ”Heinäsirkkoja, satelliitteja, kiinareita, minitykkäreitä ja perhosia. Markan raketteja, pari tykinjyskyä, noitapillejä. Mattarit olivat halpoja ja niitä piti olla paljon [-].”

Isän iltavuoron päätyttyä päästään asiaan: pommikuorman kanssa ajetaan joko hiekkakuopille, Vanhaan satamaan, Larsmon puolelle tai Fäbodan hiekkarantaan – siellä näkisi myös kesämökkiläisten ilotulitteet, mutta toisaalta tuuli häiritsisi omia räjäytyksiä. Nyt suunnataan siis hiekkakuopille. Paluumatkalla Pursiseuran ravintolasta loistavat lyhdyt, ”musiikkia, naurua ja kilinää, kauempana jo harventunutta pamahtelua.” Kun pojat kasvavat, on ilmeisesti myös mielikuvitus kehittynyt, koska 13-vuotiaat keksivät jo työntää pikku paukkuja sienten lakkeihin. ”Kun pani minitykkärin, sienestä tuli niin pientä silppua että Eskon ruohonleikkurikin jäi toiseksi.”

Teksti on julkaistu kirjassa Juhlan jäljet : kaunokirjalliset todisteet. Päivit Algmren & Jokitalo. Avain, 2017

Lukurauhaa Pietarsaaressa! Läsro i Jakobstad!

Haluatko kokoontua mukavien ihmisten pariin lukemaan, seurustelemaan ja keskustelemaan lukukokemuksista? Totta kai haluat! Tule lukuretriitti kolmoseen Pietarsaareen 14.-16.9.2018!

Vill du vara med i ett gäng trevliga människor som vill samlas för att läsa, umgås och diskutera sina läsupplevelser? Klart att du vill! Kom med till läsretreat nummer 3 i Jakobstad 14-16.9.2018! 

Tästä on kyse:

Lukuretriitti on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat
a) rauhallista lukuaikaa
b) jakaa lukukokemuksia mukavassa seurassa

Retriitti käynnistyy perjantai-iltana 14.9, jatkuu koko lauantain ja päättyy su 16.9 n. klo 15.

Jokainen voi osallistua juuri itselleen sopivan ajan. Myös luettavaa saa varata oman maun mukaan, paikan päällä on myös tarjolla kirjoja moneen makuun.

Yksi After Eightin mukavista nurkkauksista ja toinen retriitin järjestäjistä

Täällä kokoonnumme:

Retriitti järjestetään Pietarsaaressa, Musiikkikahvila After Eightissä, joka on kuin tehty tällaista viikonloppua varten!

Lukemiseen on tarjolla mukavia nurkkauksia ja lukupaikkoja sekä hyvää keskusteluseuraa, yhteisiä tuokioita ja aikuisten satutunti, jonka tarjoilee informaagikko Pia Rask-Jussila.

Mitä maksaa ja koska syödään?

Keräämme pienen (20-30 € – summa tarkentuu syksyllä) osalistumismaksun, jolla hankimme aamiais- ja kahvitaukotarpeita. Lounaasta ja muista ruokailuista osallistujat huolehtivat itse, samoin majoituksesta, jonka hankkimisesta annamme mielellämme vinkkejä.

*****************************************

Ilmoittautua voi tapahtuman verkkosivuilla ja verkkolomakkeella

https://www.facebook.com/events/192980041317089/
https://goo.gl/forms/mlPr5wxkQO5QfUTQ2

Tervetuloa Pietarsaareen lukemaan!