Kun teknologiayritys Vincitin perustaja Mikko Kuitunen halusi palkata firmaansa 26 mikon seuraksi ‘paremman mikon’ nro 27, virisi tervetullut keskustelu organisaatioiden henkilökunnan monimuotoisuudesta. Yrityksille on eduksi, jos työntekijöihin kuuluu miehiä ja naisia, nuoria ja kokeneempia, jos henkilöstön koulutustaustat, kansalaisuudet, maailmankuvat ja elämäntilanteet ovat erilaisia. Silloin asioita katsotaan useista kulmista, löydetään ongelmiin erilaisia ratkaisuja, osataan asettua useammanlaisten asiakkaiden asemaan kehittämistyössä.
Mutta mitä tehdä, kun kirjastossa tiskin molemmin puolin on edelleen usein keski-ikäinen nainen? Itsensä kaltaista asiakaspalvelijaa on yleensä helpompi lähestyä.
Kuinka moni keski-ikäinen mies kysyy nuorelta naiselta digi-apua? Uskaltaako ei-suomenkielinen teinipoika aikuisen naisen juttusille? Kun tunnistaa itsensä henkilökunnasta, olonsa tuntee ehkä tervetulleemmaksi kuin silloin, kun työntekijät ovat ihan eri-ikäisiä, -näköisiä, -kielisiä ja -sukupuolisia kuin itse.
Tavoitetaanko erilaiset asiakasryhmät, jos kaikille kirjasto ei ole itsestäänselvä ja tuttu palvelupaikka?
Henkilökunnan koostumusta ei tietenkään voi kertaheitolla lähteä muokkaamaan asiakaskunnan näköiseksi, eikä jokaiselle kohderyhmälle ja vähemmistölle voi palkata edustusta. Mutta kirjaston kuvaannolliset ovet ja ikkunat voi muuten avata selälleen diversiteetin tulla: mennään kirjastosta ulos ja päästetään sinne muut sisään.
Tästä on jo paljon mainioita ja innostavia esimerkkejä.
Jos kirjaston toiminta-alueella on paikkoja, joissa ihmiset viettävät pitkiä aikoja jonottaen ja odottaen, kenties koko perheen voimin, voisiko kirjasto jalkautua sinne? Löytyykö lähimaastosta tiloja, jonne lähetetään sopivimmat henkilökunnan jäsenet ja kohdennetaan tietynlaista palvelua ja aineistoja? New Yorkissa tämä paikka on itsepalvelupesula, jossa pyykkäyksen äärellä voi vierähtää pitkä tovi. Brooklyniläispesulassa vietetään sunnuntai-iltapäivisin satuhetkiä, joissa kirjaston henkilökunta lukee lapsille parin tunnin ajan. Kuulijat vaihtuvat, tarinat helpottavat vanhempien pyykinpesuhetkeä.
Toisensuuntaisesta liikenteestä on maailmalta paljon esimerkkejä: (muun muassa) San Fransiscossa kirjastoon on palkattu sosiaalityöntekijöitä, jotka tavoittavat asunnottomat ja apua tarvitsevat luontevasti, tilassa, joka ei leimaa avuntarvitsijaa. Kaikki autettavat eivät myöskään löydä eivätkä etsiydy varsinaisille vastaanotoille. Kirjastossa jaetaan tietoa, ohjataan oikeiden viranomaisten puheille, neuvotaan avustusten hakemisessa.
Samansuuntaiset perustelut on varmasti Suomen oloissa uraauurtavalla Kuopion kirjaston palvelulla, jossa aikuissosiaalityön työntekijät ovat yhdessä Kelan kanssa olleet tavattavissa kirjastossa.
Toimialojen yhteistyö hyvinvointikeskuksissa, joissa moniammatillinen työyhteisö edistää asiakkaiden asiaa, lisääntyvät meillä myös koko ajan. Kaikilla osaajilla on edelleen oma tonttinsa ja oma suhteensa asiakaskuntaan, mutta yhteispelillä palvelusta voidaan saada saumattomampaa.
Hyvä tapa avittaa henkilökunnan monimuotoisuutta onkin yhteistyö mahdollisimman monenlaisten toimijoiden kanssa. Kun nuorisotoimen, varhaiskasvatuksen, sosiaalityön tai työpajojen henkilökunta käy tutuksi, kaikki oppivat uutta.
Asiakkaille toisten ammattiryhmien läsnäolo on signaali paitsi siitä, että työntekijät ovat yhteistyötaitoisia, myös siitä, että yhteisellä asialla ollaan: käytössä on paras asiantuntemus asiakkaan parhaaksi.
Kymmenien tuhansien vuosien kuluessa kehittyneet aivomme ja parinkymmenen vuoden ajan käytössä olleet digipalvelut eivät toimi yhteen saumattomasti. Oppiminen edellyttää vuorovaikutusta, läsnäoloa, keskittymistä.
Kirja tarjoaa aineksia myös opettavan aikuisten hyvinvointiin. Tietoisen läsnäolon hetket voivat vähentää niin lapsen kuin aikuisen levottomuutta ja parantaa keskittymiskykyä.
Löykkiön kirjastossa tapahtuu 