PoriCAMP2014-päivän vetäjä on tapahtuman jäljiltä liekeissä, mutta myös sekalaisen postit-lappukokoelmansa edessä hetkellisesti sanaton. Aivan ensimmäisenä kiitokset mahtaville osallistujille: niin aiheita ehdottaneille ja alustaneille kuin pienryhmien keskusteluja vetäneille ja ihan jokaiselle keskustelijalle! Hiljaisia hetkiä ei päivän kuluessa juuri koettu, vaan kaikki aika tuli hyödynnettyä ajatusten vaihtoon, kokemusten jakamiseen ja uusien verkostojen rakentamiseen. Juuri kuten oli tarkoituskin.
Tapahtumapaikka Annis
Tapaamispaikaksi valikoitu porilainen Kulttuuritalo Annis myötäili tapahtuman henkeä (tai ehkä jopa asetti sen, virtaviivaisessa auditoriossa tunnelma olisi ollut toinen): talkootyötä, yhdessä tekemistä, osallistamista ja osallistumista, erilaisia toimijoita, tapahtumien kirjoa. Annis tuli aikoinaan lempeästi vallattua, kun mm. Elmu ja harrastajateatteri tarvitsivat tiloja. Nyt talo on ollut toiminnassa jo 34 vuotta.
Anniksessa osoittautui olevan yhtymäkohtia myös päivän aiheisiin: Paula Niemi esitteli Pointin kirjaston omatoimi-itsepalvelu-asiakkaiden jatkoaika -palvelu ja Anniksen edustaja puolestaan kertoi, että talo on iltaisin nuorten käytössä ilman palkattua henkilökuntaa. Ongelmia ei ole ilmennyt kummassakaan.
Näistä puhuttiin
Päivän aiheet olivat kaikki osallistujien itsensä ehdottamia. Niitä käsiteltiin pienissä ryhmissä ja kunkin session päätteeksi ryhmäkeskustelujen tärkeimmät pointit nostettiin esille. Puheenaiheina olivat niin kirjastojen kotiseututyö, tiedonhaun ja informaatiolukutaidon opetus sekä pienen kirjaston näkyvyys ja vaikuttavuus kuin toimenkuvien muutos ja henkilöstön osallistaminen strategiatyöhön. Mikään aihe ei jättänyt osallistujajoukkoa kylmäksi.
Hajahuomioita keskusteluista
Vaikka kirjuri haluaisi kertoa kaiken ja avata innostuneita ja innostavia keskusteluja jokaiselle lukijalle, tyytyminen on hajanaisiin huomioihin, muun muassa seuraaviin:
Lähiesimiehet ja kirjastonjohtajat ovat avainasemassa, kun kirjastoissa ja niiden toimintaympäristössä tapahtuu: miten motivoidaan toimintatapojen muutoksia ja perustellaan uudella tavalla tekemistä? Kuinka kirkastetaan henkilökunnalle tavoitteet, mutta samalla annetaan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhön? Miten osaamisen kehittäminen hoidetaan, kun toimenkuvat muuttuvat, rutiinit hoidetaan ostopalveluna tai itsepalveluna?
Minkä alan osaamista kirjastoissa tulevaisuudessa tarvitaan – ei varmaankaan pelkästään kirjastoalan?
Lapiot ja kotiseutukokoelmat
”Epäseksikäs kotiseututyö” puhutti sekin. Viktoria Kulmala Mynämäeltä mietti, minkä takia vastuu kotiseutuaineistojen keräämisestä on maakuntakirjastoilla, kun paikallistuntemus on pienissä kirjastoissa ja kunnissa. Lapioita ovat kotiseutumuseot täynnä, mutta kirjastoissa on tämänkin alueen – kotiseututyön ja -aineistojen – asiantuntemusta.
Avoin kirjasto asiakkaan etko- ja jatkopaikka
Paula Niemi kertoi Vantaan Pointin avoimesta kirjastosta. ’Itsepalvelukirjasto’ on puhuttanut runsaasti ja kiihkeästi alalla viime aikoina. Pointissakin ajatus herätti ensin pelkoja: tuleeko kirjastosta pelkkä kylmäasema, sottaavatko nuoret paikat illan aikana, ilmeneeko järjestyshäiriötä, varastetaanko kirjat ja dvd:t? Pahinta, mitä on tapahtunut, on väriliitujen levittely pitkin lastenosastoa. Kävijämäärät ovat kasvaneet, uudet asiakkaat ovat löytäneet lähikirjastonsa. Aamuisin ennen yhdeksää käy pieniä koululaisia, iltakahdeksan jälkeen ruuhkavuotisia vanhempia.
Asiakkaiden osallistamisesta puhui Hakunilan kirjaston Katariina Ervasti. Monelle ovat jo kymppiuutisten kevennyksestäkin tuttuja kirjastomummot ja -vaarit, varttuneemmat aktiiviset asiakkaat, jotka lukevat ja pelaavat lasten kanssa. Käyttäjien kanssa toimiminen on lisännyt yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta kirjaston toiminta-alueella.
Tietopalveluosaamisen promoaminen
Siina Vieri Porin Sampolan kirjastosta muistutti, että tietopalveluosaamisen markkinointi ja esiintuonti on edelleen – tai etenkin nyt – tarpeen: vaikka lapsi syntyy tabletti kädessä, tiedonhaun osaaminen ei ole myötäsyntyistä. Kun käsitys tiedonhausta on googlaaminen sanalla ’kala’, löytyneiden osumien kahlaaminen on usein käsittämätön urakka, johon pieni ja isompikin tiedontarvitsija kaipaa apua. Tämän asiantuntemuksen ylläpitäminen ja näkyväksi tekeminen on tärkeää.
Miten nuorten kanssa päästään juttusille?
Kaarina Sainio Kaarinasta (miten osuvaa 🙂 pohditutti joukkoa kysymyksellään nuorten kanssa viestimisestä. Miten nuorilta saa palautetta? Facebookissa on nykyisellään enemmän kirjaston kantiksia, yli 55-vuotiaita naisia, kun taas nuoret siirtyvät nopeasti seuraavaan uuteen ympäristöön. Jos me kirjastoammattilaiset uskomme teinien nyt hääräävän Whatsappissa, he ovat todennäköisesti jo jossain ihan muualla.
Toisaalta tähän on löytynyt yllättäviäkin keinoja: Kaarinan lisäksi esim. Laurea-ammattikorkeakoulun kirjastossa ja Jämsän kaupunginkirjastossa käyttöön on otettu vieraskirja, siis paperinen vihko, johon kirjoitetaan perinteisesti kynällä. Jos yhdellä sivulla lukeekin kymmenen kertaa homohomohomohomohomo, viidellä muulla on kysymyksiä, kommentteja, toiveita ja ehdotuksia. Jämsässä vihkoon jätetään tietopalvelukysymyksiä, joita henkilökunnalle ei syystä tai toisesta tohdita esittää. Kirjasto tallentaa vastaukset vihkoon, josta niitä käydään säännöllisesti tutkimassa.
Koko kirjaston strategia
Yhdessä pohdittiin myös, miten strategiatyössä saataisiin koko henkilökunta mukaan. Pia Rask-Jussila johdatteli miettimään, miten lähdetään alkuun tilanteessa, jossa ohjaavia asiakirjoja ei ole: ei strategiaa, toimintasuunnitelmaa tai kirjaston arvoja. Starttina voisi olla työnkuvien laatiminen – ja siinä voi yhdistää erilaiset lähestymistavat: ennen ’virallisia’ toimenkuvia ja tehtävien vaatimustasoja voisi jokainen kirjata ylös oman työnsä sisällöt sellaisena kuin ne itse hahmottaa.
Kirjasto näkyväksi
Etenkin pienten kirjastojen näkyvyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia kartoitettiin sitäkin päivän aikana. Ideoita suorastaan tulvi vielä iltapäivällä, niitä tuli niin kokeneilta konkareilta (kiitos, Leena Purhonen Nakkilasta ja Tarja Jansson Laviasta [vai Lavialta?]) kuin tuoreilta ammattilaisiltakin. Yksi satakuntalaisten ehdotus oli työkirjastopolku, tapahtuma, jonka voisi järjestää vaikkapa lautakunnan kokouksen jälkeen tarjottavana yllätysohjelmana. Elämykselliseksi suunniteltu polku johdattaisi päättäjät läpi kirjaston työvaiheiden.
Informaatiolukutaitoa ja/vai kirjastojärjestelmien käyttöä?
Anu Ojaranta toteuttaa informaatiolukutaidon opetuksen kehittämistä niin käytännössä kuin teoriassakin. Anu hyödyntää työssään Kaarinan kirjastossa tutkivan oppimisen viitekehystä ja Carol Kuhlthaun guided inquiry -menetelmää sekä valmistelee aiheesta väitöskirjaa Åbo Akademissa.
Anun johdolla mietittiin kirjastojen tiedonhaun opetuksen relevanssia koululaisten kannalta. Nuorten ensimmäinen tiedonlähde ei liity yleensä kirjastoon ja sen tarjoamiin kokoelmiin tai palveluihin, eikä kirjastojärjestelmä ole väline, jolla peruskoululaiset tietoa etsivät saati löytävät. Kirjastojärjestelmän käyttö harvoin myöskään tuottaa erityisiä onnistumisen kokemuksia. Kirjastoissa on otettava haltuun Googlen käytön opastus ja verkkotiedonhaku ja hyödynnettävä tulevien opsien tarjoilemat yhteistyömahdodllisuudet monilukutaidon kehittämisessä.
Laputusta epäkonferenssissa
Koska kaikkia keskusteluja ei ehditty päivän aikana purkamaan ja monta kysymystä jäi ilmaan, keräsin osallistujien postit-lapuille kirjaamat kommentit ja avainsanat mukaani. Tarkoitus ei ole tässäkään niihin vastata, eikä avata ajatuskulkuja tarkemmin, vaan heittää pallo lukijoille: samat asiat askarruttavat varmasti monia.
Kommentteja voi jättää tähän blogiin tai keskusteluun voi hakea toki muitakin areenoja ja foorumeita. Tässä kuitenkin pariin päivän keskusteluaiheeseen liittyviä muistiinpanoja ryhmiltä:
– avoin kirjasto iso muutos
– esimiehen rooli käynnistää keskustelu, jotta saadaan puhua myös peloista
– tietoa ei saa pimittää, jottei pelkoja synny lisää, asenteet muutu vihamielisiksi, porukka klikkiydy
– nuorille vinkkauksen palautelomake
– palaute opettajilta
– kasvokkaiset keskustelut
Viimeksimainittuja käytiin vilkkaasti tänään.
Toivottavasti muutkin virkistyivät kuin vetäjänä ja jonkin sortin kirjurina toiminut
Päivi J.
Löykkiöläiset ovat viime viikkoina kauhistuneina kuunnelleet nuorten ensikokemuksia työelämästä eri toimialoilta (sanottakoon tässä, että kyseessä olivat enimmäkseen aivan muut kuin kirjastoalan työt). Varttuneempia on hirvittänyt, kuinka parikymppiset heitetään vaativiinkin asiakaspalvelutilanteisiin ilman evästystä, ilman tietoa yhteisesti sovituista toimintatavoista tai alkeellisimmistakaan turvallisuuteen liittyvistä ohjeista.
Samat nuoret ihmettelivät suureen ääneen sitä, että työpaikan roolit voisi nähdä kuten muun muassa hyvää elämää tutkiva filosofi Frans Martela on sen viime päivinä ilmaissut: ”Esimiehen tulee kyetä asettumaan toisen ihmisen asemaan. Työpaikalla hänen on otettava palveleva rooli, ei käskyttäjän. Johtaja on enemmän palvelu- kuin käskijäammatti.” Tästä puhuvat myös löykkiöläisten yhteistyökumppanit Päivi & Päivi muutaman vuoden takaisessa kirjassaan, jonka alanimeke oli Johtaja asiantuntijoiden palveluksessa:
Lisää empatian, myötätunnon ja myötäinnon iloista, eduista ja positiivisista työelämävaikutuksista selviää monitieteisen CoPassion-tutkimushankkeen FB-sivujen kautta ja kirjasta Myötätunnon mullistava voima, joka ilmestyi 2017 (Anne Birgitta Pessi – Frank Martela – Miia Paakkanen (toim.), PS-kustannus) .
Löykkiön kirjastossa tapahtuu 