Kirjasto tunnustaa värejä

IMG_3533Kallion kirjasto ristii queer-aiheisen hyllynsä käyttäjien ehdotusten perusteella, Kuopiossa paikallinen Seta ja kirjasto ovat edistäneet hbt-aiheisen kirjallisuuden sisällönkuvailua yhteisellä hankkeella.

Kirjasto on kaikkien, sen ovi auki jokaiselle, on asiakas sitten nuori tai vanha, suomen-, ruotsin- tai muunkielinen, tykkää omasta tai toisesta sukupuolesta, määrittelee itsensä kuinka tahansa.

Moni kirjasto on jo päättänyt, että käyttäjäkunnan moninaisuuden pitää näkyä. Alussa hbt-aineistojen näkyvyydellä ja esilletuonnilla voi olla tämä päämäärä: pidämme myös ihmisten sukupuoli- ja seksuaali-identiteettien monimuotoisuutta ja hyväksymistä tärkeänä. Sitten kun asia on itsestäänselvyys, erillisen hyllyn merkitys voi olla toinen; se auttaa aiheeseen liittyvän aineiston löytymisessä.

Kirjastot ja hbt-asiakkaat ja -aineistot ovat aiheena Kirjastolehden ja Kulttuuria kaikille -palvelun artikkeleissa joulukuulta. Myös Etelä-Afrikassa elokuussa 2015 järjestettävään kirjastoalan kansainväliseen kongressiin kaivataan hbt-aiheisia kontribuutioita, joissa teemaa voidaan käsitellä eri näkökulmista:

  • LGBTQ special collections
  • Library as safe space
  • Library service to LGBTQ patrons in Africa
  • Library service to rainbow families
  • Outreach/partnerships with community organizations
  • Promoting inclusive access

Ehdotukset tiivistelmineen on toimitettava tammikuun loppuun mennessä: http://www.ifla.org/node/9268

Kaikki muuttuu paremmaksi – kirjastoaatteen hengessä

ALA:n konferenssin avasi viikko sitten New Orleansissa Dan Savage, It Gets Better -kampanjan käynnistäjä. Savage itketti ja nostatti kirjastofaniensa henkeä toteamalla, että kirjastoissa ymmärretään, mistä Suomessakin toteutetussa Kaikki muuttuu paremmaksi -kampanjassa on kyse: infosta ja pääsystä tietoon.

Jos joku vielä on välttynyt aiheelta, Savage videoi miehensä Terry Millerin kanssa YouTubeen pätkän, jossa he kertoivat, kuinka elämä homona on helpottunut iän myötä. Video oli vastaus 15-vuotiaan amerikkalaisteinin itsemurhaan, joka oli traaginen seuraus homouteen perustuvasta kiusaamisesta. Tästä käynnistyi Suomeenkin levinnyt kampanja, jossa LBGT-persoonat, julkkikset ja tavikset, sekä heterot, ditto, rohkaisevat lesbo-, bi-, homo- ja transnuoria uskomaan valoisampaan tulevaisuuteen.

Suomalaista Kaikki muuttuu paremmaksi – kirjaa on muuten edelleen saatavana. http://www.paasilinna.fi/kirjat/kaikki-muuttuu-paremmaksi/

Hiljattain myös amerikkalaiset lastenkirjailijat ja kuvittajat ovat osallistuneet It Gets Better -kampanjaan videopanoksellaan. Suomessa ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoissa Kaikki muuttuu paremmaksi on näkynyt. Savage näkee kirjastoilla tärkeän roolin tiedonvälityksessä  LBGT-nuorille: kirjasto tarjoaa asiallista tietoa, mutta yhdistää myös – vaikkakin epäsuorasti – LBGT-aikuiset ja -nuoret.

Parhaillaan Helsingissä on käynnissä Pride-viikko, jonka ohjelmaa on järjestetty mm. Kirjasto 1o:ssä, missä on keskusteltu rakkaudesta sekä sateenkaariperheistä ja vanhemmuudesta. Tänään (1.7.) ennättää Kallion kirjaston kirjailijapaneeliin Miten kuvata erilaista rakkautta  klo 16.00 – 17.30. Aiheesta keskustelevat Helena Sinervo, Johanna Sinisalo ja Jukka O. Miettinen. Keskustelun jälkeen voi  jäädä seuraamaan Milk-elokuvaa klo 18.

Kirjastoon ovat kaikki tervetulleita! Näin myös Löykkiössä.