Kirjastopöhinää luvassa

Löykkiöläiset ovat monen muun kirjastoammattilaisen tavoin entistä vakuuttuneempia kirjastojen tarpeellisuudesta. Kirjasto on monella tavalla demokraattinen projekti ja palvelu: avoin tila, eri näkemyksiä yhteensaattava, ovia ja ikkunoita muihin maailmoihin avaava.

Tänään jos koskaan tarvitaan tukea kriittiselle lukutaidolle, erilaisille ajatuksille altistumiselle  ja avoimelle vuorovaikutukselle. Kirjaston tarjoamat ainekset kulttuurisen monimuotoisuuden ymmärtämiseen ovat entistä tärkeämpiä vaalipäivän jälkeen.

Kirjastolaki on parhaillaan uudistettavana ja parannetun ja päivitetyn version on tarkoitus astua voimaan 1.1.2017. Työryhmä on asetettu, ammattilaisten ja asiantuntijoiden näkemyksiä kartoitetaan kevään aikana työpajoissa.

Keskustakirjastohankkeessa vuorovaikutussuunnittelijana toimiva Virve Miettinen huhuilee Facebookissa:

Uuden kirjastolain valmistelussa huomioidaan demokratiakehitys. Kirjastoista halutaan vielä enempi yhteisöllisiä oppimisen, työskentelyn ja kansalaisosallistumisen paikkoja, joissa sekä vaikuttamismahdollisuudet vahvistuvat että syntyy avoimempaa hallintoa. Me halutaan sinut – juuri sinut & teidät kaikki – valmisteluun mukaan. Kerro – mikä on paras tapa saada sut koukutettua kirjastolakinikkariksi yhdessä meidän kanssa?

Ei näin

Käyttäjien, kuntalaisten ja kansalaisten näkemyksiä prosessissa todella kaivataan. Opetus- ja kulttuuriministeriö tarjoaa asianomistajana työpajatyöskentelyä aktivisteille. Kirjastopalveluiden saavutettavuuteen keskittyvä, lajissaan ensimmäinen paja järjestetään 11.5 – mukaan mahtuu 40 innokkainta. Tarkemmat tiedot ministeriön ilmoituksesta.

Löykkiössä iloitaan uusista osallistamisen muodoista: kuntalaisia vartenhan kirjastot ovat olemassa ja heidän palvelemiseensa parhaalla mahdollisella tavalla lakikin tähtää.

Mutta kuinka valmisteluaika hyödynnettäisiin tehokkaimmin? Harvat tulevat tilaisuuksiin, eikä astetta helpompi kommentointi otakantaa.fi -palvelussakaan tavoita tai innosta kaikkia. Entä jos uudistuksen – ja kirjastoasian – ympärille syntyisi some-pöhinää pitkin matkaa?

Hastag #uusikirjasto on käytettävissä tähän keskusteluun kaikissa verkkoympäristöissä. Myös vaalien yhteyteen sytynyt #kirjastopuolue, kaikkien kirjastonkäyttäjien yhteinen ja kollektiivinen edunvalvoja pysyy hengissä, kun sitä hyödynnetään.

Some-läsnäolo voi toimia kevytosallistamisen väylänä, kuten työryhmään kuuluva Espoon Jaana Tyrni totesi ryhmän ensimmäisen kokouksen aikana. ”Ota kantaa -palvelut sinänsä ovat hyviä, mutta osallistumiskynnys on niissä melko korkea.”

Virallinen kuuleminen, verkossa tai livenä, jäykistää monen asiakkaan ilmaisun. Somessa voisi avata keskusteluja matkan varrella, eikä vain niissä kohdissa, joissa kysytään jotakin. Valmistelu voisi näkyä instanssa, twitterissä ja muissa ympäristöissä. Näin voisi yhdistyä myös asiantuntija-, ammattilais- ja asukaspuhe. Näiden kombinaatioista syntyvät usein paraat tulokset, muistutti aiheesta käydyssä keskustelussa Virve M.

Lobbaamisella ei alkua eikä loppua

Timo Turja Eduskunnan kirjastosta on pitkään tarkastellut ja tutkinut lobbaamista ja tiedon hyödyntämistä siinä. Lobbaus yhteiskunnallisena ilmiönä ei Suomessa ole yhtä yleistä ja kehittynyttä toimintaa kuin monessa muussa länsimaassa. Sitä ei säädellä yhtä tiukasti kuin monessa muussa maassa, eikä siihen erikoistuneita toimijoita käytännössä ole. Kunta-alan lobbauksen sääntöjä on joskus esitetty Kuntaliitolle laadittaviksi. Varhaisia kotoisia esimerkkejä lobbaustoimista liittyvät kieltolakiin – ja Suomen Akatemian perustamiseen. Puheita Akatemian puolesta ja sitä vastaan teetettiin puheenkirjoittajilla.

Lobbaus onnistuu tutkitusti sitä paremmin, mitä defensiivisempää se on: vallitsevien olojen säilyttämisessä pärjätään paremmin kuin uudistusten ajamisessa. Näkemys lobbauksesta salamyhkäisenä kähmintänä on väärä: se tarjoaa tietoa päättäjille. Kuntapäättäjien mielestä epäviralliset keskustelut vievät asioita parhaiten eteenpäin. Parhaimmillaan lobbaaminen on Turjan mukaan konfliktien ratkaisua.

Kirjastopalvelut ovat lobbaamisen kohteena hankala. Niihin kohdistuu harvoin poliittista intohimoa – kuten Risto Kolanen aiemmin tänään totesi, kaikki puolueet ovat kirjastopuolueita. Kriittinen keskustelu kirjastoista on ainakin valtakunnallisella tasolla harvinaista. Poliittisen jännitteen puuttuminen johtaa helposti siihen, etteivät kirjastot saa päättäjien huomiota. Lobbaajan onkin tärkeää ymmärtää poliittisen päätöksenteon luonne ja sen eri vaiheet. Sanoma on eri vaiheissa suunnattava eri ihmisille, eri tavoin.

Kun julkinen keskustelu käynnistyy, puolueet ja niiden piirijärjestöt alkavat ottaa asioihin kantaa. Tässä vaiheessa pitäisi harrastaa suoria kontakteja, olla aktiivinen. Meidän oloissamme lobbarit satsaavat yleensä hallituspuolueiden edustajiin, oppositioon ei kannata käyttää resursseja. Päättäjät lyövät oman kantansa usein lukkoon varhaisessa vaiheessa, jolloin lobbareilta etsitään tukea omille argumenteille. Liikkeellä pitää siis olla ajoissa; päätöksentekovaiheessa vaikuttamisyritykset voivat jopa kääntyä itseään vastaan. Mitä pitemmällä päätöksentekoprosessi on, sitä pienempi on lobbaamisen rooli.

Kuntapäättäjistä 82 % on selvitysten mukaan kirjastopalveluihin tyytyväisiä, mutta vain 20% valmis lisäämään panostusta palveluiden kehittämiseen. Tässä onkin paradoksi: jos kirjastot hoitavat tehtävänsä (liian) hyvin, kirjastojen mahdollisuudet kasvattaa määrärahoja pienenevät. Timo Turja arvelee, että taustalla voi olla näkökulmaero: kirjastoissa samaistutaan kuntalaisiin, päättäjät samaistuvat kuntaan. Kuntalaisten ja kunnan etu ei kaikissa tilanteissa ole sama. Yksi hänen vinkeistään kirjastoille on harrastaa yhteistyötä nuorisotoimen kanssa ja kehittää palveluja yhteistyössä.

Yksi Timo Turjan neuvoista lobbareille on: älä sano keskusteluissa mitään, mitä et voisi sanoa suorassa televisiolähetyksessä.  Tämän päivän tilaisuudessa ei tällaista sanottavaa ollut, koska kaikki esitykset voi katsoa osoitteessa http://www.kirjastokaista.fi/ .