Löykkiöläisten yhteistyökumppani Polly Farrington on pitkään vetänyt New Yorkin osavaltion koulukirjastoille suunnattua verkossa toimivaa Cool Tools for Schools -kurssia, jonka esikuvina toimivat monet samantyyppiset 23 asiaa -verkkotyöpajojen sarjat. Kurssilla on tutustutaan hyödyllisiin sovelluksiin, testataan työkaluja ja vinkataan opitusta muillekin osallistujien blogien välityksellä.
Kurssilaisten hauskana välipalana on toiminut Cool Tools Bingo, jonka 24 testattavaa vinkkiä olivat tänä syksynä käytössä myös Seinäjoen ammattikorkeakoulun Monilukutaito ja mediakasvatus -kurssilla. Kokeiluista syntyi myös vilkasta keskustelua – ja lisävinkkejä muille osallistujille. Vaikka työpajasivuilla bingoa on tarjoiltu kesälomien ajanvietteeksi, yhtä hyvin testailuun sopii vuodenvaihteen tienoo.
Löykkiössä bingo on ohjeistettu koko henkilökunnalle joulukuussa näin: valitse yksi ehdotetuista rasteista – tai kehitä kokonaan oma! Testaa uutta sovellusta, päivitä käyttämäsi palvelun asetuksia, kokeile uutta tapaa toimia verkossa. Raportoi intrassa / viikkokokouksessa / kirjaston FB-ryhmässä, mitä teit ja saitko bingoon tutustuessasi uusia ideoita, joita voisi soveltaa mediakasvatuksessa / monilukutaidon edistämisessä.
Tutustu sinäkin opettajan työkalubingoon!
PS. Varjokalenterina toimii kahden vuoden takainen ammattikirjallisuutta kirjastoammattilaiselle -kalenteri ja tänään tietenkin sen luukku 2, josta paljastuu Branded interactions -kirja, edelleen mainio opus