Löykkiön kirjasto avautuu jälleen

DSC_0351Moni – etenkin pienessä kirjastossa työskentelevä – tunnistaa varmasti tilanteen: kun samaan aikaan tehdään pientä pintaremonttia, pidetään urakalla kertyneitä ja pian erääntyviä lomapäiviä sekä yritetään paikata kollegoiden poissaoloja ilman sijaisia, jostakin on ainakin hetkeksi luovuttava.

Löykkiön tapauksessa hiljeni blogi pitkäksi aikaa. Tähän asiaan tulee nyt tilanteen normalisoituessa parannus.

Joulukalenteri 2016: 24 luukullista ammattikirjallisuutta 

Vuoden 2016 joulukalenteri on kuitenkin suhteellisen ajankohtainen ja lukijat ovat tervetulleita tutustumaan esim. luukussa 23 esiteltyyn Visuaalisen kulttuurin monilukukirjaan tai Michael Bhaskarin teokseen Curation. The power of selection in a world of excess luukussa 22.

Kuukauden toimintavinkki: zine-ilta

Vuoden ensimmäisenä toimintavinkkinä kirjaston zine-iltaColumbia College Chicago Library järjestää kuukausittain illan, jolloin keskitytään zine-/ pienlehti-/ taiteilijakirja-/ sarjakuva-aiheeseen. Teemat vaihtelevat. Joskus on harjoiteltu erityisesti satulanidoksen tekemistä, toisella kertaa ohjattu kollaasien tekemisessä. Teemoina toimivat tekniikoiden lisäksi myös genret, aiheet ja sisällöt: politiikka, aktivisimi, musiikki, populaarikulttuuri, indie-sarjakuvat.

nysc3a420-201980-2_120copy

Zineistä ja pienlehdistä puheenollen, Oranssi ry:n Mihin jäi punk -hankkeessa kokoama pienlehtiarkisto on käytettävissä osoitteessa  http://oranssi.net/pienlehdet/ ,

Tee se itse -kulttuuri on tänä päivänä toisennäköistä, vanhalla leikkaa-liimaa-piirrä-monista-tekniikalla ei zinejä juuri tuoteta.

Löykkiön henkilökuntaan kuuluu äänekoskelaistaustainen informaatikko, joka nostalgian vallassa juuttui Nysäjulkaisun pariin. Lehden tekijöistä löytynee monelle lukijalle tuttu(ja) nimi(ä).