Aikuiset ammattilaiset – somettakaa nuorten kanssa!

Epilogi

Löykkiöläiset olivat torstaina todistamassa, kuinka some-päivän vetäjä saapui viime
torstaina Kansantaiteenkeskukseen hengästyneen oloisena – vaikkakin ajoissa. Kaikista maailman paikoista Löykkiön väelle tuttu Päivi Jii oli eksynyt Google maps kourassaan Kaustisen maisemissa ja pyörinyt useamman kilometrin liikenneympyrän ja alikulkusiltojen sokkeloissa.

Tilannetta mahdollisesti seuranneet paikkakuntalaiset ovat mahtaneet ihmetellä milloin tänne milloin tuonne sinkoilevaa kouluttajaa, joka matkalaukkua perässään kiskoen säntäillyt sinne tänne.

Liki kafkamaiseksi yltyneeseen skenaarioon kuului myös puhelinverkon pettäminen kriittisellä hetkellä. Soneran tiedotteet ”numero ei ole käytössä” tai ”numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä” pakottivat kouluttajan lähikaupan kassalle neuvoa kysymään. Ystävällinen paikallisväestö pelasti tilanteen ja kuljetti lopulta koulutushenkilön paikan päälle.

Pistä asiakkaat asialle

Päivän aikana kolmisenkymmentä nuoriso-, opetus- ja kirjastotoimen ammattilaista tutustui kikkoihin, joilla Facebook-sivupäivityksille voi hakea lisänäkyvyyttä sekä testasi Twitterin ja Instagramin soveltuvuutta omaan ammatilliseen tiedonhakuun ja asiakastyöhön. Pikakatsaus tehtiin myös Ask.fm-  ja Periscope-sovelluksiin sekä Swarmiin asiakastiedon lähteenä.

IMG_4187Koulun, kirjaston ja nuorisotyön teemapäiviin ja tapahtumiin kannattaa liittää napakka tägi, jonka avulla myös käyttäjät voidaan aktivoida tuottamaan sisältöjä; kaikkea ei tarvitse tehdä itse. #mediataitoviikko, #pelipäivä, #aikamatka, #sanomalehtiviikko tai #yökirjasto voivat koota nuorten asiakkaiden IG-kuvat ja kertoa aikuisille, mihin nuoret itse kiinnittävät asiassa huomiota.

Koulun IG-tilin voi avata oppilaiden käyttöön monialaisten oppimiskokonaisuuksien yhteydessä tai tettiläiset voivat kuvata kirjaston tilille oman harjoittelujaksonsa tapahtumia.

Lukudiplomikirjoista voi näpsiä kuvia ja liittää niihin lyhyet arviot, nuorisotoimen maskotti voi kulkea mukana tilaisuuksissa ja kommentoida niitä somessa.

Aikuinen läsnäolo

Yksi perustelu somen käytölle koulussa, nuokkarilla tai kirjastossa on monilukutaidon ja mediaosaamisen tukeminen. Aikuiset voivat ohjata miettimään, mitä kannattaa julkaista, minkälaisia seuraamuksia sometuksella voi olla, mitä saa kopioida ja lainata.

IMG_3043Aikuisten läsnäolo Ask.fm:n kaltaisissa palveluissa voi parhaimmillaan osoittaa, että nuoresta välitetään, että aikuiset ottavat teinien kysymykset vakavasti.

Viime päivien uutisista olemme lukeneet, kuinka nuorten mediataidot polarisoituvat. On niitä, joille uskottavien lähteiden erottaminen yksipuolisista mielipidekirjoituksista on helppoa, mutta kaikki eivät huomaa esimerkiksi asiatekstin ja mainoksen eroa.

Kun yläkoululaisten ikäluokasta valtaosa käyttää Instagramia, on selvää, että ympäristö on nuorille tärkeä. Silloin sen pitää olla tärkeä myös nuorten kanssa työskenteleville aikuisille.

Mitä teinien kuvat kertovat?

Niin koulu, kirjasto kuin nuorisotyöläinenkin voi etsiä nuorten IG-kuvista vinkkejä ja vihjeitä siitä, mikä nuoria kiinnostaa. Mitä teinit kuvaavat omasta arjestaan? Mitä näkyy nuokkarissa näpätyissä kuvissa? Mitä kirjastossa puuhataan? Minkälaisia kuvia koulussa otetaan?

Tekemällä sanahakuja voi saada selville, mikä nuoria käyttäjiä ja koululaisia kiinnostaa. Kun #koulu -tägillä kuvia löytyy yli 28 000, #kirjasto -haulla runsaat 13 000 ja #nuorisotila-, #nuorisotalo- ja #nuokkari- tuottavat yhteensä muutama tuhat osumaa, aineistoa kyllä on.