Hankala aihepiiri, aloittaa iltapäivän puheenvuoronsa Tuula Haavisto. Markkinointia ja lobbaamista on kirjastoalalla pitkään pidetty tarpeettomana, ellei peräti epäilyttävänä aktiviteettina. Kirjastolaisilla on suhteellisen vähän kosketusta siihen elämään, jossa kirjastoja koskevia päätöksiä tehdään. Strategioissa aihe on haluttu mainita, mutta koulutukseen vaikuttamista ja sen keinoja sisältyy vaihtelevasti.
Kuten Relanderinkin puheessa kävi ilmi, päättäjiin voi vaikuttaa suoraan, mutta myös kansalaisten sekä julkisuuden ja median kautta. Tuula toteaa, että tärkeä lobbaamissisältö on esim. kirjastokäsityksen muuntaminen ajanmukaiseksi. Akuutissa tilanteessa ei lobbaus auta, se on aloitettava vuosia ennen kuin asia on käsillä; lobbaamisen pitäisi olla jatkuvaa.
Villiä vaihtelua päättäjien asenteissa
Kulttuuriministerit ovat usein alkuvaiheissaan kirjastoista jopa innoissaan: kirjastot ovat suosittuja, tunnettuja, helppoja käsittää. Kirjastot kuitenkin jäävät monesti muiden toimintojen jalkoihin, hyvinkin pikaisesti. Paavo A. toimi Tuula Haaviston mukaan mainiosti keskustakirjastoasiassa. Kirjastoasioilla saa suosiota.
(Aiheellinen sivuhuomautus keskustakirjaston 30 miljoonan valtionrahoituksesta: jos sitä ei olisi tähän hankkeeseen sijoitettu, se ei olisi kirjastoille kohdentunut laisinkaan. Kateus kirjastokentällä ei siis kannata – huomioarvo ja kehittämistyön hedelmät tulevat kuitenkin koko alan eduksi.)
Jos kirjastoja ei olisi, nyt ne viimeistään pitäisi keksiä, Tuula muistuttaa. Ja näinpä tehdään: Kiinassa, Quatarissa, arabimaissa. Uusia isoja keskustakirjastohankkeita on meneillään tai hiljan valmistunut Oslossa, Århusissa, Birminghamissa ja Berliniissä. Muun muassa. Tämä kehitys liittyy pitkälti kaupunkikulttuuriin ja sen kehittymiseen ja kehittämiseen.
Vaikuttamisen keinoja
Strategioilla ja ohjelmilla on merkitystä. Ne helpottavat kehysorganisaation vaateisiin reagoimista; kunnan strategian huomioiminen on helpompaa, kun kirjaston tavoitteet ja linjaukset on ilmaistu selkeästi. Talouden ja hallinnon kunnossapito on sekin keino selvitä vaikuttamiskamppailussa. Lausunnot ja aloitteet ovat keinovalikoimassa välttämättömiä vaan eivät riittäviä. Kirjastoseuran ja keskuskirjaston lausumiset voivat vaikuttaa.
Kampanjoida kannattaa median ja yleisön suuntaan; mediassa näkyminen on keino sekin. Suora vuorovaikutus päättäjien kanssa on harvinaisempaa. Kirjastonjohtajat eivät tätä harrasta samassa määrin kuin joidenkin muiden toimialojen edustajat. Henkilökohtaiset kontaktit ovat tässä suhteessa kovaa valuuttaa, huomauttaa Tuula. Hyödyllistä alalle on ollut perinne, jonka mukaan Kirjastoseuran puheenjohtajana on toiminut kansanedustaja.
Taustavaikuttamisen voima
1990-luvulta lähtien kirjastomainintoja saatiin hallitusohjelmiin, missä ratkaiseva merkitys on ollut Kirsti Kekin kirjoittamilla ja valmistelemilla kirjastopoliittisilla ohjelmilla ja strategioille. Näistä ensimmäinen oli Kirjastopoliittinen ohjelma 2001-2004. Paperit ovat kiinnostaneet myös kansainvälisesti ja käännöksiä on tehty monille kielille.
Tähän sarjaan kuuluu myös europarlamentaarikko Mirja Ryynäsen EU:n parlamentille kirjoittama kirjastomietintö vuonna 1998. Vaikka mietintö EU:ssa erinäisistä, paperista itsestään riippumattomista syistä hautautui, jäsenmaissa sen vaikutus kyllä näkyy.
Lobbauksen ja tiedotuksen menestyksiä
Kun Tuula pyytää yleisöä vieruskaverin kanssa pohtimaan kirjastoalan onnistuneita lobbausesimerkkejä, alkaa pienen pohdinnan jälkeen puheensorina. Eija Eskola otti esimerkiksi Lahden pääkirjaston rakentamisen: ilman lobbausta ja vaikuttamista iso rakennushanke ei materialisoidu. Esimerkkeinä oli myös puolustustaisteluiden onnistumisia, torjuntavoittoja. Reija Piilola kertoi ajaneensa kirjastoauton päättäjien nenien eteen: kokeilkaa vaihteita, katsokaa kuinka autoon pääsee ilman apua nousemaan – onko tässä todella säästöjen paikka?
Kirjastojen näkyvyys valtakunnan uutisissa on myös positiivinen tiedotusvoitto. Näitä onkin Tuula Haaviston mukaan enemmän, lobbausvoitot ovat harvemmassa. Keskustakirjaston suhteen keskustelu on siirtynyt saunan kohtaloon, itse kirjaston toteuttamista ei juuri kyseenalaisteta. Lobbausvoitto taitaa tässä olla lähellä.
Hieman varhaisempia lobbausonnistumisia on mm. kirjastopalveluiden maksuttomuuteen tähdännyt aktiivisuus. Koko tapahtumaketju lähti pikemminkin kansalaisten ja median aloitteesta, minkä Porin kaupunginkirjaston silloinen johtaja Marjaana Karjalainen hyödynsi käynnistämällä valtakunnallisen nimienkeruun. Vastaavanlainen onnistuminen oli kirjastopalveluiden määrittely peruspalveluksi myös Kuntaliiton luokituksissa 2000-luvulla.
Vaan mitä nyt?
Kirjastoilla ei ole yhteistä lobbaamissuunnittelua, ei myöskään markkinointisellaista. Kenen agendalle asia kuuluu, kun ei puhuta paikallisesta toiminnasta? Systemaattista työtä, strategioita ja osaamista tarvitaan lisää, yhteisesti.
Löykkiön kirjastossa tapahtuu 