Luukku 23: Visuaalisen kulttuurin monilukukirja

Monilukutaito, monilukumalli, monikulttuurisuus, kulttuurinen moninaisuus ja muut moni-sanat esiintyvät moneen (!) kertaan Visuaalisen kulttuurin monilukukirjassa. Räsänen asettaa visuaalisen kulttuurin monilukutaidon osasina rinnakkain kuvanlukutaidon, medialukutaidon sekä ympäristönlukutaidon.

Kirjan tekijä Marjo Räsänen toteaa, että kirjassa sivutaan kuvataiteen lisäksi musiikin, käsityön sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta. Kiinnostavaa lukemista myös kirjastoammattilaisille siis.

Kirja käynnistyy taidepedagogiikan ja kuvataidekasvatuksen tarkastelulla ja jatkuu taiteen ja kulttuurisen moninaisuuden välisen suhteen pohdinnalla. Kiinnostavaa on mm. kulttuurienvälisen kompetenssin määrittely – kulttuurisesta lukutaidostakin joskus puhutaan. Myös kulttuuri-identiteetin rakentumista ja identiteettityötä koskevat tekstit avasivat kokonaisuutta löykkiöläisille.

Koska useille keski-ikäisille ja sitä varttuneemmille kirjastoammattilaisille visuaalinen kulttuuri ja kuvanlukutaito ovat kirjallisia tekstejä vieraampia ilmaisumuotoja, Räsäsen teos on tervetullut tuki monilukutaitojen ohjaukseen ja mediakasvatukseen.

Vaikka kirja teoreettisesti painottuneena sisältää määritelmiä, selvennyksiä ja lähteitä, siitä on silti käytännön mediakasvatustyötä tekevälle iloa.

Esimerkiksi luku vastaan lukemisesta tulkintana voi innostaa stereotypioiden purkamiseen tähtääviin lukemisen tapoihin:

Vallalla oleva kielteinen kuvasto voidaan korvata myönteisillä kuvilla [–] Lähestymistapa kyseenalaistaa ihmisten tyypittelyn ja korostaa merkitysten monitulkintaisuutta. Se tunnustaa erot ja arvostaa moninaisuutta.

Myös ympäristön viestit, rakennusten ja esineiden kieli, ovat mukana tässä monilukukirjassa, jota ainakin Löykkiössä luetaan vielä pitkään ja tarkasti.

 

Luukku 12: Identiteetistä informaatiolukutaitoon

Vuonna 2015 Tampere University Press julkaisi erityisen kiinnostavan artikkelikokoelman Identiteetistä informaatiolukutaitoon, jonka toimittivat Eerot Ropo & Sormunen sekä Jannica Heinström. Alaotsikko Tavoitteena itsenäinen ja yhteisöllinen oppija johdattelee jo opetussuunnitelman kahtalaiseen päämäärään.

Informaatiotutkijoiden ja kasvatustietelijöiden yhteiset intressit tiivistyvät kirjan teksteissä. Kysymyksiä tarkasteltiin kahdesta suunnasta:

[–] miten identiteetin rakentamista ja informaatiolukutaidon kehittymistä voidaan tukea yhtenä koulutuksen tavoitteena. [–] Miten oppijan identiteetin rakentaminen ja informaatiolukutaidon kehittyminen tukee oppimista?

Koko paketin lukija pääsee liikkeelle teoreettisesta pohdinnasta. Artikkeleissa pohditaan identiteetin käsitettä ja rakentumista, opettajan ammatti-identiteettiä sekä identiteettiin liittyviä käsityksiä.

Kiireisemmät ja käytännöllisesti orientoituneet voivat sukeltaa suoraan kirjan kakkososan artikkeleihin, joiden aiheena on informaatiolukutaito ja sen ohjaus. Kohderyhmänä ovat lukiolaiset.

Löykkiöläisiä kiinnostivat erityisesti artikkelit

• Teemu Mikkonen: Lukiolaiset tiedon arvioijina ja argumentoijina avoimissa informaatioympäristöissä
• Carita Kiili & Leena Laurinen: Lukiolaiset yksilöllisinä ja yhteisöllisinä internetlukijoina sekä
• Mikko Tanni: Opettajaharjoittelijoiden käsityksiä informaatiolukutaidon
  opettamisesta.

Mikkosen tutkimuksessa aineisto koostuu lukiolaisten haastatteluista ja lähdepäiväkirjoista. Ne osoittavat, että oppilaat perustelevat valitsemiaan aineistoja ja niiden todenperäisyyttä sillä, että tiedonlähteen takana on vakuuttava auktoriteetti. Toinen yleinen tapa perustella faktatietoa on vedota tiedonlähteen objektiivisuuteen tai puolueettomuuteen.

Lukiolaisten pyrkimykset ovat oikeansuuntaisia: jos tiedon on tuottanut uskottava auktoriteetti ja/tai se on puolueetonta ja objektiivista, lähteen tarjoamaan sisältöön voi todennäköisesti luottaa.

Mutta mihin auktoriteettiasema perustuu tai kuinka puolueettomuudesta voi varmistua, ei yleensä aiheuttanut lisäpohdintoja. Ulkomaalaiset uutistoimistot olivat lukiolaisista automaattisesti vakuuttavampia auktoriteetteja kuin kotimaiset, kirjoja pidettiin lähtökohtaisesti vakuuttavina, verkkolähteitä epäilyttävinä – ellei joku muu seikka kuten ylläpitäjän uskottavuus toisin osoittanut.

Tulos ei yllätä: lähteiden pätevyyden ja luotettavuuden arviointi on lukiolaisille vaikeaa. Sen harjoittelu on pitkä prosessi, jossa kirjastoammattilaisilla voi olla merkittäväkin rooli opetustyön tukena.

Kaikki artikkelit ovat lukemisen arvoisia – löykkiöläiset suosittelevat tätä tietopakettia etenkin kouluyhteistyötä tekeville, mutta myös kaikille ammattilaisille: informaatiolukutaito ei kuulu vain lapsille eikä ainoastaan kouluille.