Löykkiön kirjasto jakaa poikkeuksellisesti strategisen kumppaninsa Sekatyöläisen tekstin, joka on ilmestynyt JeppisWeekly-lehdessä 9.2.2017
Jos olit viikonloppuna jalkapallo-ottelussa, tiedät tunteen. Sen fiiliksen, kun kaikki (oman joukkueen kannattajat) huutavat yhteen ääneen, vetävät samaa kuvaannollista köyttä, puhaltavat näkymättömään, mutta kiistatta yhteiseen hiileen.
Sama lämmin yhteenkuuluvaisuuden tunne – ilman ‘isäs oli paitsiossa’ -huomautuksia linjatuomarille tai puolihuolimattomia buuauksia vastapuolen pelaajille – syntyy usein rokkikeikoilla, kun Meidän Kaikkien Yhteinen Suosikki esiintyy. Yhteislaulut ja niiden tahdissa huojuvat älypuhelinten kiiluvat valot luovat parhaimmillaan ainakin hetkellisen me-hengen, jossa koko yleisö tuntee olevansa yhtä perhettä.
Usein hyvänolontunne on niin voimakas, että areenan pimeässä silmät alkavat hikoilla.
Näitä maagisia hetkiä, jolloin voisi syleillä naapuria ja hymyillä jokaiselle vastaantulijalle, edesauttavat jaetut kokemukset: urheilutapahtumat, musiikkiesitykset, erilaiset yhteiset taidenautinnot. Niitä voi synnyttää myös muuten niin yksinäinen lukukokemus, kun se jaetaan. Tähän tähtää myös parhaillaan käynnissä oleva Pietarsaari lukee -kampanja, joka on paikallisversio maailmalla tunnetuista koko kaupunki lukee -tempauksista.
Yhteinen kirja on Lars Sundin romaani Kolme sisarta ja yksi kertoja, joka tapahtuu kiistatta Pietarsaaressa, vaikkei kaupungin nimeä sotienjälkeiseen aikaan sijoittuvassa tekstissä mainitakaan. Tarinassa vilahtelevat tutut tienoot ja olemassaolevat rakennukset, tupakkatehdas, Liljan talo…
Kirja luetaan yleensä yksin. Toki ääneenlukua voivat harrastaa aikuisetkin, se on jopa suotavaa, hauskaa ja nautinnollista lukijalle ja kuulijalle, mutta tavallisin lukumoodi on kuitenkin sitä perinteistä: tekstin äärellä yksinoloa.
Kuten niin monen muunkin puuhan suhteen lukemisen jakaminen ei suinkaan vähennä tekemisen tuottamaa iloa, vaan päin vastoin kasvattaa sitä. Lukukokemusten jakaminen avaa uusia vinkkeleitä samaankin tekstiin, koska jokainen me lähestymme kertomusta omasta, ainutlaatuisesta näkökulmastamme. Minä luen ulkopaikkakuntalaisena Sundin tarinan toisin kuin kaupunkia paremmin ja pitemmältä ajalta tunteva syntyperäinen. Eri-ikäiset tunnistavat tekstistä eri asioita, samoin varmaankin erikieliset.
Jakamiseen on tänä vuonna runsaasti mahdollisuuksia. Vuoden kirjaan liittyviä kohtaamisia on monenmuotoisia: avoimia lukupiirejä kaikille kiinnostuneille, tarinakahviloita, luentoja.
Mikään ei myöskään estä ryhtymästä juttusille aiheesta kahviloissa ja kuppiloissa, harrastuspiireissä ja vaikka työpaikan kahvitauolla. Eikös sinustakin kirjassa vilahda tuttu, vanhempi sukulaismies? Onko romaanissa mainittu juuri sinun isovanhempiesi kotitalo? Vai oletko nähnyt kirjassa kertojan kaverina esiintyvän variksen lentelevän työpaikkasi liepeillä?