Mitä kirjastoista tulee isoina?

Nämä puhuttavat tulevaisuuspajassa: tilat, osaaminen, #ops2016, asiakkaiden osallistaminen. #trecamp #kirjastot pic.twitter.com/fMcdWPFCUJ

— Päivi Jokitalo (@pjokitalo) March 4, 2015

Sekä samaa vanhaa että pussillinen uusia palveluita ja toimintamuotoja, vastaavat löykkiöläiset otsikon kysymykseen Tampereella järjestetyn tulevaisuuspajan perusteella. Mikä etuoikeus saada osallistua niin vilkkaaseen ja vuolaaseen keskusteluun!

Katso tilaa tuorein silmin

Tampereen uudessa hotelli Tornissa on monin tavoin puitteet kohdallaan koulutuspäiviä ajatellen, mutta logistisia lastentauteja on vielä havaittavissa. Kakkoskerroksen kokoustiloja lähestyttiin monista ovista ja useista suunnista, eikä henkilökuntakaan aina ollut varma, oliko tila varattu verovirkailijoille vai kirjastoammattilaisille.

Tässäpä muuten oiva tilaisuus asettua noviisi-asiakkaan kenkiin: miltä näyttää ennalta tuntematon tila tuorein silmin, kuinka haluttu paikka löytyy, minkälaiset opasteet – ja opastus – on tarpeen? Kirjaston aula voi sekin näyttäytyä hankalana ja hahmottomana, etenkin jos edellisestä käynnistä on kulunut aikaa, palvelutiski korvattu baarijakkaralla ja sisäänkäynnin tuntumassa päivystäjän sijaan automaatti.

Yksi epäkonferessimaisen työpajan puheenaiheiksi valikoituineista teemoista olikin kirjastotila: tilankäyttö, suunnittelu, tuunaaminen.

Mitä pitää suunnittelussa huomioida, minkälaisia muutoksia kalustuksessa kannattaa tehdä, kuinka yhdistetään hiljaisuuden tarve ja ääntä tuottavat tapahtumat ja tekeminen? Kuinka myös muistaisimme, että tila on kuntalaisten, ei kirjastohenkilökunnan. Onko tarvetta jakaa kirjastoa asiakas- ja työtiloihin?

Ryhmissä käytyjä keskusteluja yhdessä tarkastellessamme totesimme suhteellisen yksimielisesti, että monet muutoksista koskevat asenteita. Tarpeen ovat joustavuus, rohkeus ja ennakkoluulottomuus. Tilojen on oltava muunneltavissa erilaiseen käyttöön, erilaisille kohderyhmille. Kaikki tämä edellyttää myös arvokeskustelua: mikä on missäkin tarpeen, kenelle palveluita tarjotaan, priorisoidaanko joitakin käyttäjäryhmiä tiettyinä aikoina?

Kenen kaa?

Päivän aikana sivuttiin eri yhteyksissä myös kirjaston yhteistyökumppaneita: kenen kanssa toimitaan ja missä asioissa. Opetustoimi on luonteva yhteistyötaho ja ops2016-suunnitelmatyö otollinen aika lähentyä kouluja entisestään. Opetussuunnitelmissa puhutaan oppimisen taidoista, tvt-osaamisesta ja monilukutaidosta, joiden kaikkien määritelmissä listataan paljon kirjastoammattilaisuuden ytimeen kuuluvaa. Nyt on aika tarjoutua mukaan ops-suunnitteluryhmiin omassa kunnassa!

Kenen kanssa voitaisiin edistää nuorten palveluja? Entä vanhusten? Miten on kunnassa monikulttuurisuuden laita? Yksin ei tarvitse kaikkea hoitaa, vaan kirjasto voi hyvin hyödyntää yhdistyksiä, kolmatta sektoria, kunnan muita toimialoja. Yhteisten päämäärien hahmottaminen on tuskin vaikeaa, tasa-arvon, sivistyksen ja saavutettavuuden asialla ollaan.

Vanhusten palveluista todettiinkin, että aika lienee kypsä vanhuspoliittiselle strategialle myös kirjastotoimessa. Vaikka tämän päivän viisikymppiset eivät kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden kuluttua yhtenäistä massaa olekaan (ja ovatko varttuneet koskaan olleet), on tekijöitä jotka yhdistävät tietyn ikäisiä käyttäjiä: liikkumisen, näkemisen, kuulemisen esteet, ajankäytön vapaus työssäkäyviin nähden, isovanhemmuus… Kuka tekee ensimmäisen paikallisen vai ryhdytäänkö alalla miettimään valtakunnallista dokumenttia?

Kirjasto voi tarjota tilan muiden toimijoiden tilaisuuksille ja kursseille, sisällön- ja tapahtumatuotannolle. Vapaaehtoisten roolia hyllytyksessä, tilojen siistimisessä, lukusalin aukipidossa tai omatoimiaukiolojen avustamisessa voi myös miettiä. Yhdessä käyttäjien kanssa.

Vinkkauksen ja valmennuksen välimaastossa

Mitä ovat kirjastoammattilaisten uudet roolit, kun kokoelma ei ole kirjaston omistuksessa tai fyysisiä kappaleita ei enää liikutella? Jos asiakkaat siirtyvät yhä enemmän spotifyn, netflixin ja amazonin kaltaisten palveluiden käyttäjiksi, kuinka kirjaston asiantuntemusta tarjoillaan?

Tilaisuudessa kaipailtiin kokemuksia lainaa kirjastonhoitaja -palvelusta sekä musiikki- ja kirjallisuusvalmentajien työstä. Valmentaja kuulostaa vaativalta, jos lukija kaipaa nopeampia vinkkejä. Mikä olisi vinkkarin ja valmentajan väliin sopiva titteli?

Pienoiskansalliskirjastoista toiminta-alueen palvelukseen

Kaiken kaikkiaan todettiin Pirkko Lindbergin osuneen oikeaan kommentissaan, jonka mukaan meillä on edelleen – tarkasteltavasta palvelusta riippuen – useita satoja pienoiskansalliskirjastoja, kun omaan lähialueeseen perustuva erikoistuminen olisi varsin mahdollista.

Tieto asiakkaista ja käyttäjien tarpeista ja toiveista on oleellista. Pitkät asiakastyytyväisyyskyselyt tai monisivuiset lomakkeet eivät kuitenkaan tuota kehittämisessä hyödyllistä tietoa. Erilaisten tiedonkeruutapojen yhdistely, käyttäjien kuuleminen, eri-ikäisten osallistaminen edistäisi usein kehittämishankkeita ripeämmin. Tilastollisesti kattava otanta ei ole kaikessa tarpeen. ”Osallistamisen tulee olla monimenetelmäistä ja huomioida kohderyhmiä.”

Big data tulee kuitenkin auttamaan monessa. Kun lainaustietomassan kuvioita ja käyttäjien liikkeitä toimipisteiden välillä voidaan tarkastella, palveluiden suuntaaminen, kokoelmanmuodostus ja kohderyhmien huomiointi helpottuu. Jaani Lahtisen tutkimuksesta hyötyvät jatkossa halutessaan kaikki kirjastot.

• http://keskustakirjasto.fi/2014/04/01/simulaatiotutkimus-valottaa-kirjaston-tulevaisuudennakymia/
• http://www.kirjastokaista.fi/jaani-lahtinen-kertoo-lainaustiedoista-kirjastoverkoston-johtamisen-tyokaluna/

Käsittelyssä olivat myös muun muassa tietopalvelun muutokset, työnjako ja sen organisointi, alan koulutus, koulutuksen ja työelämän yhteydet ja digitointi. Epäkonferenssipäivänä lopullisia vastauksia ei lukuisiin kysymyksiin saatu, mutta keskusteluyhteys syntyi, jatkokysymyksiä kehiteltiin, kumppaneita löytyi. Sekin on paljon.

 

Muutos: järki vai tunteet?

Löykkiön kirjaston henkilökunta on ilokseen päässyt läheltä seuraamaan Kokkolan kaupunginkirjaston kehitys- ja virkistyspäiviä, joissa kirjastoammattilaiset ovat keskustelleet toimintaympäristön monista muutoksista ja siitä, kuinka ne itse kunkin työhön ja toimipisteeseen vaikuttavat.

Vaikka liikkeelle on lähdetty megatrendeistä, kansainvälisistä kehityslinjoista ja isoista esimerkeistä, on huomattu esimerkiksi IFLAn kehitystrendien ilmiintyvän myös keskipohjalaisessa kirjastoarjessa. (Aiheesta tiivis esitys Riitta Kankaan Kirjastolehdessä julkaistussa tekstissä: http://kirjastolehti.fi/artikkelit/artikkeli/436/think-big-act-small/)

Keskusteluissa tulivat esiin niin asiapitoiset perustelut kuin luopumisen tuska. Toisaalta huomattiin, ettei kaikki muuttuminen ole negatiivista ja ahdistavaa. Muutosta on myös uuden oppiminen, mitä jokaisen osallistujan kohdalla oli – tietenkin – viimeisen vuoden aikana tapahtunut, kun asiaa tarkemmin ryhdyttiin pohtimaan.

Mikä muuttuu kirjastossa?

Päivän aikana mainituiksi tulivat omatoimikirjastot (kuinka paljon ammattityötä kätkeytyy toimivan omatoimiaukiolon taakse: poistoja, esillepanoa, järjestämistä, reittien helpottamista), kirjastojen käyttö työn tekemisen paikkoina, värkkäyksen ja hiljaisuuden ristiriita/yhdistäminen, kohderyhmäajattelun pöllyttäminen (yksinasujat? etätyöläiset? mielenterveyskuntoutujat? virastoissa jonottajat?), kirjaston ja koulun yhteistyö (OPS2016, opettajien tukeminen, tämän päivän koululaiset huomisen aikuisasiakkaina), asiakkaiden osallistaminen suunnitteluun, kehittämiseen (ml. ongelmaratkaisu – huudetaanko vai ollaanko hiljaa?), hankintoihin.

Sen saat mistä luovut?

 

Entä miten totuttujen, perinteisten palveluiden sekä uusien väylien ja työkalujen ja aineistomuotojen yhdistämisen ja rinnakkaiselon edellyttämät muutokset näkyvät organisaatiossa, työnjaossa, tehtävänkuvissa? Onko prosesseissa vaiheita, joista ei uskalleta tai huomata luopua, vaikkei niillä nykyisellään ole merkitystä?

Miksi leimoja pitää lyödä säädetty määrä, minkä takia poistokirjoja seisotetaan eteisessä viikkotolkulla, vaikka ne eivät ensimmäisten päivien jälkeen liiku? Tarviiko tiskissä istua varmuuden vuoksi ja pitääkö kirjastossa olla oma osasto musiikille tai elokuvalle tai tietopalvelulle, koska ennenkin on näin ollut?

Vetäjä ei kysymyksiin vastannut, surina kävi osallistujien päissä.

Miten käy asiakkaan? (Usein ei kuinkaan, jos rutiineista puhutaan) 

Kun tarkastellaan sisätöitä ja niiden vaiheita, kannattaa kysyä, miten jonkin osasen poisjättäminen tai virtaviivaistaminen vaikuttaa asiakkaan saamaan palveluun? Heikentääkö se palvelua? Parantaako se? Etenkin jos sillä ei käyttäjän kannalta ole merkitystä, sen sietää heivata yli laidan.

Koska aamupäivä kului sisällä istuessa, keskellä päivää kaikki jakoivat kaksituntisen haluamallaan tavalla ruokailun ja ulkoilun kesken. Villa Elban meri-ilma virkisti siinä määrin, että iltapäivän ryhmäpohdinnat etenivät varsin vauhdikkaasti.

Vähän uutta, vähän vanhaa, vähän lainattua ja jotain sinistä

Lokakuun lopussa kokoontunut puolikas henkilöstöstä pohti mitä kirjastossa pitäisi olla lisää, mitä voisi vähentää, mitä uutta ottaa käyttöön ja mistä olisi mahdollista luopua.

Negatiivisuus ja vastarinta valittiin hylättävien koriin, samoin voitaisiin luopua käsikirjastosta ja ’kaikkea kaikille’ -ajattelusta toimipisteiden tasolla – kokonaisuus syntyy erilaisten, lähiympäristönsä näköisten kirjastojen ryppäästä.

Vähemmän stressiä ja turhia rutiineja, kiitos, todettiin yksimielisesti. Osastojen välisiä rajoja toivottiin matalammiksi. Lisää saisi olla tapahtumia ja vierailuja, tiedotusta ja työniloa.

Uusia avauksia, kokeiluja ja kehittämiskohteita kokkolalaiset listasivat useita: sunnuntai-aukiolot, erilaiset pop up -kirjaston ilmentymät sekä infotaulu kirjastoon. Sekä asiakkaiden että henkilöstön osaamisen voisi myös tehokkaammin valjastaa kehittämistyöhön.

Kotieläintarha? Kulkukoirat, lypsylehmät ja muut muutoseläimet

Henkilökunnan toinen puolisko osallistui virkistys- ja kehittämispäivään tänään. Samoja asioita lajiteltiin hieman erilaisiin koreihin käyttämällä Bostonin matriisia.

Tähdiksi, joihin edelleen satsataan ja jotka ovat kirjaston vahvuuksia, laskettiin henkilökohtainen asiakaspalvelu, koulun ja kirjaston yhteistyö ja kirjastoauto. Perinteisistä, tutuista lypsylehmistä uhanalaisiksi ovat siirtymässä käsin hoidettavat lainaus- ja palautustoimet, aineiston varastointi, painetut lehdet ja dvd-levyt.

Uusia avauksia, kehittämistä ja kokeiluja tarvitaan osallistujien mukaan mediakasvatuksessa ja kirjastonkäytön opetuksessa niin koulu- ja opiskeluikäisille kuin aikuisillekin. Kirjavinkkaus on vahvoilla, e-aineistoihin on kiinnitettävä huomiota ja Melinda-metatietovarantokin tuli mainittua kysymysmerkkinä, jota ei voi ohittaa.

Turha byrokratia on hylkäyslistalla – mutta vaatii vielä tarkempaa määrittelyä. Dvd-elokuvia eivät kaikki pitäneet enää tarpeellisinia; lehtien muovitus, poistokirjojen  myynti ja liikuntavälineiden lainaus keräsivät hajaääniä lakkauttamiskohteina.

Ylivoimainen ykkönen oli kuitenkin päällekkäinen varastointi: miksi säästää samoja, vähemmän lainattuja aineistoja useassa toimipisteessä, kun yhteisellä kokoelmapolitiikalla voitaisiin järkeistää tätäkin toimintaa.

Vasta herättelyä

Kehittämispäivässä ei tehty päätöksiä, eikä sovittu linjauksista. Tarkoitus oli herättää keskustelua – ihmetystäkin ehkä. Tavoitteena oli myös tutustua siihen, mitä kollegoiden päässä surraa: arjessa asioita ei ehditä samalla tavalla käsitellä, eikä kahvipöydässä muutosasioita oteta puheeksi. Nyt pyrittiin luomaan ymmärrystä ja yhteisymmärrystä henkilöstön kesken. Palaute kertoo (pian), lähestyttiinkö päämäärää.