Dementia-ystävällinen kirjasto kaikille
Kirjastopalveluiden saavutettavuuteen on viime vuosina kiinnitetty huomiota monesta näkökulmasta myös Löykkiössä. Yksi syy on väestön ikääntyminen ja ikääntyneiden osuuden kasvaminen. Suuri osa vanhemmasta väestä on jatkossa toki aiempaa parempikuntoisia, mutta myös muistisairaiden määrä lisääntyy, mikä kirjastossakin silloin tällöin tulee jo esille.
Vaikka kaikki muistisairaat eivät ole ikääntyneitä, eikä kaikilla ikääntyneillä ole muistioireita, pienillä muutoksilla voidaan helpottaa monen muunkin kävijän asiointia.
Iso-Britanniassa on suunniteltu ensimmäiset dementia-ystävälliset kirjastot, joiden perusperiaatteet sopivat kaikille:
In its simplest form, dementia friendly design complements the principles of good public building design: clarity of form, orientation, wayfinding, accessibility, convenience, good levels of natural and artificial light, controlled acoustics, air quality and temperature control.
Lisäksi oppaissa muistutetaan, että vihreät, siniset ja violetit värit ovat dementikoille hankalia: niitä on vaikea erottaa toisistaan. Ulos- ja sisäänkäyntien on puolestaan näyttävä selvästi, mitä voi auttaa helposti havaittavilla ja ympäristöstään erottuvilla ovenkarmeilla ja kynnyksillä. Raidat ja pallokuosit voivat tuntua olevan liikkeessä – hillityt pinnat niin kalusteissa kuin lattioissa toimivat paremmin. Opasteisiin kannattaa liittää tekstin lisäksi selkeitä symboleja.
Edellämainitut vihjeet ja monet muut vinkit sisältyvät seuraaviin julkaisuihin, joissa on sovellettavaa meidän oloihimme:
- Dementia Friendly Public Spaces. Designing Libraries – http://designinglibraries.org.uk/index.asp?PageID=1508
- Stand by me. The contribution of public libraries to the well-being of older people – https://www.artscouncil.org.uk/sites/default/files/download-file/Combined%20older%20people%20report%2017%20July.pdf
Kotimaisia aineistoja muistiystävällisen ympäristön suunnitteluun alkaa myös löytyä:
- Uusi opas auttaa huomioimaan ikääntyneiden tarpeet asumisen ja asuinalueiden kehittämisessä. Ympäristö.fi –
http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Asuminen/Ikaantyneiden_asuminen/Ajankohtaista/Uusi_opas_auttaa_huomioimaan_ikaantyneid(48042) - Muistiystävällisen ympäristön pikaopas. Muistiliitto – https://www.muistiliitto.fi/application/files/5615/0912/0018/Muistiystavallisen_ympariston_pikaopas_web.pdf
Toki myös naapurimaassa Ruotsissa puhutaan samasta aiheesta ja muistilistoja (!) on koottu myös kirjastoille:
- Demensvänligt samhälle. Demenscentrum – http://www.demenscentrum.se/Arbeta-med-demens/Demensvanligt-samhalle/
Löykkiöläiset osallistuivat joitakin viikkoja sitten opintomatkaan Oslossa, missä yksi kohteista oli pieni Oppsalin lähikirjasto. Kirjaston naapurustossa on paljon ikääntyviä, ja viereen on juuri valmistunut yli 55-vuotiaille suunniteltuja asuntoja. Siksi oli luontevaa, että kirjasto on ryhtynyt kehittämään tilasta esteetöntä ja muistiystävällistä – kaikkien iloksi.
Monet konsteista ovat yksinkertaisia: ovet jotka eivät ole asiakkaille oleellisia maalataan seinien värisiksi. Ne joiden pitää erottua – kuten vessanovet – maalataan huomiovärillä, jotta tärkeä paikka löytyy helposti. Tilasta muokataan helposti hahmotettavaa, opasteisiin kiinnitetään erityistä huomiota. Ulko-oven on löydyttävä yhdellä silmäyksellä.
Suomalaisissa kirjastoissa on paljon mahdollisuuksia vastaavaan kehittämiseen: kutsukaa kunnan muistihoitaja visiitille, pyytäkää opastusta siitä, miten muistisairas asiakas kohdataan tai mitä suunnittelussa pitäisi huomioida, jotta tila on muistisairaalle ystävällinen. Sama tila toimii mitä todennäköisimmin silloin myös muille kohderyhmille.