Terveiset Educasta

Educa on joka vuosi kiinnostava tapahtuma myös kirjastolaisille. Löykkiöläiset olivat kolmatta perättäistä vuotta mukana messuhulinassa yli 18 000 muun osallistujan, lähinnä opettajan, kanssa. Tänä vuonna ohjelmassa oli ilahduttavan paljon puhetta lukemisesta ja monilukutaidosta sekä mediakasvatuksen eri osa-alueista.

Perjantaina Satu Grünthal, Sara Routarinne ja Henri Satokangas esittelivät Kulttuurirahaston ja Kopioston Lukuklaani-hankkeeseen sisältyvää tutkimusta, jossa tarkastellaan kirjallisuuskasvatuksen käytäntöjä alakoulussa. ”Miten ja mitä Suomen alakouluissa luetaan, kuinka lukuharrastukseen innostetaan ja millainen merkitys kirjastoilla on?”

Se ei ainakaan ruotsinkielisellä Pohjanmaalla asuvaa yllätä, että tutkimuksen mukaan suomen- ja ruotsinkieliset koululaiset lukevat eri kirjoja: lastenkirjoja ei useinkaan käännetä yhdeltä kotimaiselta toiselle. Se on monessa tapauksessa harmi, kummallakin kielellä julkaistaan mahtavia lastenkirjoja! Poikkeuksia käännöskäytäntöön toki on: viime aikoina esim. Karin Erlandssonin kirjat ovat ilmestyneet yhtä aikaa sekä suomeksi että ruotsiksi, Malin Klingenbergin Pensionärsmakten-sarjaa aletaan julkaista suomeksi (mutta miksi oi miksi alkuperäinen Joanna Vikström Eklövin kuvitus on pistetty uusiksi?).  Patrik ja superseniorit ilmestyy tämän kevään aikana. Toisaalta suosituista Timo Parvelan Ella-kirjoista ei taida olla käännetty ruotsiksi kuin yksi, Ella ja kiristäjä.

Lukuklaani-hankkeessa kouluille on jaettu pieniä avustuksia koulukirjastojen – ja lähinnä niiden kokoelmien – kehittämiseen.

Löykkiöläiset ovat huomanneet, että kaikissa kunnissa yleinen kirjasto ei ole paikallisesta koulukirjaston kehittämishankkeesta ollenkaan tietoinen.

Kuitenkin yhteistyötä ja lasten parasta edistäisi tiedonkulku toimijoiden välillä.

Hankkeen tutkimuksessa kirjastoammattilaisille satelee kehuja. Yhteistyötä kiitellään, kirjavinkkaukseen ollaan tyytyväisiä, lukudiplomit ovat suosittuja. Kun oman kirjaston valikoima on vaatimaton, yleisen kirjaston tuki ja apu on korvaamatonta.

Tutkimuksessa selvitetään myös opettajien omia lukutottumuksia ja niiden vaikutusta. Kyselyyn osallistuneilta opettajilta kysyttiin, paljonko ja mitä he lukivat kyselyn toteuttamisen aikoihin syksyllä 2017. Suosittuja olivat nykykirjailijat ja kirjauutuudet kuten Kjell Westön Rikinkeltainen taivas. Opettajan oman lukuaktiivisuuden ja hänen lukemisen edistämistoimiensa välillä oli selvä korrelaatio: paljon lukevat luettivat useammin kirjoja oppilaillaan ja muutenkin pitivät lukuharrastusta enemmän esillä.

Mielenkiinnolla odotamme lisää tuloksia tutkimuksesta ja Lukuklaani-hankkeesta, joka nyt laajentuu myös yläkouluihin.

Toinen erityisen mielenkiintoinen puhuja oli Uumajan yliopiston tutkija ja opettajien kouluttaja Elza Dunkels lauantaina. Hän käsitteli nuorten mediataitoja, lähdekritiikkiä ja turvallisten aikuisten antaman tuen merkitystä verkossa puljaaville ja mahdollisiin vaaroihinkin joutuville teineille. Dunkelsin mukaan Wikipedia on varsin kelpo väline tiedonhakuun ja sen avulla on kätevää harjoitella myös kriittistä suhtautumista verkon sisältöihin: kuka on luonut tekstin, miksi ja mistä lähtökohdista, milloin sitä on muokattu, minkälaisia versioita artikkelista löytyy jne.

Hän viittasi myös mainioon käsitteeseen sustainable digital lives, hållbara digitala liv, kestävä digitaalinen elämä, yhtenä mediataitojen tavoitteena. Käsite on yhteydessä aktiiviseen kansalaisuuteen, yksilön mahdollisuuksiin ja kykyyn toimia verkossa sekä tietosuojaan, sananvapauteen ja yksilön päätäntävaltaan. Miten teknologiaa hyödynnetään tehokkaasti uhraamatta inhimillisyyttä?

Löykkiöläiset seurasivat myös Finna-hakupalvelun käyttöä koskenutta esitystä, jossa kerrottiin, miten Finnan tarjoilemia kulttuuriperintöaineistoja voi käyttää monilukutaidon opettamisessa tukena. Tiivistetysti voi todeta, että Finna taipuu moneen myös monilukutaidon suhteen:

  • sieltä löytyvät erilaiset tekstityypit
  • tiedonhakuharjoituksia on helppo laatia, kun hakuehdot ovat selkeitä ja täsmällisiä
  • lähteitä voi vertailla keskenään ja muilla välineillä tehtyjen hakujen tuloksiin
  • sisältöjen avulla voi tarkastella paikallisia ilmiöitä tai kaukaisia paikkoja, tarpeen mukaan ja
  • tunnekasvatus ja kriittinen lukeminen on myös helppo liittää osaksi Finnan käyttöä esim. tulkitsemalla ja tarkastelemalla valokuvia, maalauksia ja elokuvia ja mm. kuvissa esiintyvien ihmisten tunteita
  • tekijänoikeudet ja aineistojen eettinen käyttö tulee luontevasti puheeksi, kun käy läpi erilaisia kuva-aineistojen lisenssivaihtoehtoja

Paljon pohdittavaa lähiviikoiksi kirjastoon!

Mainokset

Luukku 24. Joulun (kirjalliset) kohokohdat

Löykkiön jouluaattoon kuuluvat oleellisena osana kirjat. Tässä kaunokirjallisia otteita kotimaisesta joulunodotuksesta ja -vietosta:

Joulumielen viritystä

Sen huiskeen keskellä he tekivät asiat jotka kuului tehdä siksi että niin oli ennenkin tehty. Turha oli pysähtyä liiaksi mietiskelemään.
(Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta)

Joulun valmisteluihin kuuluu joulukorttien lähettäminen, vaikka puuha alkaakin korvautua sähköisillä tervehdyksillä. Sinikka Nopolan Eila ja Rampe ottavat kortti- rumbasta kaiken irti. Osoitelista käydään tarkasti läpi, viimevuotisten korttien laatu tai puuttumattomuus ovat etenkin Eilalla yllättävän tuoreessa muistissa. Jaa Lehtimäen Varpu?

”Sehän leikkaa aina jostain vanhasta kakspualisesta kortista sen kuvapualen ja kirjottaa sen taakse hyvää joulua. Laitetaan sille, jos joku kortti jää ylimääräseks.”

Vastaava arviointiprosessi on tuttu muillekin. Olli Jalosen kirjassa Karatolla Sillan jo kuolleen kollegan, itse asiassa toimeksiantajan ja lyhytaikaisen miesystävän Valon sisaret lakkaavat pitämästä yhteyttä, soittamasta ja pikku hiljaa he ”eivät lähettäneet joulukorttia, ja hän lopetti niiden lähettämisen toisen tyhjän joulun jälkeen”.

Toisinaan jouluvalmistelut paisuvat olosuhteisiin ja voimavaroihin nähden yli äyräittensä. Näin on käymässä uupumustilaa lähentelevälle Airi Kivikolle, mutta täydellisen joulun vetovoima on niin voimakas, että periksi on vaikea antaa. Ennen kaikkea joulu on vietettävä miehen suvun kanssa.

”Joulu on vuoden suurin perhejuhla, en takuulla viettäisi sitä missään turistirysässä tuhansien kilometrien päässä”, vakuuttaa Anu Holopaisen päähenkilö Airi riemastuttavassa, mutta myös väliin kauhunsekaisessa kirjassa Ilmestyskirjan täti.

Aviomies vakuuttaa voivansa hoitaa tärkeimmät: ”Ostan ja paketoin lahjat, sovin äidin ja isän kanssa että me tuodaan tänä vuonna vaikka lohet ja mädit, ne saa suoraan tiskistä valmiina. Laittele sinä täällä kotona vähän koristetta ja joululiinaa.”

Airi yrittää totutella ajatukseen joulusta, jolloin lohi ei olisikaan itse graavattua. Monilta osin joulu onnistuukin.

”Tapahtui joulun ihme, sain nautittua juhlasta enemmän kuin odotinkaan.”

Kun nuori nainen kutsuu pieneen asuntoonsa ystäviä joulun alla, hän tavoistaan poiketen ”sirotteli kaikkialle joulukoristeita, äidin antaman pöytäkuusen, vaarilta perimänsä hopealinnun, enkelivalot jotka loistivat lempeinä vasten mustaa ikkunaa”. Taina Latvalan raikkaassa Ennen kuin kaikki muuttuu -kokoelman kertomuksessa joulun läheisyys on läsnä myös tuliaisissa. Yksi vieraista tuo hyasintin, tarjolla on salaatin ja patongin lisäksi suklaata – mutta myös punaviiniä ja kuohuvaa. Juhla-aika innoittaa myös kohteliaisuuteen:

”Sähän säteilet ku joulukuusi”.

Varsin erilainen tapa joulunodotukseen esitellään Olli Jalosen Karatolla-kirjassa, kun keskushenkilö Valo yhdessä parin kaverinsa kanssa suuntaa joulunalusaikoina viikonlopuksi keskelle metsää.

Päivänvalo hupenee aikaisin ja laavulla, nuotiotulen loisteessa ryhdytään syömään ja juomaan hyvissä ajoin ennen iltaa. ”Sunnuntaina jatkettiin talkoita ja lopuksi kaadettiin jokaisen kotiin joulukuuset.”

Joulukuusen haussa ollaan myös Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa. Perheen isä Aleksi herää aatonaattona valkoiseen maisemaan ja valmistautuu yllättämään perheen kauneimmalla löytämällään kuusella. Moottorikelkkareissulla hän ”joisi kaihoisat kannonnokkakahvit kuunvalossa, polttaisi yksinäisen sikarin ja tuumaisi tovin: näin elämä on, näin eilinen ja huominen, näin valvottu yö ja varhainen aamu, näin tähtitaivas ja luminen metsä”.

Toisin käy. Kaikki neljä pientä lasta on pian hereillä, eikä ilman lapsikatrasta pääse matkaan. Ärtymys sulaa lasten innostukseen, kun yksi pienistä huudahtaa: ”Isi, täällä metässä on niin mukavaa, että ihanku taivaalta satas karkkeja”. Kotiin saavuttua äiti on keittänyt riisipuuro ja jokainen saa mantelin.

Joulukuusista puheen ollen, niihin liittyy myös jo unohtuneita perinteitä. Lars Sund kertoo rehevästi historiaa kuvittavassa kirjassaan Kolme sisarta ja yksi kertoja, kuinka vielä vuonna 1944 ”lapset keräävät pois heitetyt joulukuuset, ja [–] niitä poltetaan joka puolella laskiaiskokoissa.”

 

Sundin kirjassa myös paikalliset pietarsaarelaiset jouluperinteet näkyvät: ”Kaupungin joulusymbolit usko, toivo ja rakkaus – risti, ankkuri ja sydän – loistivat Isokadun yllä kuten aina.” Symbolit valaisevat joulukuuta edelleen; toinen tämän kirjan kirjoittajista asuu samaisella kadulla toivon ja rakkauden välimaastossa. Pienempänä versionakin niitä nähdään: ”Kerrostalojen ikkunoissa tuikkivat kyntteliköt ja Usko, Toivo, Rakkaus -lyhdyt” myös jouluna 1989 Tommi Liimatan Jeppis 2 -kirjassa.

Joulun kohokohdat

”Mikä oikeastaan on joulun kohokohta, arveli Virva mietteliäästi, ”onko se aamulla, kun herää ja huomaa että on jouluaatto, onko se tämä hetki, vai se, kun lahjat jaetaan?”

Rauha S. Virtasen Tapaamme Seljalla -kirjassa yhdelle kohokohta on joulupöytään istuminen, toiselle puuromantelin löytäminen.

Vuonna 1944 pohjalaisen joulun kohokohta olisi ollut riisiryynipuuro ja sekahedelmäsoppa, ”niitä kyllä kaivattiin”, mutta asiassa eivät auttaneet kupongit eivätkä musta pörssi, selviää Lars Sundin Erikin kirjasta. 1940–1950-lukujen vaihteessa joissakin etenkin pohjanmaalaissa perheissä kohokohtaa edeltää käynti postikonttorissa, missä kuitataan noudetuksi Amerikan paketti siirtolaiseksi matkanneilta sukulaisilta.

Ulla-Maj ja Elis Holmin paketista paljastuu rusinoita, purukumia, hedelmäkaramelleja, leikkiauto, kahvia, nailonsukkia ja paljon muuta. Muutama vieraan näköinen setelikin paketissa on kirjearkkien välissä. ”Lähetän jouluksi 40 taalaa. Paljon terveisiä. Åke.” Näin sanotaan kirjeessä, joka on peräisin Lars Sundin kirjasta Kolme sisarta ja yksi kertoja.

Rakkaudenhirviön lapsuudenkodissa joulun rituaaleihin lukeutuvat joulurauhan julistus, lahjojen avaaminen ja riisipuuro, joulukirkko, hautakynttilät ja joulusauna. Kaikille perinteet eivät ole yhtä rakkaita, mutta isäänsä ja tämän jouluista matkaa haudoille nuori nainen kuitenkin ajattelee Saara Turusen kirjassa lämpimästi:

”Hänellä on päässään hattu, jossa on korvaläpät. Sataa lunta ja tuuli puhaltaa kynttilänliekkeihin. Isäni seisoo hiljaa hautakivien edessä ja kuuset humisevat.”

Teksti on julkaistu kirjassa Juhlat jäljet: kaunokirjalliset todisteet. Päivit Almgren & Jokitalo. Avain, 2017