Luukku 16. Reseptejä kouluyhteistyöhön

Luukusta 16 paljastuu Aki Luostarisen ja Iida-Maria Peltomaan Reseptit OPSin käyttöön. Opettajan opas työssä onnistumiseen (PS-kustannus, 2016)

img_8693Lukemistoa lasten kanssa työskenteleville

Opas soveltuu myös kirjastoammattilaisten käyttöön. Toki aihe on lähimpänä niitä, jotka tekevät kouluyhteistyötä ja työskentelevät peruskouluikäisten kanssa, mutta muitakin sisällöt koskettavat: opetussuunnitelmat muovaavat tulevaisuuden aikuisasiakkaita, heidän toiveitaan, tavoitteitaan ja tottumuksiaan kirjaston käyttäjinä.

Yhteiset arvot

Kirjan alussa kerrattu perusopetuksen arvoperusta on hyödyllistä lukemista myös kirjastoille, joiden tavoitteet ovat monessa samat tai ainakin samansuuntaiset.

Kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus, osallisuus ja demokraattinen toiminta sekä yhdenvertaisuus ja tasa-arvo (sekä muut kolmea osa-aluetta) on muutamin ranskalaisin viivoin avattu ja konkretisoitu.

Työpajavinkkejä työyhteisön käyttöön

img_8430Toimintakulttuurin kehittämistä käsittelevässä luvussa kirjoittajat esittelevät valikoiman menetelmiä ja työkaluja yhteisten asioiden käsittelyyn. Ne voi siirtää koulumaailmasta ja OPS-kontekstista myös muuhun käyttöön.

Kirjoittajat vinkkaavat, kuinka tutustutaan uusiin tai harvemmin nähtyihin kollegoihin pikahaastatellen ja miten haarukoidaan yhteisiä tavoitteita keskusteluun.

Laaja-alaisen osaamisen haasteet

Laaja-alaisen osaamisen alueet käydään läpi vuorollaan ja jokaisen kohdalla esitetään tapoja edistää asiaa oppijoiden kanssa. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu voivat lisääntyä eri rooleihin eläytymällä.

Rooleja voi harjoittaa keskustellen koulussa, chatissä, whatsappissa. Myös Twitteriä voi hyödyntää rooliprofiilien avulla on tehtykin esimerkiksi taannoisen Titanic-teeman yhteydessä (ks. tägi #titanicilla). Aikakaudet, miljööt ja ihmiskohtalot tulevat eläviksi. Kirjastoilla voisi hyvin olla rooli tällaisissa muodoissa tiedonlähteiden, tiedonhaun ja kriittisen lukutaidon tukijana.

Kirjassa käsitellyistä aiheista erityisesti monialaiset oppimiskokonaisuudet ja oppimisympäristöt kiinnostavat Löykkiössä. Kaikista teemoista saa aineksia ja ymmärrystä kouluyhteistyöhön mutta yleisemminkin kirjaston toimintaan.

Yhtä mieltä määritelmistä?

Lopussa on hyödyllinen OPS-sanasto, josta voi yhteistyön alkuvaiheissa – ja sen kuluessakin – tarkistaa, ollaanko samalla kartalla; onko kumppaneilla yhteinen ymmärrys esimerkiksi käsitteistä digitalisaatio, monilukutaito, pelillisyys, oppimisympäristö tai teksti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s