Luukku 13: Lucian päivän tasa-arvoannos

img_0112Näin Lucian, valontuojan, päivänä löykkiöläiset vinkkaavat Chimamanda Ngozi Adichien pientä mutta merkittävää We should all be feminists -kirjaa, joka on tarkoitus jakaa kaikille yhdeksäsluokkalaisille ensi keväänä.

Kyseessä ei siis ole ammattikirja. Kirjastoammattilaisten on kuitenkin tärkeää seurata myös, mitä opetuksessa tapahtuu.

Suomeksi kirja ilmestyy maaliskuussa nimellä Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. Ruotsalaisoppilaat saivat omankielisen versionsa Adiechin esseestä vuosi sitten joulukuussa. Siellä kirja jaettiin lukiolaisille.

Uutinen koululaisille jaettavasta kirjasta on jo herättänyt (osin hiuksianostattavaa) keskustelua, sitä emme joulukalenterissa kommentoi.

Riittäköön tämä: kannattaa lukea kirja ennen kuin kiihtyy. Ja sama koskee koululaisia: ajatusten virittäjäksi tasa-arvokeskusteluun kirjaa on ajateltukin, ei minkään sortin propagandaksi.

Stereotyyppien ongelmat

Teksti perustuu Adichien vuonna 2012 pitämään TEDx-puheeseen, jossa hän jatkaa vaikuttavan The Danger of a single story -puheensa ideaa stereotyyppien vahingollisuudesta. Stereotyyppien ongelma ei ole se, etteivätkö ne olisi tosia, vaan se, että ne ovat epätäydellisiä, puutteellisia, osittaisia kuvia kohteestaan.

We should all be feminists -kirjassa Adichie kertoo, kuinka hänelle ystävällisesti selitettiin feministien olevan onnettomia naisia, jotka eivät ole löytäneet aviomiestä. Silloin nuori Chimamanda päätti olla Onnellinen Feministi. Mutta Nigeriassa feminismi nähtiin länsimaisena hapatuksensa, jolloin Adichiesta tuli Onnellinen Afrikkalainen Feministi.

Etuliitteiden määrä kasvaa ja Adichie jatkaa asian pohtimista. Hän tarkkailee mekanismeja, jotka toistuessaan saavat asiat näyttämään luonnollisilta: jos jotain käytäntöä toistetaan riittävän monta kertaa, se on pian kuin luonnon laki. Tai ainakin vallitseva käytäntö, jota ei helposti kyseenalaisteta. Miehet johtavat yrityksiä. Miehet avaavat naiselle oven. Miehet maksavat ravintolassa laskun. (Esimerkit löykkiöläisten, ei Adichien)

Adichie törmäsi tilanteisiin, joissa sama idea naisen esittämänä tyrmättiin, miehen suusta sitä kuunneltiin. Tytöille neuvottiin, kuinka olla miellyttävä, tulla kaikkien kanssa toimeen, kuinka esittää asiansa sovinnollisesti. Kovaksi mielletty käytös ja voimakas kunnianhimo ovat edelleen naisissa arveluttavampia piirteitä kuin miesten käytöksessä. Eräskin presidentinvaalikampanja osoittaa saman.

Ruuanlaittogeenit

Aivan varmasti on asioita, jotka biologisista syistä ovat *keskimäärin* ominaisempia naisille tai miehille, jo fysiikan lakien vuoksi. Adichie kysyy, ovatko naiset kenties syntyjään saaneet ruuanlaittogeenin vai ovatko he oppineet vuosien, vuosikymmenten aikana, että ruuanlaitto kuuluu naisen rooliin? Minkä naisgeenin ovat siis saaneet maailman Michelin-chefit, jotka lähes poikkeuksetta ovat miehiä?

Kirja on selkeä, helppolukuinen. Se ei saarnaa, vaan herättää ajatuksia. Selkeä on myös Adichien määritelmä:

Feministi on henkilö, joka uskoo sukupuolten väliseen yhteiskunnalliseen, poliittiseen ja taloudelliseen tasa-arvoon.

Eivätkö siis kirjastotkin ole feministisiä instituutioita?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s