Kun kirjasto ahdistaa

Kolmekymmentä vuotta sitten Constance A. Mellon julkaisi löykkiöläisiä jo tuoreeltaan hätkähdyttäneen tiedon: laadullisessa tutkimuksessa kävi ilmi, että tarkastelluista opiskelijoista 75-85 % poti ainakin opintojen alkuvaiheessa jonkinasteista kirjastoahdistusta, Mellonin termein library anxiety. 

Ahdistus ilmenee kolmella tavalla:

  1. students generally feel that their own library-use skills are inadequate while the skills of other students are adequate,

  2. the inadequacy is shameful and should be hidden, and

  3. the inadequacy would be revealed by asking questions

Koska henkilökuntaa noloine kysymyksineen lähestyvä paljastuisi tietämättömäksi, kirjastoahdistunut harhailee ja hortoilee mieluummin omin päin – jos ylipäätään uskaltautuu kirjastoon.

”This library stuff is confusing.”

Opiskelijat kokivat kirjaston hämmentävänä, pelottavanakin paikkana, jossa on vaikeaa löytää haluamansa. Kirjaston koko, luokitus, hyllyjärjestys, hakujärjestelmät – siis ammattilaisten systeemit ja työkalut – tuntuvat vierailta. Miten tilat ja sisällöt saisi tarjoiltua käyttäjille heidän kielellään, ei ammattilaisen jargonilla?

”When I first entered the library, I was terrified. I didn’t know where anything was located or even who to ask to get some help. It was like being in a foreign country and unable to speak the language.”

IMG_4365Kirjastoahdistusta eivät suinkaan pode vain menneen maailman opiskelijat, vaan syndrooma todennäköisesti elää ja voi hyvin myös tänä päivänä: isoon, vieraaseen rakennukseen astuminen ei ole kaikille käyttäjille niin helppoa kuin me ammattilaiset mielellämme ajattelemme.

Missä saa kysyä? Mitä saa kysyä? Osaavatko kaikki muut toimia oikein? Jos lapsetkin osaavat käyttää automaatteja, miten kehtaan pyytää apua?

”I was scared to ask questions. I didn’t want to bother anyone. I also didn’t want them to think I was stupid.”

Kirjastoammattilaisille tuttu avaus on ”anteeksi, saanko häiritä”. ”Mulla on vaan tällanen pieni kysymys”, kertoo kuinka tietopalvelu mielletään juhlalliseksi, merkittäville, isoille kysymyksille varatuksi toiminnaksi.

Kanta-asiakkaat ja suurkuluttajat tietävät miten toimia, mutta entä kieltä heikommin taitavat, huonokuuloiset, näköesteiset, mielenterveyskuntoutujat, toisesta (kirjasto)kulttuurista tulevat tai pienestä lähikirjastosta isoon pääkirjastoon siirtyvät?

Huomaammeko opastaa, osaammeko kohdata, olemmeko valppaita? Tätä miettivät löykkiöläisetkin, vaikka oma kirjasto on suurten kaupunkien tiloihin nähden helposti hallittava.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s