Hologrammi-Helsinki, Jeppis ja muita kirjallisia ympäristöjä

Kooltaan intiimi Vaasa Littfest on mukava jatko Suomen oloissa mammuttimaisille Helsingin kirjamessuille. Vaikka Birgitta Bouchtia ja Lars Sundia kuulin Helsingissä useampaan otteeseen, lauantai-iltapäivän puheet eivät olleet millään muotoa tylsiä, liian tuttuja tai aiemmin puhkikuultuja. Lisäksi Petterin sohvalla keskustelivat Tommi Liimatta, Åke Edwardson ja Virpi Hämeen-Anttila.

Liimatan Jeppis on lukukokemuksena vielä edessäpäin. Hauska ennakkotieto oli, että sillekin lienee luvassa jatkoa kuten myös samaan kaupunkiin sijoittuvalle Lars Sundin Kolme sisarta ja yksi kertoja -kirjalle. Jeppis starttaa 80-luvulta, Kolme sisarta vuodesta 1948. Jeppis-kirjan Liimatta ahmii Tekniikan Maailmoja, Kissin glamrockia, pyörittää Tandbergin nauhuria ja soittaa kitaraa kuten muutkin samanikäiset. Muut hylkäävät aikuistuttuaan menneen maailman huvinsa, Liimattakin muut osuudet, mutta kitaransoitto jää.

Bitte kertoo taas lisää Förklädd och naken – kirjassa esiintyvästä äidistään, etenkin äidin elämänpituisesta suhteesta Göstan kanssa. Gösta oli naimisissa tahollaan, kuten myös Birgittan äiti. Pari kirjoitti rakkauskirjeitä, taisi tavatakin, ja päätyi lopulta yhteen 75-80-vuotiaina. Tämä tarina ei kuulu nyt julkaistuun elämäkertaan, mutta äidin käytöstä, tiukkaa, etäistä ja kylmääkin kasvattajanotetta se ehkä osaltaan selittää tai valaisee. Lapsi ei tällaisia motiiveja pysty tunnistamaan.

Åke Edwardson oli ennakkoon kertonut tekevänsä kymmenosaisen sarjan Erik Winteristä kertovia VasaLittdekkareita. Määrän tultua täyteen hänestä kuitenkin tuntui, että Winter istui yksin, unohdettuna tuolillaan talon kellarissa ja tuijotteli toimettomana seinään. Koska ilman kirjailijaa hän ei tuoliltaan voinut nousta, Edwardsonin piti jatkaa kirjoittamista. Sarja jatkuu. Winter aloitti Edwardsonin mukaan Ruotsin nuorimpana komisariona, joten tavoitteena voisi olla tehdä hänestä kirjallisen historian vanhin. Se saattaa tosin vaatia tulevaisuudessa paljon, eläkeikä kun nousee myös naapurissa.

Virpi Hämeen-Anttila puhui paitsi dekkaristaan Yön sydän on jäätä, myös kiinnostuksestaan Helsingin historiaan yleensä ja omasta ’luokkahyppelystään’. 1920-luku valikoitui dekkarin ajankohdaksi, koska 60-luku ’on ahdas kuin 60-luvun vaatteet’, pieniä vähän joka puolelta. Vanhempien nuoruusaika, jolloin ’aina oli köyhää, aina oli nälkää’ ja puutetta ei sekään tuntunut sopivan tulevaan kirjaan. Oma 20-luvulla nuoruuttaan elänyt isoäiti sen sijaan oli kuvissa aina moitteemasti ja ennen kaikkea kauniisti pukeutunut, vaikkei varakas ollutkaan. 20-luku oli kiinnostava myös poliittisen ilmapiirin kannalta: tuore itsenäisyys, hiljattain käyty sota, kieltolaki, polarisointunut kansa ja luokkaerot. Lopulta aikakauden polittiinen historia ja vaatteiden estetiikka ratkaisivat!

Kirjan etsivä Karl Axel Björk tasapainoilee monin tavoin kahden maailman välillä: suomen- ja ruotsinkielisen, aatelissuvun ja virkamiesluokan. Isoäidin vaatetukseen liittyvä esteetikon mielenlaatu sai kirjallisen ilmiasun Björkissä. Itseään Hämeen-Anttila kutsui ”suuren suomalaisen säätykierron tulokseksi”, ’luokkahyppelyn’ seurauksena akateemiseen luokkaan kivunneeksi. Köyhänä opiskeluaikanaan Virpi Hämeen-Anttila käveli Helsinkiä ristiin rastiin miehensä Jaakon kanssa. Hän tuntee kaupungin läpikotaisin ja tietää, missä huoneistoissa haluaisi äkkirikastumisen jälkeen asua. Kirjassa esiintyvät kauniit vanhat rakennukset Hämeen-Anttila näkee ’hologrammi-Helsingissä’ ympärilleen katsellessaan.

Petter Lindbergin kulttuuriohjelma Lasso: http://svenska.yle.fi/program/lasso

Vaasa Littfest: http://littfest.vaasa.fi/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s