Vaeltavat tarinat

Marikki Hakola muistuttaa tarinoiden vaelluksesta: tarinat ja sisällöt lokalisoituvat erilaisiin ympäristöihin ja välineisiin. Hakolan mukaan lyhytelokuva on kuin runoutta. ”Olen aina ollut runoilija.” ”Nyt eletään taiteiden välistä aikaa, konvergenssia.”

Sisältö on tärkeämpää kuin se väline, jolla kerrotaan. Lyijykynä ja tietokone ovat taiteilijalle samanarvoisia tekniikoita; sisältö määrittää minkälaisella välineellä tarinaa kannattaa lähestyä.

Eniten Hakolan mukaan hänen(kin) alaansa on vaikuttanut jakelu. Kuinka (edes) suomalaisille katsojille voisi välittää esimerkiksi kotimaista lyhytelokuvaa? Miten muutakin kuin painettua sanaa tai tallennettua musiikkia – erilaista kuvataidetta – voitaisiin jaella sujuvasti kirjastojen kautta? Voisiko kirjaston olla kaiken taiteen lainasto? Ja kyllä, kuten Hakola arvelee, lainasto-sana hieman särähtää monen kirjastoammattilaisen korvaaan, vaikka selvää on, että kirjaston tehtävä on tarjota käyttäjille kulttuurisia sisältöjä, muodosta riippumatta.
Kiinnostava alku Porvoon Sähköiset sisällöt -päivälle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s