Selkokielellä rakkaudesta, kissoista ja kirjallisuudesta

Birgitta Boucht aloitti tämänpäiväisessä selkokieliseminaarissa Vaasan kaupunginkirjastossa viittaamalla edellään puhuneeseen Juho Tuomikoskeen ja hänen nopeaan suomenkieleensä: kaksikielisessä tilaisuudessa huomaa, kuinka toinen kotimainen, tässä tapauksessa suomi vieraana kielenä voi olla vaikeaa: vilka svåra ord, vilken grammatik.

Birgitta, född Pihlström, berättade också hur hon, som en ung studerande, sökte ett jobb som översättare. Kun haastattelija kysyi, minkä ikäinen fröken Pihlström olikaan, tuolloin 19-vuotias Birgitta kertoi jännittyneenä olevansa 90-vuotias. Hän sai työn, koska kääntäjälle tärkeintä on osata kohdekieli. Sedan piggade Birgitta upp oss med några övningar: vi gnuggade och skakade händerna, och till sist blev vi en skog av fladdrande armar framför författaren.

Birgitta esitteli selkokirjojaan, niistä ensimmäisen Lösa lappar -kirjaa, joka syntyi, kun Birgittan äiti kuoli. Kirja – selkokielikilpailun voittanut – oli hänen ensimmäinen lättläst-julkaisunsa, joka syntyi ilman etukäteistietoa selkokielestä. Lösa lappar kertoo tytöstä, jonka isoäiti on sairaalassa.

Marken gungar, Bouchtin seuraava selkokielinen teos, kertoi rakkaudesta ja ilmestyi myös suomeksi nimellä Maa keinuu. Kirjasta tuli palautetta erityisesti kehitysvammaisilta: kirja oli kaunis, sitä kuljetettiin mukana, rakastettiin ja pidettiin hyvänä. Selkokielikirjat ovat harvinaisina niin tärkeitä lukijoilleen, että niiden tulisikin olla erityisen kauniita, totesi Birgitta.

Vida världen, Avaraan maailmaan, syntyi yhdessä Birgittan tyttären, valokuvaaja Charlotta Bouchtin kanssa. Kirjaa ei ikävä kyllä enää ole saatavana, vaikka se sopisi erinomaisesti käytettäväksi maahanmuuttajien kanssa.

Hanna, 12-vuotias tyttö, on Birgittan seuraavan selkokielikirjan kertoja. Jag heter Hanna sisältää halvaantuneen Hannan lyhyitä tekstejä. Hanna on päättänyt tarvitsevansa ruotsalaisen Fritz-nimisen kirjeenvaihtokaverin ja hoitaa sitten molempien osapuolten kirjeenkirjoituksen. Samalla Hanna etsii salaa poikaystävää äidilleen ja kuinka ollakaan, kuvitteelliseksi luultu Fritz ilmestyy Hannan ja äidin kotiin.

Katten i Ediths trädgård on pitkään ollut Birgittan mielessä. Hän halusi, että kaikilla olisi oikeus ja mahdollisuus tuntea Edith Södergran ja kuka olisikaan parempi kertomaan Södergranista kuin Totti, hänen rakas kissansa. Pietarsaarelaisessa vanhustentalossa kissasta Edithin puutarhassa luetaan iltaisin, koska tarina rauhoittaa asukkaita. ”Vår underbara vänskap lever för alltid. Därför vill jag berätta om henne.”

Birgitta Bouchtista voi lukea lisää Sanojen aika -verkkopalvelusta: http://kirjailijat.kirjastot.fi/fi-FI/etusivu/kirjailija.aspx?PersonId=842

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s