E-ihmemaassa tapahtuu

Kustannusalalla ihmetellään, kuinka kaukonäköinen J.K. Rowling olikaan pitäessään Pottereiden digioikeudet itsellään. Näkikö hän todella vuosia sitten Pottermoren aikoihin vai mahtaako pikemminkin olla niin, etteivät kustantajaa tuolloin kiinnostaneet lasten fantasian virtuaaliversiot. Niin tai näin, Rowling myy Pottermoren avautuessa kirjojensa e-versioita yksinoikeudella. Moinen tilanne ei kirjauutuuksien kohdalla enää olisi mahdollista: bestsellereiden digioikeudet kyllä muistetaan kustannussopimuksissa.

Myös sitä pohditaan, onko ekslusiivinen yhden luukun myynti eri e-kirjaformaateille a) mahdollista: neuvottelut mm. Amazonin ja Applen kanssa ovat uutisoinnin mukaan vielä käynnissä tai b) kannattavaa: eikö tavoitettavuuden kannalta olisi parempi, että fanit voivat shopata myös muissa verkkokaupoissa. Osa arvelee, ettei JKR tavoittelekaan suurimpia mahdollisia myyntilukuja. Toisaalta on pohdittu, mitä suunnitelma onnistuessaan tarkoittaa: tarjoavatko esim. Barnes&Noble ja Apple jatkossa omia e-kirjojaan entistä useammissa verkkokaupoissa ja useampien välittäjien kautta?

Jo nyt potteristit voivat ilmaista kiinnostuksensa lokakuussa avautuvien Pottermore-sisältöjen kehittämiseen. Heinäkuussa rajallinen miljoonan  seuraajan joukko pääsee osallistumaan sivuston loppusilaukseen. JK esitteli sivuston faneille juhannuksen alla http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/8593930/JK-Rowling-unveils-Pottermore-website.html .

Potter-uutisen yhdistää seuraavaan Kansas-tarinaan yksi molempien keskeisistä toimijoista: OverDrive, joka on amerikkalaisille kirjastoille tärkeä e-sisältöjen toimittaja, mutta myös Pottermoren toteuttaja. Samaan aikaan kuin OverDrive askartelee Pottermoren, taatun menestyjän, parissa, toisaalla se saa kyseenalaisempaa julkisuutta sopimustekstien tulkinnassa.

Kansas State Libraryn hallinnoima konsortio hankkii – tai on hankkinut – OverDrivelta e-sisältöjä koko osavaltion kirjastoille. Sopimuksessa todetaan mahdollisesta sopimuksen purkamisesta, että ”… (i)n the event of termination, DLR [OverDrive] will cooperate with the Consortium to transfer any and all Digital Products and content purchased from DLR or independently owned by Consortium to another service provider to permit Library to continue to serve its Patrons with Digital Products. For Digital Products that Consortium has purchased from DLR, Consortium shall obtain permissions and consent from the owners of the Digital Product authorizing DLR to transfer the Content.”

Kansas State Library on aikeissa siirtyä testikäyttämään 3M:n uutta Cloud Library -ekirjojen lainauspalvelua, joka on juuri esitelty ALA:n vuotuisilla kirjastopäivillä. OverDrive on sopimuksen sanamuodosta huolimatta sitä mieltä, että konsortio on vain lisensioinut e-kirja-aineiston, ei hankkinut sisältöjä omistukseensa. Tästä väännetään nyt kättä. Sopimus on katkolla, koska välittäjän hintoihin on vuonna 2014 tulossa 700 prosentin korotus.

Sanomattakin on selvää, että OverDriven tarjoamassa uudessa sopimuksessa purchased on korvattu lyhyellä versiolla, jonka mukaan konsortio ”shall make no further use of all or any part of the Application Services (including any and all Content) ….”

Löykkiöläiset muistuttavat, että sopimustekstit kannattaa aina lukea tarkkaan!

Lue lisää Library Journalista: http://www.libraryjournal.com/lj/newslettersnewsletterbucketacademicnewswire/891052-440/kansas__state_librarian_argues.html.csp

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s