Paras some-strategia on järjen käyttö

Löykkiön some-presenssi on ollut pysähdyksissä, mutta reaalimaailmassa tapahtumat rullaavat. Löykkiöläiset ovat viime aikoina paitsi valmistautuneet yhden toimipisteen muuttoon, myös ehtineet osallistua mielenkiintoisiin ja inspiroiviin tapahtumiin.

Näistä yksi oli 18.5 Helsingissä järjestetty Informaatiotutkimuksen yhdistyksen kevätseminaari. Seminaarin aiheena oli jo paljon ja monella taholla käsitelty sosiaalinen media kirjastoissa, johon tilaisuudessa avattiin uusia kulmia ja kysymyksiä. (26.5 järjestetystä Marketing Libraries -seminaarista löykkiöläiset raportoivat ensi viikolla!)

Define:social media

Kim Holmberg korosti omassa puheenvuorossaan somen vuorovaikutteisuutta ja yhdessä tekemisen merkitystä. Sosiaalisen median ympäristöjä yhdistää tapaaminen, tuottaminen ja keskusteleminen – yhdessä. Keskiössä ovat vuorovaikutus ja käyttäjät, kirjastonkin ollessa kyseessä. Kirjasto 2.0 -ajatuksia Holmberg et co. avaavat Journal of Documentation -lehden artikkelissa What is Library 2.0? (Journal of Documentation, vol 65, no 4.)

Vähintään yhtä mielenkiintoiselta kuulostaa Holmbergin tekeillä oleva tutkimus, jossa hän hyödyntää webometrikkaa ja verkostoanalyysiä ja tutkii hyperlinkejä ja niiden välisiä suhteita. Heijastuvatko hyperlinkkien suhteet verkon ulkopuolisen maailman suhteissa? Metodiikkaa voi verrata co-citation-analyysiin: kun ytksi sivu viittaa kahteen muuhun, näillä on keskenään jotain yhteistä.

Holmberg tarkastelee verkossa esitettäviä suosituksia, ’tykkäämisiä’ ja tiedon leviämistä verkostoissa.

Tägejä vai asiasanoja? Lätkää vai jääkiekkoa?

Susanna Nykyri, hänkin Åbo Akademista, kertoi tutkimuksestaan, jonka aiheena ovat dokumentoinnin funktiot monikielisessä ja –kulttuurisessa blogiympäristössä. Tutkimus tarkastelee, kuinka blogien ylläpitäjät tukevat tiedonhakua ja informaation löytymistä blogeistaan. Tarkasteltavana on  myös dokumentaatiodiskurssien esiintyminen maittain, kielittäin ja kirjoittajien taustoihin perustuen.

Seminaarissa käsiteltävinä oli kaksi kotimaista, suomenkielistä blogia, Haarakiilakonttori ja Kirjava. Kirjoittajan mielestä sisältöä kuvaavat tägit ”ei pysty ymmärtämään” tai ”enkä muuten nuku” eivät kirjastoammattilaista taida tyydyttää. Bloggaajien tägitys saattaakin usein kuvata enemmän kirjoittamisaikaisia tuntoja kuin postauksen konkreettisiä sisältöjä. Onko kontrolloidun asiasanoituksen ja käyttäjien tägityksen yhdistelmä voittajaversio tiedonhakuun?

Mikä on käyttäjän rooli verkkokirjastossa?

Maria Kronqvist-Berg esitteli varsinaissuomalaisissa kirjastoissa viime vuoden lokakuussa toteutettujen henkilöstö- ja asiakaskyselyn tuloksia, joiden mukaan käyttäjät odottavat verkkokirjastolta nopeutta, luotettavuutta ja helppokäyttöisyyttä.

Verkkokirjaston kehittämistä ei varsinaisesti vauhdita tulos, jonka perusteella kyselyyn vastanneista käyttäjistä

  • 10% haluaa jakaa lukulistansa muiden kanssa
  • 17% haluaa osallistua kirja-aiheisin keskusteluihin
  • 24% on valmiita arvioimaan kirjaston aineistoa
  • 37% uskoo, että olisi hauska osallistua kommentoimalla etc.
  • 68% haluaa kommentoida anonyymisti
  • 80% haluaa, että kirjastolla on säännöt asiakkaiden osallistumiselle.

Ehkä verkkokirjaston käyttäjät ja aktiiviset osallistujat ovat aivan muualla kuin kyselyyn vastanneiden, todennäköisesti kirjaston vakiasiakkaiden joukossa? Vain prosentti vastaajista ilmoitti, ettei koskaan käy kirjastossa, puolet kertoi käyttävänsä kirjastoa usein.  93% vastaajista voidaan nimetä tiedonhakijoiksi, 75% lukijoiksi ja 37% viestijöiksi.

Lähes 40% kyselyyn vastanneista osallistuu sosiaaliseen mediaan luomalla itse sisältöjä verkkoon. Verkkokirjaston sisällöntuotantoon ei kuitenkaan halua osallistua kuin vajaat 8% vastaajista.

Puolet vastaajista lukisi mielellään muiden käyttäjien aineistosuosituksia ja melkein yhtä moni tutustuisi mieluusti henkilökunnan suosituksiin. Henkilökohtaista kontaktia ei kuitenkaan mikään korvaa: 80% vastaajista kohtaa kirjastohenkilökunnan mieluimmin kasvotusten kirjastossa.

Kyselyn otos on pieni, mutta tulokset kiinnostavia. Mitä arvelette siitä, että 80% kyselyyn vastanneista kirjastoammattilaisista uskoo asiakkaiden osallistumisen verkkokirjastoon parantavan palvelua, mutta asiakkaista vain puolet?

Eenokki näyttää menneen maailman

Häme-wikiä ja Hämeenlinnassa tuotettavaa Virtuaalipolku-palvelua esitteli Maija Saraste, joka parhaillaan polkee Kööpenhaminan ja Berliinin välillä Cycling for Libraries -epäkonferenssissa.

Yhdessä kirjoittamista edellyttävässä Häme-Wikissä on havaittu sama kuin aikoinaan Linkkikirjastossa: kirjoittamistapaa vasta harjoitellaan, eikä muiden teksteihin uskalleta puuttua. Linkkikirjastossakaan ei 90-luvulla toisten luettelointeja uskallettu päivittää, ei edes korjata vanhentuneita osoitteita.

Yksi wikin osista on Aikakone Eenokki, joka sisältää Hämeenlinnaa ennen ja nyt esittäviä kuvapareja. Käyttäjät ovat mukana niin wikissä, Eenokissa kuin mm. karttoja sisältävässä Virtuaalipolussa. Karttoja voivat lisätä, arvioida ja kommentoida rekisteröityneet käyttäjät. Karttoja voi myös jakaa. Palvelussa on selkeä ohje karttojen tekemisestä ja muutoinkin sovelluksista on pyritty tekemään mahdollisimman helppokäyttöisiä ja kaikenikäisille sopivia. Häme-Wikissä on esimerkiksi mukana yli 80-vuotiaita kirjoittajia.

Keskeistä näissä uusissa palveluissa on asiakasnäkökulma: niitä tuotetaan ja kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa – näin saadaan myös enemmän sisältöjä.

Diibadaaba-projektihömppää tapahtumahubissa?

Hankesuunnittelija Mika Mustikkamäki Tampereen kaupunginkirjastosta totesi erinomaisessa puheenvuorossaan muun muassa kuinka mediakasvatusta harjoittavat kirjastoammattilaiset ovat pikemminkin ymmärryksen fasilitaattoreita kuin portinvartijoita.

Yksi mahdollinen rooli kirjastoille on mediakasvatuksen katalysaattorina toiminen, vaikka itse mediakasvatus miellettäisiinkin koulujen tehtäväksi. Omassa työssään Mika paitsi kehittää uusia toimintamuotoja, myös dokumentoi vanhoja (mikä on usein unohdettu, mutta aina tärkeä tehtävä).

Mustikkamäen mukaan digi ja some ovat tuoneet lukutaitokeskustelun uudella tavalla esille. Kyse ei ole vain median, vaan myös itse lukemisen tavan muutoksesta. Asia ei ole kuitenkaan niin yksioikoinen kuin välillä näkee esitettävän: kysymys ei ole vain sukupolvien välinen, vaan digitaalisen ja painetun välinen ero. Uudet lukutaidot ovat osa osallisuuden kansalaistaitoja, mistä ilmauksesta Löykkiössä pidetään.

Mika mainitsi hiljattain mm. Malmössä käyttöön otetun ja Maija B:n blogissa keskustelua herättäneen kirjasto-loungen. Samaa asiaa sivuttiin myös Pasilassa järjestetyssä Marketing Libraries –tilaisuudessa, jossa hollantilaisen DOK:n viestintää ja markkinointia luotsaava Mark Borneman puhui kirjastossa viihtymisestä, käyttäjien olon mukavuudesta, kirjastotilan merkityksestä. Loungessa saa kuluttaa aikaa, ottaa tilan omanlaiseensa käyttöön, istua (tai maata) mukavasti, viihtyä.

Varaston sijaan kirjasto voi olla myös tapahtumien näyttämö ja hubi. Ja miksei olisi: tapahtumat avaavat ja taustoittavat kirjastoaineistojen sisältöjä, syventävät luettua, kuultua ja nähtyä. Mika puhui paluusta  kokoelmatyöhön – sen sitomisesta asiakkaille näkyväksi tilaksi ja sisällöksi.

Mutta kuinka ennakoidaan asiakkaiden tarpeita? Kuka kirjastoa käyttää? Tiedämmekö, keitä asiakkaat ovat ja mitä he tahtovat?

’Älä tee tyhmyyksiä’ – paras some-strategia?

Oulun kirjastopäivillä julkistettavan nuorkirjastolaisten Eräpäivä! – Voimasanoja kirjastosta -kirjan toinen toimittaja, Veera Ristikartano Helsingin yliopiston kirjastosta huomautti, että hyvin hyödynnetyt some-verkostot voivat olla organisaation paras palautejärjestelmä! Sosiaalisessa mediassa yhteisöjen synnyttäminen on helppoa, mutta kirjaston on ensin hyväksyttävä somen jatkuva beta-luonne. Jos jää odottamaan valmista ja vakaata, meni jo! Kontrollin menetys on sekin siedettävä.

Some voi madaltaa osallistumiskynnystä tekemällä palveluista verkossa tuttuja ja helposti lähestyttäviä. Some-sovellukset voivat auttaa tavoittamaan ihmisiä ja verkostoja, joihin muuten ei ole kosketusta. Jotkin asiat kääntyvät sosiaalisessa mediassa päälaelleen: sisäisestä viestinnästä tulee somessa usein osa ulkoista viestintää, eikä niitä pysty selkeästi erottamaan. Some-preesens ei yöskään voi olla osa vain tiedottajan työtä, vaan nimenomaan asiantuntijoiden.

Keskustelussa todettiin, ettei pelkkä tiedotteiden tuuppaaminen Facebookiin ole somen hyödyntämistä. Samat tiedotteet ovat saatavilla muuallakin. Jos lähtökohtana on, ettei somessa julkaista mitään, mikä ei ole muuta kautta saatavilla, strategia ampuu kirjastoa jalkaan. Ellei sosiaalisessa mediassa pyri herättämään keskustelua, sitä ei synny, eikä vuorovaikutuksen etuja pystytä hyödyntämään.

Somen hyödyntäminen edellyttää organisaatiokulttuurin uudistusta. Some on työtä, viestintää ja työväline – asiakaspalvelua, eikä markkinointityökalu.

Pieni etu ei myöskään ole se, että somen välityksellä oma työ tulee läpinäkyväksi omalle työyhteisölle: jos vuorovaikutteisessa intrassa, Yammerissa tai vastaavassa kommentoidaan työvaiheita, pyydetään kommentteja, keskustelllaan ja kootaan jalkapallojoukkueita perjantai-illan kenttävuorolle, toisen osaston tai naapurihuoneen työn sisällötkin aukeavat usein kuin itsestään.

Tilaisuuden ohjelma ja puhujien esitykset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s